arki Blogi hyvinvointi Mieli Motivaatio onnellisuus Terveys Yrittäjyys

Intohimo ajaa eteenpäin

eeviteittinen_intohimosta_blogi_supervoimat

Tunnustaudun intohimolla eläjäksi. Olen todella huono tekemään mitään ilman fiilistä ja intohimoa. Siinä on hyvät ja huonot puolensa, kuten vähän kaikessa tuppaa olemaan. Olen hyvin päämäärätietoinen, joka on usein ollut pääroolissa onnistumisissa. Toisaalta sillä on myös kalpeammat kasvonsa, sillä jos sisältä puuttuu intohimo, ei ole päämäärää. En saa silloin aikaiseksi mitään. Koen olevani laiska ja epäonnistuja, vaikka en sitä oikeasti olisikaan.

Mikään ei tunnu minulle turhemmalta, kuin päämäärättömyys elämässä. Äläkä käsitä väärin, kyllä minäkin poljen elämässä paikoillani. Tulee niitä tyhjiä hetkiä, kun käydään tutkimusmatkoilla. Ihmetellään, kyseenalaistetaan, tuijotetaan kattoa, itketään ja potkitaan. Päämäärä löytyy kuitenkin aina intohimoni kautta, sillä se ei petä koskaan. Se tarkoittaa nimittäin aina minulle sitä, etten voi pettyä. Se tuottaa aina, vaikka aina ei kyseessä olisikaan maallinen omaisuus. Se on sitä, kun on tyytyväinen jokaiseen päivään. Sitä kun on kasvattanut ja ruokkinut omaa intohimoaan, eikä suorittanut jotakin, millä ei ole oikeasti mitään väliä itselleen. Olen siis ehkä tänä päivänä kuitenkin paljon enemmän fiilistelijä, kuin se kuuluisa elämän läpi suorittaja. Asioiden pitää tuntua pääosin hyvältä ja siistiltä! Päämäärässä ei piile se paras aarre – ei ainakaan minulle. Matka on itselleni se kaikkein tärkein, jonka vuoksi saavutettu päämäärä ei näyttäydy sillä hetkellä aina niin mahtavana. Se ei kuitenkaan vähennä sen loistoa. Ehkä tässäkin on kyse siitä intohimosta.

eeviteittinen_blogi_paamaarat_intohimon_voima_blogiteksti

Intohimo tuo esiin voimavaroja, joita ei muuten olisi olemassa. Silloin oppii tuntematonta, työskentelee luovuuden avaruudessa, janoaa aina lisää ja nauttii pienistäkin asioista. Intohimon kautta tulleet tulokset ovat olleet omassa elämässäni niitä kaikkein voimakkaimpia! Olen tavoitteen asettaja ja työskentelen niin kauan, kunnes olen saavuttanut sen. Sellainen minä olen. Aina se ei ole helppoa, sillä toisinaan oma tavoite sokaisee tieltään kaiken muunkin. Kaiken sellaisen, jota kannattaisi pysähtyä kuuntelemaan ja tutkimaan. Onkin hyvä pitää mielessään omaa päämäärää kohti mentäessä se, kuinka läsnä ja avoin on elämälle oltava. Muuten voi mennä jotain todella oleellista ohi. Sokeaksi ei saa tulla.

Päämäärätietoisuuteni on aina löytänyt keinot. Intohimo ja tahto löytää tiensä perille, siitä olen varmempi kuin koskaan ennen. Olen myös yllättynyt siitä, kuinka pitkäjänteinen olen – olen saanut nimittäin  aina kuulla omaavani lyhyen pinnan?! Olen kuitenkin ymmärtänyt sen olevan kuitenkin lopulta sitä synnynnäistä temperamenttia, eikä sillä ole mitään tekemistä pinnan kanssa. Toki pitkäjänteisyys näkyy elämän eri osa-alueilla eri vahvuudella. Jos esimerkiksi saan loistavan idean, haluan alkaa luovia sitä kohti samantien! Joku toinen taas saattaa toimia parhaiten sulattelemalla ajatustaan vuosi tolkulla, kunnes alkaa vasta toimia sitä kohti. Joissakin asioissa toivoisin kyllä omaavani tätä ominaisuutta edes hitusen enemmän. Mutta minkäs teet! Jos toimisin kuten tämä tyyppi, olisi supervoimani intohimo ajanut ohi jo aikapäiviä sitten ja kaikkein tuottavin fiilis olisi jäänyt vain leijumaan ilmaan.

eeviteittinen_blogi_paamaara_tavoitteet_onnistuminen_hyvinvointi

Intohimoni vuoksi haluan keskittyä usein yhteen asiaan täysillä – siksi koska haluan viedä sen loppuun saakka. En ole se kokeilija, sillä silloin en tietäisi mitä tekisin. Kun olen ymmärtänyt itseäni ja intohimoani enemmän ymmärrän myös sen, millaisia ihmisiä tarvitsen elämääni eniten. Toisaalta myös roolituksella on merkitystä. Työkaverit, perhe ja ystävät ovat kaikki erilaisia! Erilaisuus muokkaa meitä kaikkein eniten, sillä se pakottaa näkemään omat heikkoutemme. Kehittyminen ihmisenä on väistämätöntä.

Intohimo on myös hyvin paljas. Jos se ajan myötä hälvenee, tiedän kokemuksesta, että on mentävä eteenpäin. Sitä ei saa herätettyä eloon samassa muodossa. Silloin on löydettävä sen pää taas uudestaan. Intohimo myös sitouttaa, koska se antaa niin paljon. Monet keskittyvät paljon siihen, kuinka paljon jokin asia vaatii ja vie, vaikka se ei olisi edes olennaisinta. Kysy mieluummin mitä se tuo ja antaa sinulle? Pidämme asioita toisinaan itsestäänselvyytenä, vaikka todellisuudessa olisimme kadottaneet oikean tien jo hetkiä sitten. Oman päämäärän ja vahvuuksien kirkastaminen itselleen ei ole missään tapauksessa turhaa. Se ei nimittäin riitä, että sen tekee kerran tai pari. Sitä tulee tehdä jatkuvasti, sillä me muutumme, elämä muuttuu. Tee se siis jo tänään<3

Elän fiiliksellä ja tarvitsen elämääni intohimoa niin töissä, parisuhteessa, kuin ystävienkin kanssa. Mikä on sun eteenpäin ajava voima? Kun löydät sen, löydät vahvimman voimavarasi, sekä onnistumisen ja onnellisuuden tien, joka ei ole riippuvainen turhasta <3 

Kuvat – Laura Poutanen / Pure Move

Nyt, rentoa sunnuntaita -E