Ava Elämäntyyli Fitness Fitnesspäiväkirjat Mieli Motivaatio Muoti Treeni

Fitnesspäiväkirjani

Minifitness_fitnesspaivakirjatFitnesspäiväkirjat tosi-tv -ohjelma kuulosti korvaani uudelta ja raikkaalta idealta. Se vaikutti alusta lähtien omalta jutultani, johon voisin lähteä mukaan omana itsenäni ilman, että kukaan lähtisi minua muuttamaan. Tämä formaatti kuulosti asialliselta täsmäiskulta elämäntapaani. Halusin olla mukana vaikuttamassa.

Minusta tärkeää on myös se, että ohjelmasta saa todenmukaisen kuvan kaikesta. Teemme me siis muutakin kuin treenataan, vaikka shoppailureissua joku ehkä kritisoikin. En usko että kukaan kirjoittaa päiväkirjaansa vain ja ainoastaan treenaamisesta. Ainakin jos muistelen yläaste aikaisia kirjoituksiani päiväkirjastani –  sieltä löytyi ihan kaikenlaista tekstiä. Noloa, hauskaa ja syvällistäkin. Tämä ensimmäinen jakso oli vasta pintaraapaisu kaikesta, vähän kuin päiväkirjan ensimmäinen sivu. Paljon on vielä luvassa.

Mukaan lähtööni vaikutti ehdottomasti ohjelman muut tytöt. Meille jokaiselle neljälle oli tärkeää keitä muita ohjelmaan olisi tulossa. Olemme olleet tyttöjen kanssa sitä mieltä, että tämä oli juuri se porukka. En voisi näin jälkikäteen kuvitella muita tyttöjä tähän, sillä muodostamme yhdessä jonkinlaisen tiimin. Kolme kuukautta kuvaamista yhdisti meitä paljon, vaikka tapaamisia olikin vain muutamia.Minifitness_springlook

Minifitness_Vans_flowersMeillä on yhteinen sanoma, vaikka jokainen onkin oma persoonansa ja elämäntilanteemme ovat erilaisia. Voin seisoa jokaisen tytön edessä läpinäkyvästi. Heissä jokaisessa on jotakin sellaista, jota ihailen. He ovat valovoimaisia ja aitoja, fiksuja naisia jokainen. On kunnia olla osa tätä tiimiä. Toivon tämän kaiken välittyvän myös teille ohjelman edetessä.

Kuvaaminen tuntui alkuun jännittävältä. Ensimmäisen viikon materiaalini oli suoraansanottuna  kamalaa. Otinkin tämän myös opintomatkana itseeni ja taitoihini. Elävän kuvan edessä oleminen oli iha uutta, eikä kuvien tuomaa varmuutta ja osaamista pystynyt tuomaan tähän. Mutta blogitausta myös auttoi minua hahmottamaan kuvakulmia ja valon tärkeyttä. Myös tilannesilmästä oli paljon apua.

Omaa puhetyyliä, ääntä, lauseita ja mielipiteitä kuunnellessa ihmettelin monesti, että tätä kaikki muut saavat ja myös joutuvat kuuntelemaan. Jotkut tilanteet saivat tajuamaan ärsyttäviä  ja hölmöjäkin puolia itsestäni. Ensinnäkin nauran omille jutuilleni enemmän kuin muut?!? Nauruni on paljon hirvemmän kuuloinen kuin itse sen omassa päässäni kuulen päivittäin. Lauseeni ovat usein suoria ja nyt ymmärrään paremmin sen, miksi joskus ihmiset saattavat ymmärtää viestini joskus väärin. Olen myös varma siitä, ettei huumoriani ihan jokainen tule ymmärtämään. Eikä se edes haittaa. Minifitness_mint

Minifitness_details_outfitAsiaa punnittuani uskoin tämän olevan hyvä juttu. Olen sitä mieltä edelleen. Edes ensimmäinen jakso ei saanut minua pakokauhun valtaan. Ystäviäni jännitti enemmän kuin minua. Sehän olin minä, minun elämääni. Vaikka tiedän itse mitä olen kuvannut, voi moni yllättäväkin asia unohtua näiden kuukausien aikana. Se kuinka kukin jakso on leikattu ja mitä pätkiä jaksoihin on napsittu, ei ole ollut minun käsissäni. Voin vain uskoa ja luottaa siihen, että sinne päätyy parasta materiaalia teille katsojille.

Se materiaalin määrä jota olemme kasanneet näiden kuukausien aikana on aika valtava. Lopulta aika pieni osa päätyy telkkariin, sillä kymmenen jaksoa on tähän nähden aika vähän. Innolla ja jännityksellä siis odotellaan mitä te tulette näistä kuukausista näkemään.

Olen oppinut niin paljon paitsi itsestäni, myös kuvaamisesta. Tämä oli varsin opettavainen kokemus ja sain tehdä töitä aivan mahtavien ihmisten kanssa. Tippa tuli hieman linssiin kameroiden luovuttamisen yhteydessä – mitä me nyt sitten tehdään kun ei enää kuvata? Siihen kaikkeen oli jo niin tottunut. Hieno matka, jota en kadu lainkaan. Mikään ei ole muuttunut, vaikka koen olevani taas askeleen edellä aikaisemmasta minästäni. 

Love, E

Kuvat – Kira/Blond Rivets

Neule – BikBok / Takki – GT / Kengät – Vans

Laukku – Alexander Wang / Farkut – Topshop