arki Elämäntyyli hyvinvointi Kuulumisia Motivaatio Terveys Treeni

Eroon huonoista tavoista ja valinnoista?

Eevi_teittinen_huonoista_tavoista_eroon_vinkitMuutos tuntuu aina vaikealta. Oli kyse sitten huonoista tavoista, tai kehnommista valinnoista, on kyseisen toimintamallin syypäänä tottumus. Olemme ihmisiä ja rakastamme mukavuutta, mikäs siinä. Tottumus on kuitenkin onneksi sellainen, että siitä on mahdollista opetella ulos. Mukavuudesta ei silti tarvitse luopua! Saatat väsyneenä tarttua karkkipussiin pelkästä tottumuksesta. Haluat mukavuutta ja helpotusta. Mielesi yhdistää helpotuksen tunteen karkkipussiin täysin virheellisesti, koska siitä saa energiaa. Mieli huijaa ja ohjaa välillä myös vääriin, huonompiin valintoihin. Onkin tärkeää antaa itselleen aikaa opetella uusia toimintatapoja tottumuksiin, joista haluaa päästä aidosti eroon. 

Jos joka maanantai skippaa treenipäivän, voi vain päätöksen kautta tehdä muutoksen. Ratkaisu voi olla seuraava; älä mene kotiin töistä, vaan suuntaa suoraan treenisalille. Varaa ohjattu tunti, jolloin perumisen kynnys on suurempi. Älä anna itsellesi vaihtoehtoja muuhun, jolloin toteutat tätä suunnitelmaasi helpommin. Sama pätee syömiseenkin. Älä anna vaihtoehtoja, vaan noudata omia ohjeitasi. Jos olet päättänyt pitää sokerilakon, mieti etukäteen miten tulet toimimaan silloin, kun sokerihammasta alkaa taas kolottamaan. Nappaatko jääkaapista porkkanapussin, vai pinkaisetko tottumuksen syvällä rintaäänellä Makuunin karkkilaareille? Huonot tavat tarvitsevat aina jotain tilalle. Siksi jokainen muutos, jonka haluaa tapahtuvaksi vaatii valmistautumista. Eevi_teittinen_detox_mehupaastoEevi_Teittinen_powau_mehupaastoMinifitness_koti_Eevi

Kun ymmärrät alun hankaluuden ja mielitekojen tulevan ja menevän, pitäydyt omassa päätöksessäsi helpommin. Mieli hakee aina oikotietä. Kaikki on lopulta aika loogista! Tämä on aluksi puhdasta valtapeliä, jonka sinä haluat voittaa. Sitten kun tämän mallin on toistanut riittävän monta kertaa, alkaa vanha pinttynyt paha tapa jo unohtumaan. Helpoin tie onnistumiseen on päättää ja pitäytyä päätöksessä. On paljon vaikeampaa jos antaa “vapaat kädet” itselleen, sillä tuon vapaakortin käyttää hyvin mielellään heikkona hetkenä.

Laadi säännöt itsellesi ja huonoille tavoillesi, sillä vain niin kykenet voittamaan ne. Anna itsellesi aikaa ja uusia toimintatapoja. Keksi huonon tavan tilalle parempi uusi tapa! Näin et koe luopuvasi, kun tiedät saavasi itse valita – olet valinnut sen paremman. Jo muutaman viikon parempia valintoja-aikajakson jälkeen on huikea fiilis ja tästä haluaa pitää kiinni jatkossakin. LET’S GO!

PS. Tämä viikko on DETOX-viikko, jonka kohokohtana mehupaastotaan 3 päivää. Olen nyt kaksi päivää ajanut kehoa kohti tätä tietynlaisen ruokavalion avulla. Täytyy jo tässä kohtaa sanoa, että kun sen päätöksen on tehnyt, ei tämän toteuttamisessa ole mitään ongelmaa. Kuten kaikki asiat, tämäkin vaati valmistautumista, suunnitelmaa ja asennoitumista, joka johtaa toteuttamiseen. Paastoviikostani tulen kertomaan tällä viikolla lisää<3 Mehupaasto voi olla monelle meistä myös keino aloittaa niiden parempien valintojen tekeminen!  

Pus -E