näyttää 7 tuloksen(tulokset)
Fitfashion hyvinvointi Mieli Motivaatio Terveys Treeni Yrittäjyys

UUDISTU JA VOIMISTU

Minä olen liimautunut tänne ja te olette siinä liimassa minun kanssani. Uskomatonta, että olen kirjoittanut täällä Fitfashionilla jo vuodesta 2013! Viime vuonna kirjoitin teille yhteensä 208 juttua treenaamisesta, terveellisestä ruoasta, hyvinvoinnista, kauneudesta ja siitä tärkeimmästä, minun elämästäni. Olen toisinaan raottanut oveani sinulle hieman ja kutsunut sisään. Joskus olen avannut sen täysin ja sinä olet istahtanut …

arki Elämäntyyli Fitfashion Fitness hyvinvointi juhlat Kuulumisia Mieli Motivaatio onnellisuus Saliharjoittelu terveellisyys Terveys treenaaminen Treeni

SUOMEN PARAS SPORT-BLOGI!!

Huh millaisissa tunnekuohuissa täällä ollaan edelleen, vaikka tässä välissä on yritetty nukkua yöunien verran. Tuosta nukkumisesta ei tosin saa muovailtua mitään menestystarinaa, sillä päässäni pyöri aivan liikaa ajatuksia ja jalat olisivat halunneet lepäämisen sijaan tanssia ripaskaa! Eilinen ilta oli itselleni hyvin merkityksellinen urani kannalta. Blogini on iso osa minua ja työtäni. Kirjoittamisen löytäminen on ollut …

Elämäntyyli Fitfashion hyvinvointi juhlat Kauneus Motivaatio Muoti Treeni

The Blog Awards 2015

Eilen vietimme The Blog Awards Finland 2015-gaalaa, jossa ehdolla oli Suomen blogimaailman parhaimmistoa kaikkiaan 11 eri kategoriassa! Koen blogigaalojen olevan tapa kannustaa ja kiittää blogaajia, osoittamalla heille tunnustusta hyvin tehdystä työstä. Jos minulta kysytään, on erottautuminen, personaallisuus ja aitous ehdottomia kriteereitä blogille, jonka seurassa lukija viihtyy. Pystiä ei tälläkään kertaa valitettavasti käyty nappaamassa, mutta Minifitness …

Elämäntyyli Fitfashion hyvinvointi kiertoharjoittelu kilpailu Kotitreeni Motivaatio Terveys treenaaminen Treeni

Kotitreeni – Keskivartalo vahvaksi

Oletteko huomanneet, että meillä Fitfashionilaisilla on menossa kotitreeni-kisa! Niimpä minäkin päätin tästä inspiroituneena tehdä teille lukijoille tehokkaan, erityisesti keskivartaloa haastavan kotitreenin. Toivottavasti mahdollisimman moni teistä siellä päässä intoutuu treenailemaan myös kotona. Joskus on nimittäin niitä päiviä, kun ei vain yksinkertaisesti jaksa raahautua salille saakka puristelemaan tankoa ja hikoilemaan. Itselläni on kotitreenejä varten TRX, stepperi ja …

Elämäntyyli Fitfashion hyvinvointi Kauneus Mieli Motivaatio ravitsemus terveellisyys treenaaminen Treeni

Oikeita töitä

Oletko turhautunut siihen, ettet etene työssäsi? Tuntuuko siltä, että elämä vähän kuin jumittaisi niissä keltaisissa valoissa päivästä toiseen? Tai jopa pahimmassa tapauksessa punaisissa. Tiedän kuinka turhauttavaa se on. Olen ihminen, joka haluaa liikkua eteenpäin. Vihaan keltaisia, koska se voi pysäyttää meidät. Joskus hyvällä ajoituksella saatat ehtiä eteenpäin pysähtymättä. Minä olin keltaisissa valoissa, mutta nyt vetelen …