näyttää 138 tuloksen(tulokset)
Elämäntyyli Kauneus Kuulumisia Meikki Mieli Motivaatio Muoti Treeni Yleinen

Q&A

 Tänään koen erityistä kiitollisuutta. Koen kiitollisuutta eritoten yhdestä vanhasta ystävästäni, joka on jaksanut kulkea vierelläni muutoksien myllertäessä ja myös silloin, kun meri on ollut tyyni. Emme vietä aikaa viikoittain, tai edes kuukausittain. Tiedän että en ole ehkä helpoin ihminen ja suorasanaisuuteni on välillä varsin rasittavaakin. En peittele tunteitani tai sanojani ja minua ärsyttää erityisesti ihmisten …

Elämäntyyli Flunssa Kauneus Makeanhimo Mieli Motivaatio Ostoskassi ravitsemus Resepti ruoka smoothie Superfoodit terveellisyys Treeni

Herkkuhimojen kunkku – Viikuna

Oletteko huomaneet että meillä Fitfashionilla vietetään sokeritonta syyskuuta? Osalle se tarkoittaa sitä, että luopuu kaikesta sokeripitoisesta, myös hedelmistä. Osalle voi olla jo haaste pitäytyä kuukausi irti suklaasta, tai muista herkkusuun makeista tuttavuuksista. Makeaa voi onneksi saada suuhunsa hieman paremmistakin vaihtoehdoista, kuin ainoastaan karkista ja kakuista. Tämä vaihtoehto lymyileekin usein karkkiosaston vieressä, myös kätevästi pussitettuna. Kuivatut …

Aamiainen Elämäntyyli Illallinen Kauneus kehon puhdistus Lounas Mieli Motivaatio ravintolat ravitsemus ruoka terveellisyys Treeni

Merilevää ruokapöytään kiitos

Meillä on himoja. Varsinkin naisilla! Miehet tuntuvat pääsevän paljon vähemmällä. Varsin epäreilua jos minulta kysytään. Onko niillä joku suojageeni ehkä? Toivon sen kompensoituvan sitten jossakin muussa (ainakin tähän on hyvä uskoa). Meikäläisen ruokahimot ovat välillä varsin outoja. Onko teillä näitä hassun hauskoja kausia itsellänne? Tottakai perus herkkukaudet ovat asia erikseen. Ne hiipivät usein silloin jos …

Elämäntyyli Fitfashion Kauneus Matkailu Meikki Mieli Motivaatio Muoti Personal trainer ravitsemus ruoka Saliharjoittelu terveellisyys treenaaminen Treeni

Suomen paras Sport & Wellness-blogi äänestys!

  Osa on saattanutkin jo Minifitneksen Facebookista huomata, että te olette äänestäneet minut Suomen 12 parhaan Sport & Wellness blogin joukkoon! Iso kiitos ja kumarrus teille kaikille ja toivottavasti viedään yhdessä tämä pokaali myös kotiin. Anna äänesi kuulua ja käy äänestämässä MiniFitness-blogia täältä.  Suosikit valitaan yleisöäänestyksen avulla. Yleisöäänestys molempien kategorioiden suosikeista tulee olemaan A-lehtien verkkosivuilla 1.9.–30.9. …

arvonta Elämäntyyli Iho Ihonhoito Kauneus kehon puhdistus Mieli Motivaatio Muoti terveellisyys Treeni

Detox-kuurin fiiliksiä ja arvonta

  No miltä se naama näyttää? Minusta ainakin hyvältä ja fiilis on entistä eheämpi! Okei sanottakoot heti alkuun, että tämä on ollut helpompaa kuin alkuun kuvittelin. Lastenleikkiä dieetin jälkeen. Se voi johtua myös siitä, että se oli niin ihanan nopea. Olo on ensimmäistä päivää lukuunottamatta ollut vallan pirteä ja energinen. Niin uskokaa tai älkää, kyllä …