Elämäntyyli hyvinvointi jalkatreeni Motivaatio Terveys treenaaminen Treeni

Kivulla ei ole rajoja.

Minifitness_sixdeuce9Olen ollut muistaakseni aina selkävammainen sen jälkeen kun minulla todettiin välilevynpullistuma. Se taisi olla vuosi 2006 kun meikäläisen alaselässä posahti kesken hyppytreenien. Olen siitä saakka keskittynyt keskivartalon ja selän vahvistamiseen – joskus vähemmän ja joskus enemmän. Saliharjoittelun myötä se alkoi oikeastaan vasta vaivata jatkuvasti ja siitä tuli varsinainen rasite. Olen oppinut sietämään sen temppuilua ja tottunut siihen, että se vaikuttaa oikeastaan aina negatiivisesti treenien tehoon. Jalkapäivän jälkeen on kävelty poikkeuksetta aina tuntuma alaselässä, vaikka toiveena olisi se pakaran kuumotus. Tänään kuultiin ensimmäistä kertaa suustani ” mikäs ihme täällä pakarassa on? Ai katos, tältä tuntuu jalkapäivän jälkeen “. 

Tänään on ollut varmaan koko treenihistoriani parhain päivä. Tänään lähdin salilta ilman sitä tuttua kipua. Treenasin myös ilman vihlontaa ja vetelin parikymmentä kiloa isommilla painoilla. Täytyy myöntää, että olen todella positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka nostovyö voi auttaa. En ollut koskaan uskonut sen korjaavan mitään, ainakaan näissä mittasuhteissa! Sitä kannatti metsästää tovi.

Minifitness_sixdeuce5

Joskus nimittäin pelkät vahvat coren lihakset eivät riitä, eikä se lantion tilttaaminenkaan. Notkoselkä ei auta yhtään asiaa ja siihen päälle posahtaneet välilevyt. Jossain tulee raja. Olin kokeillut kaikkea muuta aikaisemmin ja nyt oli ehdottomasti oikea aika tutustua tähän keksintöön. Se on tainnut pelastaa meikäläisen! Tuntuu että on päässyt irti jostakin sellaisesta taakasta, joka on loppupeleissä painanut kasaan vähän koko ajan. Se on latistanut omaa fiilistä, sekä myös saavutettuja tuloksia. Auta armias jos sitä alkaisi nyt miettimään sitä kuinka paljon aikaa on menettänyt. En mieti, mietin vain sitä, millaisen kehityskaaren tämä pieni musta hengensalpaajani laukaisee meikäläisessä. NYT NIMITTÄIN MENNÄÄN!

Ensimmäistä kertaa saatoin painaa oikeasti kovaa jalkojen ehdoilla, ei selän. Sain aivan erilaisen tuntuman lihaksiin ja loppumetrit venyivät kahdesta huonosta toistosta jopa kymmeneen hyvään. Tämä oli iso edistysaskel itselleni omaa treeniä ajatellen ja olen siitä niin mielettömän innoissani. Haluaisin vain treenata jalkoja, koko ajan. Tästä tuli taas astetta siistimpää ja haastavampaa! Inhokista lemppariksi.

Minifitness_Sixdeuce2

Se mieletön kipu selässäni on saanut minut jotenkin täysin sokeaksi. Olen kyllä kokoajan tiedostanut sen tosiasian, kuinka selkäni estää minua treenaamasta tarpeeksi kovaa. Myös pääni tiedosti sen varsin hyvin, joka on huono asia. Miksi en ollut antanut tälle vaihtoehdolle aikaisemmin tilaa? En pystynyt uskomaan sen korjaavan mitään näin isoa. Sen se kuitenkin teki. Nyt tiedän mihin pystyn ja suunta on ylöspäin! Mikä vapauttava fiilis. Arvostakaa tervettä kehoa joka päivä, se ei ole itsestäänselvyys. Muistakaa myös, että apukeinot ovat joskus ihan paikallaan. Suosittelen kuitenkin tekemään ihan alkuun vankan coren, sillä sitä tarvitsemme ihan kaikkeen! Mikään työkalu ei korvaa vahvaa ja tasapainoista lihaksistoa.

Minifitness_sixdeuce7

Tänään on ollut selkeästi onnistumisen päivä! Tänään myös asiakkaani ylittivät treeneissä painomääriään huimalla edistymisellä. Olen niin onnellinen ja fiiliksissä myös heidän puolestaan. Onnistuitko tänään jossakin? Vielä ehit <3 Nyt uskon taas pystyväni mihin vain. Kivulla ei ole rajoja – ne voi myös ylittää.

Shopping tips

Trikoot – Sixdeuce Jersey Fitness

Ilmainen toimitus koodilla Eevi Sixdeucen nettikaupasta

Makoisaa viikonloppua -E