Dream world
Muistan nuorena haaveilleeni monestakin asiasta. Mietin mikä minusta tulisi isona ja mikä tekisi minusta onnellisen. No mikään niistä toiveista ei oikeastaan ole toteutunut. Enää en toivo uraa esimerkiksi radiojuontajana. Muistan höpötelleeni Finnairin lennolta saamiini kuulokkeisiin kaikenlaista ja soitelleeni siskoni levyjä salaa.
Rakastin jo silloin tehdä kaikkea käsilläni ja luoda jotakin. Visuaalinen silmä kehittyi varmaan piirrustuspaperin ja värien kautta. Kaiken piti näyttää hyvältä. Mielikuvitukseni ei laukannut villinä, vaan oli jo silloin aika hallittu. Haaveilin asioista, jotka voisivat olla todellisia. Äitini kertoi että ala-asteellemme ilmestyi minun aloitteestani liikuntarajoitteisille lapsille tarkoitetut rampit. Kyseenalaistin sen miksi koulussamme ei ollut lainkaan rullatuolilla liikkuvia lapsia? Niimpä tuli rampit ja lapset. Käytännöllisyys kunniaan!
Olin jo silloin päättäväinen neiti ja kova pää kasvoi jo silloin. Urheilu oli aina minusta parasta. Haalin itselleni kaikki mahdolliset liikuntatunnit ja vapaa-aika kului lähinnä ulkopeleissä. Aika luonnollinen asia, että olen tänä päivänä edelleen kiinnostunut liikunnasta ja hyvinvoinnista. Pystyin haastamaan itseäni niissä parhaiten.
Mutta pidän edelleen kaikesta mikä näyttää hyvältä ja se heijastuu mm. sisustuksessa ja vaatteissa. Pystyn luomaan päässäni olevan idean todelliseksi. Olen aina pitänyt itseäni hieman oman tieni kulkijana ja luovana tyyppinä. En ole oikeastaan osannut pelätä epäonnistumista, sillä mitä se ketään hyödyttäisi? Pelkäsin sen sijaan yrittäjänä sitä, keskittyisinkö liikaa itseeni ja töihini? Jos minulta olisi kysytty 8 vuotta sitten mikä minusta ei ainakaan koskaan tulisi, olisin varmasti vastannut että yrittäjä. Olen itse nähnyt isäni yrittäjyyden niin hyvät kuin huonotkin ajat ja koin sen jotenkin aivan liian raakana ja ahdistavana. Muistan että isäni teki aina töitä, oli hän kotona tai ei.
En kuitenkaan silloin nähnyt sitä vapautta mitä sen kaiken takana lopulta piileksii. En nähnyt myöskään sitä isäni intohimoa työtänsä kohtaan. Nyt tiedän miksi hän lähti sille tielle, enkä itse voisi enää kuvitella olevani palkkatöissä kahdeksasta neljään. En ainakaan nyt. Unelma elämää ei ole olemassakaan, vaan kaikesta löytyy niitä ikäviäkin asioita. Pilvilinna vaihtoehtoa ei tästä maailmasta löydy, joten sellaiseen pumpuliin on turha tuudittautua.
Vaikka rakastan työtäni ja toimistoani, on tässäkin ammatissa huonot puolensa. Liukuvat työajat saattavat myös luoda rasitteen, sillä ajanhallinta on paljon hankalampaa. Jos sairastun, kukaan ei tee mitään puolestani. Työt eivät odota, vaan ne on joskus olosuhteista huolimatta hoidettava. Onhan tämä stressaavampaa kuin palkkatyö, mutta ainakaan en valita iltaisin kotona kuinka tylsä päivä olikaan.
Aikatauluista on pidettävä kiinni ja kaikki diilit on neuvoteltava itse. Sinulta vaaditaan joskus asioita, joita et ole koskaan tehnyt. Törmään näihin tilanteisiin yllättävän usein. Otan ne kuitenkin avosylin vastaan, sillä tiedän että ne tekevät hyvää, kehityn ja vahvistun – vaikka en olisikaan pro, jonakin päivänä saatan olla. Olet täysin vastuussa omasta työstäsi, eikä kukaan seiso takanasi, tai edessäsi.
