Kun elämä muuttaa sen mitä olet

Onko sinulle sanottu elämäsi aikana koskaan lausetta ” olet niin muuttunut, siis hyvällä tavalla”. Niin minullekin. Vaikka lause onkin tarkoitettu vain hyvällä, vatsassa muljahtaa jokaikinen kerta. Millainen oikein olen ollut heidän silmissään aikaisemmin? Mitä hän on ajatellut minusta ennen tätä? Nämä kommentit laittavat miettimään jokainen kerta omaa matkaa ja kehitystä.

Olen kuullut elämäni aikana lukuisia kertoja lauseen ” et ole lainkaan sellainen kuin ajattelin”. Tämä ei ole yhtä pysäyttävä, sillä se kertoo vain ennakkoluuloista ja siitä, millaisen mielikuvan esimerkiksi media voi pahimmillaan antaa. Eikä se välttämättä ole edes media, sillä myös ulkonäkö toisinaan vaikuttaa. Minut on leimattu pinnalliseksi prinsessaksi, mutta totuus on tarjonnutkin jotain ihan muuta. Kaikkein upeinta on toisaalta huomata se silmiinpistävä muutos toisessa ihmisessä, joka tapahtuu tässä vaiheessa. Kun hän kohtaa aidosti minut. Käytös muuttuu totaalisesti. Rakastan suoraa puhetta ja näissä tilanteissa olen kiittänyt rehellisyydestä. Siinä on suoraselkäinen ihminen, sillä hän samalla myöntää olevansa itse keskeneräinen. Asiat voi ilmaista monella tavoin, eikä suora puhe tarkoita sitä, että pitäisi olla törkeä.

Parhaat kehut jotka olen ystäviltäni syntymäpäiväillallisellani saanut olivat; “hyväksyt erilaisuuden ja se on sinussa parasta. Jokainen saa olla sellainen kuin on”. Hyvänä kakkosena; “et tuomitse muita, etkä puhu muista pahaa”. Harvemmin kuulemme näitä lähimmäisten ajatuksia, joten ne voivat olla todella voimakkaita. Me emme useinkaan näe itseämme kuten muut näkevät. Silloin ajattelin olevani riittävä ja hyvä tyyppi. Jokaisen tarvitsee kuulla itsestään hyvää, mutta sanomme asiat liian harvoin ääneen – varsinkaan näitä postiivisia, sisäisiä juttuja.

Opimme lapsuudessa paljon siitä sosiaalisesta kulttuurista, jota tänä päivänä aikuisena edustamme. Meillä ei kotona juoruttu muista ihmisistä. Ketään ei kiusattu, tai jätetty ulkopuolelle. Totuin siihen, että vietettiin aikaa ystävien, tuttujen ja tuntemattomien kanssa. Toisaalta myös se, että pahat asiat lakaistaan maton alle (tuntuu olevan vanha perinne jopa) on tuottanut ongelmia, mutta olen opetellut siitä vähitellen pois. Opetellut nostamaan asiat pöydälle ja luomaan avointa keskustelevaa ilmapiiriä. Se on mennyt hyvin, mutta työtä se on vaatinut. Joskus hiljaisuuskin on osoittautunut voimavaraksi, jota kannattaa vaalia keskustelun lomassa. Kuunteleminen on keskustelun avainsana.

Me muodostamme mielikuvan jokaisesta ihmisestä silmänräpäyksessä. Jos tilanne on huono, voi mielikuva muodostua myös huonoksi. Ensivaikutelmaan ei aina kykene itse vaikuttamaan ja nämä tilanteet ovat usein kaikkein vaikeimpia. Olen kuitenkin hyväksynyt sen ja lähinnä keskittynyt niihin, joilla on merkitystä. Niillä ihmisillä, joita kohtaan elämässäni on väliä. Ihmisillä, jotka ovat lähelläni. Jos ikinä mietit päässäsi ” en halua olla tämänkaltainen heitä kohtaan”, älä ole. Jokaisella meillä on mahdollisuus olla juuri sitä mitä haluamme olla. Muuta oma totuutesi.

Sydämessä piilee totuus, joka on ollut siellä aina. Kun sen uskaltaa avata maailmalle ja kuoria kaiken ylimääräisen pois, muuttuu kaikki tekemättä varsinaisesti mitään. Näyttämisen halu, ego ja suojamuurit ovat toisinaan rajuja naamioita. Niilläkin on paikkansa, mutta ne eivät saisi jäädä päälle ja määrittää meitä. Niiden tehtävänä on usein suojella ja auttaa meitä selviytymään – hetkellisesti.

Moni asia elämässä uhmaa aitoutta olla sellaisia, kuin oikeasti olemme. Kun voimme huonosti, olemme stressaantuneita, surullisia tai vihaisia, emme useinkaan ole oma itsemme. Huonot piirteet nostavat päätään ja hyvät jäävät taustalle. Oman elämäni esimerkkinä käyttäisin aikaani fitneksen parissa. Tuo aika oli älyttömän opettavaista, mutta se myös muutti minua. Sama efekti tapahtuu missä tahansa asiassa, johon keskittyy täysillä. Kun omistautuu, tulee myös sokeaksi. Tämä on tapahtunut myös muutamalle tutulleni heidän työnsä kautta. Kunnianhimo on hyvä asia, mutta voi toisinaan ajaa meidän ylitsemme ja tehdä meistä sellaisia ihmisiä, joita emme edes haluaisi olla. Pahinta siinä on, että emme näe sitä muutosta itse. Kevennän kuitenkin hieman. Jos olet rehellinen itsellesi, voit löytää itsesi luo aina takaisin. Päätös on aina meidän ja vastuu myös.

