Nyt siirrytään alavartalosta yläosaamme, joka ei muuten ole yhtään sen kivuttomampi tyyppi! Käydään seuraavaksi läpi selän eri osia, sekä hieman myös käsiä. Liikeet ovat erittäin hyviä esimerkiksi istumatyötä tekeville, jolloin ylävartalo kaipaa aktiivista huoltoa. Myös fyysistä työtä tekeville, sekä yleisesti kaikille treenaajille, tämä on todella hyvä apuväline kehonhuoltoon. Liike 1. Yläselkä Aseta foam roller suurinpiirtein …
Joulusäkki – Osa 1
Olen jouluihminen. Johtuu varmasti siitä, että se on aikaa perheen ja läheisten kesken – Perhe on itselleni kaiken kulmakivi, vaikka emme olekkaan mikään ydinperhe. Minun perheeseeni kuuluu myös ne ihmiset, jotka merkitsevät minulle paljon – Ystävät. Joulu on aikaa rauhoittumiselle ja yhdessä ololle – Katsotaan Lumiukkoa, saunotaan, syödään ja jaetaan lahjoja. Nauretaan, nautitaan ja jutellaan …
Ihminen on luotu liikkumaan
Omaa juoksutekniikkaa voi parantaa, sekä ylläpitää monilla eri tekijöillä. Liikkuvuus on tärkeä osa myös muussakin harjoittelussa, mutta käsitellään tänään hieman sen merkitystä juoksussa. Kun oma juoksutekniikka on hiottu hyväksi ja mahdollisimman energiatehokkaaksi (käytetään vain tarvittavia resursseja liikkeen aikaansaamiseksi), juoksu kulkee ja tuntuu hyvältä. Hyvä liikuvuus on yksi iso tekijä juoksuharjoittelussa – Jos ei tehdä mitään …
Foam roller. I love you.
Olen aikaisemmin maininnut tuosta uudesta tulokkaasta – Sinisestä pötkylästä, jonka kanssa minulla on viha-rakkaussuhde. Se tuottaa minulle hyvää oloa, mutta välillä äärinmäisen tuskan kautta. Olen kyllä huomannut suhteemme lähentyneen. Mitä useammin hänen päällään käyn pötköilemässä ja karjumassa, sitä mukavampi hän on minulle. Siitä tunteesta on tullut jo paljon kestettävämpi – Enää pelkkää irvistelyä ja hikoilua. …
Mitä on terveellinen elämä?
Vaikea kysymys ja hankala määritellä – Jokaiselle se tarkoittaa varmasti hieman eri asioita. Reseptien kirjo onnellisuutta plärätessä on valtava. Mutta niin on meitä ihmisiäkin – Olemme kovin erilaisia. Monilla on oma mielipide siitä, mitkä seikat kuuluvat terveelliseen elämään. Tähän ei siis ole varsinaisesti yhtä oikeaa vastausta. Sipestä terveellisen elämän määrittelee se, ettei hän syö …