näyttää 11 tuloksen(tulokset)
Aamiainen Elämäntyyli Fitnesspäiväkirjat hyvinvointi Kuulumisia loma Matkailu Matkustaminen Terveys Treeni

Synttäriviikot

Monet lukijoistani varmasti muistavatkin, kuinka meillä on Danin kanssa tapana järjestää aina syntymäpäivänä toisillemme jotakin erilaista. Syntymäpäivääni on enää yksi päivä, mutta synttäriviikkoni sai alkunsa jo lauantaina sukulaisten vierailulla. Tiedän, olemme ehkä vähän hulluja. Tai sitten vain perusteellisia! Synttäriviikkojen ajatuksena ei ole mammona, vaan yhteinen kallis aika. Tiesin Danin tuovan minut jonnekin jossa viipyisimme kolme …

elämäntapa Elämäntyyli Fitness Fitnesspäiväkirjat hyvinvointi Mieli Motivaatio Muoti Terveys treenaaminen Treeni

Tavoitteet hyvässä ja pahassa

Eilisen Fitnesspäiväkirjojen jakson innoittamana puhun tänään hieman tavoitteista. Tavoitteet voivat parhaimmillaan motivoida, mutta pahimillaan ne voivat myös romuttaa meidät kokonaan. Viikonloppuna käytiin jälleen Fitness Classic-kilpailut, joita olin jännittämässä sunnuntaina. Kisaajat vievät homman äärimmilleen, jolloin se voi ruokkia omaa motivaatiota, mutta joskus se voi kääntyä itseään vastaan. Tämä samainen efekti voi myös käydä ihan ilman kisahaaveitakaan, …

Ava Elämäntyyli Fitness Fitnesspäiväkirjat Mieli Motivaatio Muoti Treeni

Fitnesspäiväkirjani

Fitnesspäiväkirjat tosi-tv -ohjelma kuulosti korvaani uudelta ja raikkaalta idealta. Se vaikutti alusta lähtien omalta jutultani, johon voisin lähteä mukaan omana itsenäni ilman, että kukaan lähtisi minua muuttamaan. Tämä formaatti kuulosti asialliselta täsmäiskulta elämäntapaani. Halusin olla mukana vaikuttamassa. Minusta tärkeää on myös se, että ohjelmasta saa todenmukaisen kuvan kaikesta. Teemme me siis muutakin kuin treenataan, vaikka …

Elämäntyyli Fitness Fitnesspäiväkirjat hyvinvointi Mieli Motivaatio Muoti Terveys Treeni

Mielensäpahoittajat

Me ajattelemme paljon sitä mitä muut meistä ajattelevat. Miksi? Jos asiaa nimittäin alkaa oikeasti pohtimaan, kysehän on lopulta sinusta ja sinun omasta elämästäsi. Jokainen tekee siitä sellaisen, josta itse nauttii. Jokainen on persoona ja omanlaisensa. Fakta on nimittäin aina se, ettei kaikkia vaan yksinkertaisesti voi miellyttää. Eikö se tärkein tyyppi seiso siinä, ihan omissa kengissä? …

Ava elämäntapa Fitness Fitnesspäiväkirjat hyvinvointi Mieli Motivaatio Muoti Terveys Treeni

Kisapäätös

Kyllä, olen tehnyt kisapäätöksen ensi syksyn SM-kisoihin. Tiedän että osa teistä lukijoistani pohtii nyt korvat sauhusta ulvoen että miksi. Onneksi tiedän, että siellä on myös paljon lukijoita, jotka tukevat minua matkallani. Olen ollut vastustaja, olen ollut väliinputoaja, olen ollut puollustaja. En ole ottanut fitnekseen painavaa kantaa koskaan ja koen kykeneväni antamaan sen vasta itse kisattuani. …