Olet etsimässä
näyttää 12 tuloksen(tulokset)
arki Blogi hyvinvointi koti ja sisustus Kuulumisia parisuhde

Miksi meillä on kaksi kotia?

Olemme taas muuttamassa. Olen lähes koko elämäni muuttanut, joten muutto on minulle aina positiivinen juttu! Jotain uutta ja ihanaa. Monelle se edustaa myös uuden alkua, tai hyvän jatkumoa. Tämä ajanjakso on ollut hyvin kummallinen ja tuonut ainakin meitä pariskuntana lähemmäs toisiamme. On ollut enemmän aikaa asioille ja läsnäololle. Uuden asunnon hankimme jo alkuvuodesta, mutta muutto …

Blogi hyvinvointi Mieli Motivaatio onnellisuus Perhe ja suhteet Terveys

Pelon kohtaaminen ja sen voittaminen

Elämä on yhtä pelkojen vuoristorataa. Vaikka olen kohdannut elämäni aikana paljon omia pelkojani, jää jotkut pelot itseltään huomaamatta. Ne pelot elävät varjoissa, tunteissa ja traumoissa. Siksi niitä voi olla vaikea havaita, ymmärtää, tai edes selittää itse. Jokainen pelko näkyy käytöksessä ja kehossa reaktioina. Joskus se voi saada polvet tutisemaan, joskus taas se voi saada aikaan …

Blogi hyvinvointi Mieli onnellisuus Perhe ja suhteet Terveys

Kuinka saavuttaa parempi elämä?

Minua ärsyttää. Minua ärsyttää se, kuinka tyytymättömiä olemme aina johonkin. Olen pohtinut sitä, miksi? Mikä meissä aiheuttaa oikeasti eniten tyytymättömyyttä? Olen tarkastellut viimeaikoina paljon itseäni. Jonkun silmissä olen vaativa, mutta haluan kyseenalaistaa itseäni, halujani ja tavoitteitani. En kuitenkaan ole samalla tavalla tyytymätön, mitä olin joskus. Opettelin olemaan kiitollinen ja havaitsemaan elämää vähän syvemmin. Ennen kaikkea …

arki hyvinvointi Musiikki treenaaminen Treeni

LIIKKUMISEN NAUTINTO

  En ole viimeisen neljän vuoden aikana ollut salilta pois koskaan näin pitkään. Vaikka en ole treenannut omia salitreenejäni, on tanssin opettelu vienyt meikäläisestä ihan kaikki mehut jokaikinen päivä. Fyysisen kuormituksen lisäksi myös pääkoppa käy ylikierroksilla varmaan 24/7 ja koko likan voisi iskeä lataukseen jokaisen päivän päätteeksi. Musiikki on aina ollut tärkeä osa omaa jaksamistani …

aerobinen harjoittelu arki Bikini Fitness dieetti Elämäntyyli Fitness hyvinvointi Juoksukausi Kirjat koti ja sisustus Matkustaminen Mieli Motivaatio terveellisyys Terveys treenaaminen Treeni uni

INSPIRED BY OTHERS

*kaupallinen yhteistyö;BookBeat Arkeni on kiireistä ja kalenterissa vilisee eri väreillä merkattuja tapahtumia, palavereja, yhteistyökumppaneiden aamiaistilaisuuksia, treenejä…Hengähtämistä kaipaakin aina kuin siihen on vain mahdollisuus. Myös ihan pienetkin hetket voivat olla tärkeitä päivän aikana ja omaa aikaa tulisi vaalia tärkeänä voimavarana. Jos saan valita päivästä kaksi ylivoimaisesti parasta hetkeä, on valinta kohtalaisen helppo. Oman listani kärkeen hiipii …