Törmään jatkuvasti vähättelijöihin. Isäni on harvoin uskonut minun haaveisiini. En ole koskaan kuullut hänen suustaan että tosi hienoa Eevi! Meillä on hänen kanssaan niin eri käsitykset asioista, että olen jo tottunut vähättelevään vastaanottoon. Hän varmaan luulee että makaan kaikki päivät sängyssä ja kirjoitan blogia, vaikka todellisuus on aivan toinen. Juoksen hikihatussa paikasta toiseen ja haen itselleni jatkuvasti uusia projekteja, töitä. Treenaan ja haastan itseäni monilla leveillä samaan aikaan. Elämme hänen kanssaan niin eri maailmoissa, vaikka molemmat olemmekin yrittäjiä.
Olen oppinut ummistamaan korvani vähättelijöille jo nuorena. Ehkä hyväkin asia, sillä se on tehnyt minusta tavallaan aika vahvan. Muistan vain ne hyvät sanat ja muu huuhtoutuu pois. Uskon myös että isäni suhtautuminen on opettanut minua lopulta paljonkin ja hänellä on ollut syynsä.
Sanotaan, että elämässä kannattaa kohdistaa energia yhteen asiaan, eikä huitoa sitä sinne sun tänne. Mielestäni se pitää paikkansa. Nyt kun kohdistan kaiken energiani ja työni omaan yritykseeni, tapahtuu asioita myös ihan eri tavalla. Vaikka se ei aluksi ehkä olisikaan taloudellisesti tai ajankäytöllisesti kannattavaa, uskon sen palkitsevan vielä. Jos jotakin tekee intohimolla ja draivilla, on sen kannettava hedelmää jossakin muodossa. Vaikka sitten korvaamattomana kokemuksena jos ei muuta.
This life is real -E <3
Tosi hieno kirjoitus ja samallla tosi valaiseva ja saa ihtesäkkii ajattelemaan:) olen savosta oleva kuukausi sitten valmistunu leipuri-kondiittori ja etsin toki töitä, vaan tässä ollaan hieman umpikujassa vaan mitäs sitten? Laitoin ammattikorkeeseen paperit menemään jyväskylään restonomi puolelle ja kahden viikon päästä on sinne testit ja haastattelu 🙂 ei piä lannistua jos ei heti tärppää,ja toivon kyllä todella että lisäkouluttaminen avaisi uusia ovia… mutta todella upeaaaa työtä teet ja varmasti olet monelle nuorelle tytölle roolimallina! 🙂 tsemppiä sulle kaikkeen ja oot tosi iloinen ja aurinkoinen ihminen!
Ihan loistavaa Noora!! Kovasti tsemppiä <3 Kiitos ihanasta palautteesta -E
Tosi kiva postaus 🙂 kirjoitat hienoja, pohdiskelevia tekstejä, joita on aina tosi miellyttävä lukea. Itse en vielä 25-vuotiaanakaan tiedä, mitä haluan tehdä isona, mutta en stressaa asiasta, sillä vaikka en sitä koskaan keksisi, on elämä silti aina iso seikkailu 🙂
http://matildaselin.blogspot.fi/2015/05/vinkkeja-tyonhakuun.html
Moikka Matilda,
Ei hätää, kyllä se sieltä ajan kanssa tulee 🙂 Siihen saattaa törmätä ihan sattumankin kautta! -E
Eevi! Pyörätuoli, ei rullatuoli! rullatuoli on yhtäkuin haukkumasana pyörätuolille 😀
Apua Jenny, en ole koskaan kuullutkaan moisesta 😮 Pahoittelut, ei ole tosiaan tarkoitus pahoittaa kenenkään mieltä ja muuta vastaavaa 🙂 -E
Mä tykkään ihan kympillä näistä sun pohdiskelevista postauksistasi! Niissä on niin asiaa. 🙂
Yrittäjyys on kova juttu. Arvostan teitä todella. Minusta ei siihen ehkä olisi. Ystäväni toimii yrittäjänä ja olen sen mukana nähnyt sitäkin puolta.
