elämäntapa Elämäntyyli hyvinvointi Iho Ihonhoito Kauneus Meikki Treeni

Hiusvesi – liikkujan pelastaja

Tästä hiusten puhtaana pidosta on kyselty paljon. Jatkuva hikoilu tuo omat haasteensa hiuspohjan puhtaana pitoon, hyvinvoinnille ja pesuväleille. Olen totuttanut hiukseni viikottaiseen pesuun, eli pesen hiukset laadukkailla tuotteilla kerran viikossa kunnolla. Levitän, vaahdotan ja pesen shampoon pois kaksi kertaa, jotta saan hiuksen ja päänahan oikeasti puhtaaksi ja kaikki hiustuotteet pois kokonaan. Tämä tuplapesu kannattaa ihan oikeasti, sillä eron kyllä voi huomata samantien.

Pidennän pesukertoja helpolla kikalla, jonka olen todennut omassa käytössäni äärinmäisen hyväksi ja toimivaksi –  ja nyt jaan sen myös teille! Monet ovat varmasti käyttäneet kuivashampoota ja itse olen testaillut monia eri merkkejä. Kuivashampoon lisäksi käytän kuitenkin hiusvettä, jota saatan käyttää päivittäin – sen käyttö on myös vähentänyt kuivashampoolla leikkimistä huomattavasti. Weledan Hair Tonic on äärinmäisen helppo tapa raikastaa päänahkaa ja hiusta treenien jälkeen. Se toimii vähän samalla tapaa kuin kasvovedet iholla.
Minifitness_weleda_hairtonic

Weleda Revitalizing Hair Tonic with Rosmary (100 ml 22,95 euroa).Tuotetta on saatavilla mm. Ruohonjuuresta, Hyvinvoinnin Tavaratalosta ja Sokokselta.

Weleda Revitalizing Hair Tonic on Weledan vanhimpia luonnonkosmetiikkatuotteita ja se on ollut markkinoilla jo yli 90 vuotta muuttamattomana ja eri hiuspohjille toimivana tuotteena. Se auttaa niin kuivuuteen, rasvaisuuteen, hilseeseen, hiusten ohentumiseen, hiuspohjan kutinaan kuin ärsytykseenkin. On se kummallista kuinka itse en tiennyt himoliikkujana hiusveden olemassa olosta edes! Minusta tuntuu siksi myös siltä että tämä voi olla teille monelle muullekin uusi tuttavuus ja toivottavasti myös uusi arjen helpottaja. 

Hiusvesi on luonnollinen vaihtoehto kuivashampoolle, joka myös hoitaa hiuspohjaa ja antaa hiuksille tuuhean, puhtaan tunteen. Käy loistavasti myös silloin, kun ei ehdi (tai siis jaksa) pestä hiuksia ja haluaa raikkaan tunteen päänahkaan, sekä hieman kohotusta hiuksille.

-E <3