Kun pahin painajainen käy toteen
Joskus voi tapahtua asioita, jotka eivät ole sinun hallittavissasi. Se voi pysäyttää toimintasi kokonaan. Tapahtuma on yksi painajaisistasi. Se tapahtuma vie jalat alta, ainakin hetkellisesti. Ei osaa ajatella järkevästi. Maanantaina sain käsitellä tämän fiiliksen varpaista päälakeeni asti. Olin väsynyt ja tein viimeistä sarjaa ja viimeisiä toistoja pystypunnerrusta. Ajattelin että kunhan vedetään treeni läpi. Sitten rusahti. Poks ja tajusin että nyt sattuu.
En voinut kääntää päätäni ja tuntui että koko vasen puoli kehostani oli saanut shokin. Olkapäätä jomotti ja säntäsin samantien TG:n oman hierojan pakeille. Hän laittoi kinesioteippiä ja käski kipittämään viereiseen Mehiläiseen. Siellä itku kurkussa tuijottelin seinää ja ainut ajatus päässäni oli; oliko kisani siinä. Kipua en edes osannut siitä tilanteessa ajatella, mietin vain koska olisin kunnossa treenamaan. 7 piinaavaa ja lyhyttä viikkoa jäljellä.
Tuomio tuli. Olkapäälihaksen venähdys, joka menisi levolla ja lääkkeillä. Kysyin varovasti lääkäriltä, kauanko hän arvioisi yläkropan olevan poissa pelistä. Sain viikon saikun ja pystyin huokaisemaan. Viikko on paljon tässä vaiheessa, mutta ei tilanteelle mitään mahda. Parempi kuin kolme viikkoa. Parempi käsi kuin jalka. On treenattava ja elettävä näillä eväillä mitkä nyt on käytössä. On oltava valmis mukautumaan ja taistelemaan vielä vähän kovempaa. Oli iskettävä lisävaihde päälle!
Laitoin valmentajalleni viestiä jossa totesin, että nähdään huomenna salilla. Katsotaan mitä pystytään tekemään ja eletään sen mukaan. Fiksausta ruokavalioon ja treeneihin oli tulossa, ne olivat työkalujani nyt. Pystyn jatkamaan kohti kisoja hyvällä temmolla vammasta huolimatta. Jos sille nimittäin antaa vallan, se kyllä tarttuu siihen kovin mielellään. Sohvalle heittäytyminen ei löytynyt vaihtoehdoista. Päätin nukkua hyvät yöunet ja katsoa kondista aamulla. Keskittyisin lepäämiseen nyt entistä paremmin.
Niin siinä sitten kävi, että Aleksi modaili jalkatreenit suhteellisen kiitettävästi. Ei kipua, ei rasitusta yläkropalle. Se oli ohjeeni jota halusin noudattaa. Olihan minulla edelleen paljon muita treenimahdollisuuuksia käytettävänä. Niskan tulisi olla suorana, joka onnistuu yllättävän monessa laitteessa. Teimme reiden ojennusta ja koukistusta kovalla temmolla. Aleksi köytti meikäläisen penkkiin jotta sain tehtyä sarjat väsymykseen asti ilman yläkropan rasittumista. Varmaan ihmettelivät mitä hemmetiä nuo kaksi puuhastelevat, amatöörit. Reisissä komeili hiertymät, mutta rapatessa roiskuu. Sitten tehtiin prässiä vajaalla liikelaajudella, joka otti kuitenkin todella hyvin etureisille. Pohkeet istuen kruunasi mukavan poltteen ja pumpatut reidet. Hymy oli korvissa ja paita märkänä.
Hiitin pystyin korvaamaan pyörällä, jonka olemassa oloa olen aina aikaisemmin ihmetellyt salillamme. No nyt se pystynoja mummopyörä tosiaan tuli tarpeen! Eli lopulta pystyn sisällyttämään viikkooni aika paljon treenejä ja liikkeitä, niin että treeni on turvallista ja tehokasta. Harvoin on oikeasti tilanne, jossa pelkkä kotona makaaminen olisi ainut vaihtoehto. Kun viitsii ajatella ja uskaltaa astua kaiken sen voivottelun keskeltä pois, voi nähdä niitä vaihtoehtoja.
Minulla on mielettömiä ystäviä, jotka ovat ovellani auttamassa kaupassa käynnissä ja laittamassa jopa tukkani letille. En pysty kantamaan mitään, saatikka sitten harjaamaan tukkaani tai edes kieputtelemaan sitä ponnaria. Dan laittoi tukkani aamulla ja näytin rölliltä. Hyvä yritys sekin kyllä oli, ainakin parempi kuin omani. Nyt Netta taiteili siihen kauniin ranskalaisen, joka teki minut varsin iloiseksi. Ystävät ovat mahtavia. Ne nostattavat mielialaani ja ovat aina isona tukena elämän myllerryksissä.
