arki Blogi hyvinvointi Kuulumisia Matkailu parisuhde Perhe ja suhteet treenaaminen

Arkemme on yhteispeliä

 

Kuten varmasti moni tietääkin, elämme hyvin pitkälti urheilijan arkea meillä kotona. Se näkyy pitkälti kaikissa valinnoissa ja asioiden tärkeysjärjestyksessä. Arkemme olisi hyvin toisenlaista, jos olisimme päivätöissä. Nyt teemme paljon asioita yhdessä, jossa on hyvät ja huonot puolet. Arki pelaa, jos tiimi toimii yhteen. Silti molemmilla on tarve saada omaa aikaa ja tekemistä. Tässä kaikessa on toisinaan paljon tasapainottelua. Arvostus toisen työlle on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää, sillä silloin molemmat ovat tasavertaisia, vaikka elämäntilanteet saattaisivatkin vaatia toiselta välillä enemmän joustoa. Sitä parisuhde on. Minä toimin yrittäjänä hvyinvointialalla ja Teemu täysipäiväisenä ammattiurheilijana UFC :ssä.

Sivusta on toisinaan vaikeaa tukea. Erityisen hankalaa se on silloin, kun tekisi mieli neuvoa, joskus jopa käskeä. Asetelma ei todellakaan ole helppo. Usein eniten apuja tuleekin kaikesta “hiljaisesta” tekemisestä. Rutiineiden hoitamisesta ja puhumisesta. Neuvoja ei tässä tapauksessa kannata edes viljellä. Rutiinit ovat asioita, jotka ovat meidän arjessa tärkeitä, sillä ne rakentavat kaiken pohjan. Siksi toisinaan kaikki voi tuntua hieman yksitoikkoiselta – ainakin minulle, kun elän täysin toisenlaista omaa arkea yhteisen arjen ohessa. Kuten elämässä aina, sitä saa mitä tilaa. Olin aikaisemmassa elämässäni se urheilija, joka määritti arjen rytmiä. Nyt kun roolit ovat vaihtuneet, ihailen vain suuremmin saamani tuen määrää. Olen näin vuosien jälkeen kiitollisempi kaikesta siitä mitä sain. Nyt on minun vuoroni.

Tämä ei ole mitään helppoa hommaa, vaikka urheilijoiden, sekä heidän puolisoiden elämää usein ihaillaankin. Samat vaikeudet tässäkin arjessa on, vain eri muodossa. Kaikkein raskainta on ollut nähdä toisen tuska ja paine. Loukkaantumiset ovat osa lajia, mutta entäpä kun koko suhde on taisteltu läpi vaikeuksien? Toisen loukkaantuminen vaikuttaa kaikkeen, sillä koko perhe elää sitä totuutta. Onneksi kaikista on päästy eteenpäin ja nyt toivon tältä vuodelta terveyttä. Meillä ei ole käsitystä vielä siitä, millainen on meidän normaali, mutta luulen sen elävän jollakin tavalla aina. Se hyvyys, rakkaus, nauru ja tasapaino kasvakoon tänä vuonna. Sitä toivon. 

Paine kattilassa voi toisinaan olla äärimmäisen rajua. Toisinaan tuntuu, ettei kykene antamaan toiselle riittävästi. Näkee kuinka yksin toinen on. Se on varmasti kaikkein haastavinta yksilöurheilussa. Kaikki riippuu sinusta. Jokaisella toiminnallasi on väliä. Mitä syöt, miten treenaat, miten nukut, miten palaudut, loukkaannutko? Kaikki on vähän hiuskarvan varassa koko ajan, mutta kai siihenkin tottuu. Puhumattakaan sosiaalisista suhteista, henkisestä jaksamisesta ja arjen tasapainosta. Tukeminen ihmissuhteissa on usein läsnäoloa, ei neuvoja tai vastauksia. Tämän merkitys meidän suhteessa on kaikkein tärkein. Läsnäoloa on toisinaan myös se, että antaa toiselle tilaa. Se nimittäin antaa usein myös tilaa sille fyysiselle läsnäololle.

Olen se joka rakastaa mennä ja tulla, sillä tylsistyn paikoillaan oloon. Silti turvallisuus ja arki on asioita, joista myös pidän. Toisin sanoen, minua ei kiire ja aikataulut useimmiten ahdista lainkaan, vaan innostun niistä. Minusta elämässä pitää olla jotain mitä odottaa. Oli se sitten illan avantouinti, tai mökkiviikonloppu. Isoja tai pieniä juttuja, mutta ihan yhtä tärkeitä, voimaannuttavia ja mieltä inspiroivia. Ne ovat muovautuneet yhdessä vietettyjen vuosien aikana paljonkin. Urheilijalle arki on aika yksitoikkoista.

Rakastan yllätyksiä. Siis niitä kivoja ja mukavia tottakai! Nyt luvassa olisikin kokonainen kuukausi Kanadan maaperällä. Joku muu saattaisi ahdistua, mutta en minä. Vaikka lähtö tuleekin yllättäen ja laukut pakataan jo tämän kuun lopussa, odotan tuota kuukautta täynnä intoa. Reissu tulee vaatimaan paljon, mutta uskon sen myös antavan paljon. Teemu lähtee sinne treenaamaan, minä pyrin olemaan tulkkina ja hoitamaan omia hommiani niin paljon kuin etänä kykenen.

Vaikka meissä on Teemun kanssa paljon samaa, löytyy meistä myös eroja. Hän rakastaa kaikkea turvallista ja samaa, kun minä uteliaana haluan kokea ja mennä. Tämä yhtälö saattaa siis hyvinä päivinä tasapainoittaa täydellisesti toisiaan, mutta toisinaan toisen ymmärrys jää puolitiehen. Tämän reissun suhteen kuitenkin vaikuttaa siltä, että olemme samalla sivulla asian kanssa. Se tosin vaati sen, että Teemu sai sulatella omaa lähtöään kuukausia, kun taas itselleni tähän riitti muutama tunteroinen. Sulatan nopeasti ja alan toimimaan. Siksi Teemu välillä syyttääkin minua hätiköimisestä. Prosessointi on meille jokaiselle niin erilaista. Se on ollut itselleni ainakin tärkeä tiedostaa suhteemme varrella. Ymmärtäminen on paljon helpompaa nyt. Minä pusken kun on tarve, Teemu jarruttaa kun pitää.

 

Love, E <3

Kuva – Rabbit Visuals