Minä taas toimin alalla, joka on niin lempparini! 🙂 En voisi kuvitella tekeväni muuta. Työ on monipuolista ja nautin siitä todella. Voiko muuta toivoa?!? Ei mielestäni. 🙂
Aurinkoista torstai-iltaa! 🙂
Ihana palaute <3
Ihanaa kuulla että nautit työstäsi todella! Se on hienoa kun löytää sen oman juttunsa ja sitä tekee ilolla!
Super -E
Todella hyvä kirjoitus! 🙂
Kiitos Kia 🙂 -E
Oot todella inspiroiva ihminen! Huikeeta että oot oppinu olemaan huomioimatta muiden negatiivisia kommentteja ja epäilyksiä! Susta voi kyllä ottaa mallia!
Kiitos Maria <3 -E
Ihan älytöntä, mä ryhdyin alkuvuodesta yrittäjäksi ja mietin just tänään herätessäni vähän kauhulla sitä että mihin soppaan tungin lusikkani. Tää teksti tuli Eevi to-del-la hyvään saumaan, kiitos!
Loistava homma! Tulta päin 😉 Tsemppiä ihan tosi paljon! -E
Tää oli hyvä postaus, tykkäsin tästä. Pystyin jotenkin samaistumaan kirjoitukseen.
Kiitos Jenni, mukava kuulla 🙂 -E
Yrittäjäperheestä kotosin olevana (ja juurikin sellaisesta missä tehtiin töitä 24/7) ajattelin myös aina etten koskaan ala yrittäjäksi. En olekaan yrittäjä mutta olen mieheni yrityksessä töissä, joten tässä eletään kyllä yrittäjän elämää 😀 Mieheni on myös yrittäjä perheestä ja olemme ottaneet sen periaatteen alusta asti että yrittäjän ei tarvi eikä pidä tehdä töitä AINA. Lomat pidetään ja palkat maksetaan. töistä ei puhuta kotona. Näillä eväillä me ollaan saatu pidettyä työt työnä ja vapaa aika vapaa aikana! Se on kyllä tämän koko homman ydin. Voit vaan arvata kauhistelujen määrän mikä ollaan saatu osaksemme…. kuinka voidaan tehdä töitä yhdessä ja olla yhdessä. ja että eihän yrittäjillä oo lomia eikä ne saa palkkaa. Tää on ihan perus ajatus ihmisillä! Mutta se VAPAUS mitä tällainen työ antaa! kahdeksasta neljään -kellokortti elämää en voisi enää koskaan tehdä. Kerran kokeilin ja se kokeilu jäi lyhyeksi, ahdisti! Tsemppiä yrittäjyyteesi!
Kuulostaa ihan super hyvältä meiningiltä Tiina! Kaikki eivät siihen pysty 😉 Kiitos samoin -E
Hyvä kirjoitus, tunnistin siitä paljon itseäni. Minulla on samanlainen isä, tuntuu ettei ikinä mikään ole kyllin riittävää hänelle mutta siihen on jo tottunut ja jollain tasolla olen jopa siitä kiitollinen koska ilman isän vaativaa ja kriittistä sekä vähättelevää suhtautumista, en ehkä olisi näin sisukas ja päättäväinen. Äiti taas on osannut olla ylpeä ja osannut kehuakin ja kannustaa niin tämä on luonut hyvän tasapainon, toinen epäilee, arvostelee ja lyttää ja toinen kannustaa, ja sen toisen kannustuksen avulla on tullut sellainen näyttämisenhalu tälle epäilijälle. Omasta mielestäni pärjään elämässä nyt hyvin, osaan olla sisukas ja sinnikäs enkä lannistu pienistä.
Puhut niin asiaa Laura! Mä olen päätellyt ihan samoin (: Hyvä me! -E