Arvostan taas entistä enemmän tervettä ja toimivaa kehoa. Kunnioitan myös enemmän treenaamista. Tänään treenin jälkeen oli niin loistava fiilis! Todellisuudessa tämä ei pysäytä minua, vaikka ehkä hieman hidastaakin hetkellisesti. Uskon että täältä noustaan vain entistä vahvempana. Olen Feenikslintu. Tästäkin opitaan jotain hyvää ja tärkeää. Nyt tehdään töitä niin täysillä kuin pystytään, sillä se on kaikki mitä voin nyt tehdä. Ei tarvitse katsoa taaksepäin ja todeta “jos olisin tehnyt vähän kovemmin”…
Ps. vaikka vammat ovat tässä vaiheessa pahimpia painajaisia, ei sekään ollut lopulta maailman loppu. Kisoihin ollaan edelleen menossa ja kovaa!
“No athlete is truly tested untill they’ve stared an injury in the face and come out on the other side stronger than ever”.
Asennekysymys! -E <3
Kuvat Kira/Blond Rivets
Tsemppiä! Se pelko on niin pysäyttävä ‘käviköhän nyt pahastikin’, onneksi ei käynyt pahemmin 🙂 onnea loppumatkalle kohti kisoja!
Onneksi tosiaan ei revennyt mitään 🙂 Siinä olisi mennyt aika pitkään tuo toipuminen. Kiitos, sitä tarvitaan <3 -E
Auts.. Onneksi selvisit noin “vähällä” kuitenkin. Viikon täyslepo saa ihmeitä aikaan paranemisessa. TSEMPPIÄ!!! Kyllä se siitä! Sisulla!
Minulla revähti olkapäännivel kolme kuukautta sitten, 1,5kk treenikielto, nyt pikkuhiljaa jo normaalia treeniä. Olkäpää on isossa roolissa treenaamisessa ja arjessa, ei sitä edes tajunnut ennen kuin olkäpää sanoi poks.
No sanoppa muuta, onneksi 🙂 Toivotaan parasta että viikko riittää ja pääsen takaisin peliin! Sisulla, jess <3
Joo totta puhut, toinen käsi kokonaan pelistä tekee arjesta hieman mutkikkaamman. Näin me opimme arvostamaan asioita vähän uudella tavalla. -E
Mahtava asenne. Niin paljon silti voi tehdä! Itselleni kävi jumpalla reilu vuosi sitten köpelösti ja vasen patella murtui. Reilu 2kk olin ihan jalaton. Mut hei, yläkroppa sai tarpeeksi huomiota! Raahauduin keppeineni salille ( kiitos miehelleni joka kuskasi) ja en lannistunut. Tsempit sinne. Mukavaa loppukesää !
Auauau! Kuulostaa kivuliaalta. Ihan loistavaa että kävit silti treenaamassa! Hieno asenne 🙂 Mukavaa loppukesää myös sinne <3 -E
Ystävät on parasta tällaisina hetkinä <3 Hurjasti tsemppiä, voimia ja jaksamista!
Sanoppa muuta Tuuli <3 Niin ovat! -E
Hurjasti tsemppiä! <3
Kiitos ihana Katja <3 -E
Meillä menee tää juttu ristikkäin! Mulla on joku vamma vasemmassa takareidessä, omaa tyhmyyttä, kun en lämmitellyt ennen venyttelyä kunnolla. Pitäis yrittää levätä, että parantuis kunnolla, mutta yläkroppaa pystyn treenaamaan ja siihen voisinki nyt panostaa, jaloillekin voin kevyesti jotain tehdä. Kylmähoitoa ja lepoa, enköhän sillä selvii.
Paranemisia, täältä noustaan, eiks vaan! 🙂
– Emilia
Auts :/ Mutta anna sen takareiden parantua rauhassa ja tee muuta jumppaa vaan tehokkaasti! Tekee päällekin hyvää että pääsee tekemään edes jotakin! 🙂 Paranemisia myös sinne, we can do it <3 -E
Mä ymmärrän, että kyse on kisoista ja tollaset vammat voi tuntua maailmanlopulta, mutta jotenkin yhden olkapäävamman vertaaminen pahimpaan painajaiseen aiheuttaa itsellä lähinnä epäuskoista päänpyörittelyä. Toisaalta kai on onnellista, että viikon saikku on jonkun elämän isoin ja haastavin juttu tällä hetkellä – eikä niitä oikeita ongelmia tai haasteita ole. En halua mitenkään ilkeillä, mutta jotenkin vaan pisti silmään. Eikä sillä, kukin saa tehdä mitä lystää, kisata biksuissa tai olla kisaamatta.