Fitnessurheilu oli minulle kaikki kaikessa. Koko elämäni pyöri tämän ympärillä ja jokainen päätös tehtiin se edellä. Siinä kärsi läheiset, sekä myös minä itse. Kadotin sen kuka olin oikeasti, sillä elin putkessa kohti päämäärää. En voinut joustaa yhdessäkään rutiinissani, en treeneissäni, enkä varsinkaan syömisissäni. Halusin sitä. Minusta tuntui tuolloin usein siltä, etteivät muut vain ymmärtäneet minua. Ainoastaan ystävät, jotka tekivät samaa tuntuivat tajuavan minua. Sain kuitenkin paljon tukea silloiselta puolisoltani. Ilman tätä tukea olisin ollut varmasti pahemmassa jamassa ja paljon syvemmällä. Hän piti minut kiinni oikeassa elämässä, kiitos siitä. Ajattelimme sitä kaikkea prjektina, joka loppuisi. Lopettaminen osoittautui kuitenkin vaikeammaksi kuin olimme uskoneet.

Tämä kupla on lähes jokaiselle lajin harrastajalle tuttua. Ongelmaksi ei muodostu edes välttämättä laji, vaan se mitä pään sisällä tapahtuu, kun luovutaan kaikesta muusta lajin vuoksi. Perhe ei ole enää ykkönen, puhumattakaan parisuhteesta ja sen tarpeista. Entä terveys? Meneekö kisamenestys sen ohi? Onneksi itselläni pysyi järki tässä suhteessa, mutta tiedän, että monella ei. Kilpaurheilu ei kysy sitä, onko jokin terveellistä. Mentaliteetti on usein ”hinnalla millä hyvänsä”. Tämä aika muutti minua, mutta se myös kasvatti ja opetti paljon sellaista, jota ilman en olisi tämä tyyppi tänä päivänä. Arvostan perhettä, ystäviä, terveyttä, vapautta ja hetkessä elämistä eri tavalla. Osoitan rakkauteni ja olen enemmän läsnä. En piiskaa itseäni treenaaman, tai syömään tietyllä tavalla. Kaikki näkyy mielessä, joka heijastuu myös kehooni. Pysyn kunnossa yrittämättä, tai ainakin siltä se tuntuu. Se työmäärä jonka tuolloin tein, oli älytön.

Tähän ei kuitenkaan tultu helpolla, sillä muistan miettineeni varmaan sata kertaa seuraavaa lausetta päässäni lopettamisen jälkeen ”koska oikein palaudun omaksi itsekseni”? Kadotin sen kuka olin. Sosiaalinen kuplivuus, spontaani iloisuus, heittäytyminen ja sisäinen lämpö, sekä empaattisuus oli hälvennyt. Tuo on kamalin olotila mitä olen kokenut. Kuka helvetti oikein olin?

Palautuminen kesti vuosia. En tiedä johtuuko se noista vuosista, mutta en koe saavani koskaan takaisin sitä kaikkea mitä olin ennen fitnekseen uppoutumista. Menetin paljon ja toisaalta sain paljon. Mikään asia ei tule elämässä vain antamaan, vaan se vaatii myös omansa. Joitakin ihmissuhteita en tule koskaan saamaan takaisin, jotka menetin noina vuosina. Käytökseni ei aina ollut kovin mairittelevaa, vaan itsekeskeistä ja typerää. Päätin kuitenkin löytää itseni luo takaisin ja tein sen. Rakastan enemmän kuin ikinä. Olen enemmän läsnä kuin koskaan aikaisemmin. Olen tyytyväinen siihen millainen ihminen olen itseäni ja muita kohtaan.

Haluan edelleen työstää asioista itseni kanssa, mutta niin minusta kuuluukin. Prosessi on aina käynnissä. Uskon että moni siellä on kokenut elämässään vaiheita, joissa on samaistuttavia kohtia oman elämäni kanssa. Kunnianhimon ja itsepäisyyden kombo voi toisinaan olla tuhoisa. On oma tehtävämme ottaa vastuu menneestä ja jokaisella on mahdollisuus tehdä toisin. Valita onnellisuus. Onnellisuus ei ole vain omaa, vaan myös läheisten hyvinvointia.

Palaisin vielä tekstin alkuosan kommenttiin; ” olet niin muuttunut, siis hyvällä tavalla”. Ymmärrän täysin mitä tämä lause sisältää. Siksi otan ne myös ilolla vastaan tänä päivänä. Hyvä, että olet nähnyt sen missä kävin, sillä nyt voit nähdä kuinka sieltä voi tulla ulos. Tässä olen minä, hauska tutustua!

Love, Eevi