Täytyy myöntää, että itsellä kans tuli tosi kova ärsytys kun (loppujen lopuksi) pikkujuttua pitää näin dramatisoida. Itselle kun tuollaiset kuvatunlaiset fiilikset tuli kun elämäni tärkein ja rakkain ihminen menehtyi äkillisesti.
Mutta hienoa, että on asenne kohdillaan ja elämässä asiat nähtävästi hyvin, kun yksi venähdys on suurtakin suurempi vastoinkäyminen.
Ikävä kuulla Nyymi, osanottoni. Tämä postaus ei tosiaan käsitellyt elämän suurimpia asioita, vaan kisaprojektiani ja mitä tuntemuksia siihen liittyy.
Elmässä on paljon suurempia asioita kuin tämä, mutta kisaprojektin lopulla tätä ei todellakaan toivoisi kenellekään. Ehkä te voitte olla onnellisia minun puolestani siitä että elämässäni on sittenkin kaikki hyvin? 🙂 -E
Mie olin kans varma, että nyt joku on kuollut. Mutta eipä siinä, hyvä, että oli kyse kuitenkin vain olkapäävammasta. 🙂
Ehdottomasti, onneksi kyseessä ei ole mitään noin suurta ja kamalaa 🙂 -E
Pakko yhtyä kommentointiin. Olen todella,todella pettynyt.. Luin otsikon ja aloin lukemaan tekstiä. Ensimmäisenä kuva valkoisista kukista.. Sydän pamppaili ja hyvä kun en kyyneltä silmäkulmasta pyyhkinyt, kun ajattelin, että joku läheisistäsi on menehtynyt. Mutta ei, olkapäävamma ja asia tuntuu olevan elämää suurempi? Asiahan ei kertakaikkiaan minulle kuulu, mutta olen pitänyt sinua yhtenä “eniten jalat maassa”-olevana fitnessbloggaajana.. Olisiko aika miettiä, mikä meni pieleen, kun pahin painajaisesi on olkapäävamma? Toki ymmärrän hieman liioitellun otsikon ja tietenkin sen, että urheilu on sinulle todella rakasta.
Tämän postaukseni käsitteli nimenomaan pahinta painajaista kisaprojektin kannalta, ei elämän. Täällä on paljon tärkeämpiä ja suurempia asioita kuin kisaaminen <3 -E
minä aloin kans lukemaan et nyt on jotain pahaa sattunut – venähdys ja viikon saikku :DDDD no, kaikilla meillä on omat painajaisemme tässä elämässä.
Muista Hanna että en verrannut tässä elämään, vaan kisaprojektin näkövinkkelistä katsottuna nämä vammat ovat tässä kohtaa aika kriittisiä 🙂 -E
Paljon paljon tsemppiä ja onnea ja menestystä kisoihin 🙂
Kiitos paljon Emma <3 -E
Moi Eevi!
Harmittavia tollaiset yllättävät repeämät, mutta pärjäät varmasti hyvin. Asenne ratkaisee! Mutta tsemppiä paljon treeneihin&kisoihin!!
Kyllä tästä selvitään 😉 Kovaa painetaan nämä viimeiset viikot! Kiitos tsempeistä <3 -E
Kun ahin painajainen käy toteen – en pysty treenaamaan viikkoon.
:DDDDDD
Nyt vittu oikeasti.
Samaa mieltä kuin edellinen. Vähällä olet onnekss elämästäsi selvinnyt jos pahin painajainen on viikon saikkua vaativa VENÄHDYS 😀 Voit tehdä aerobista, keskikroppaa, jalkoja… Ja yksi viikko! Kuvan perusteella luulin et tyyliin Dani on kuollut.
Niin olen ja olen äärinmäisen kiitollinen siitä 🙂 -E
Oot kyllä huikee! Onneks ei käyny pahemmin ja pystyt jatkaan treenaamista täysillä jo pian! Ihailen kyllä sun asennetta et vaikka tulee vamma tai joku este matkalla kisoihin/muuhun tavotteeseen niin siitä pääsee yli vahvempana kun koskaan. Ite olisin kyl vamman sattuessa kyl aika rikki eikä siinä oikeen mitään järkevää pystyiskään ajatteleen, mut upeeta et sua se ei pysäytä. Tsemppiä sulle hirmusesti ihan kaikkeen, toivottavasti piristyt vielä enemmän ja tää viesti sais sut hymyileen! ❤️ siinä vielä lopuks tsemppinyrkki joka parantaa sut nopeesti ?
Sanoppa muuta Ella <3 Olisi tosiaan voinut käydä huonomminkin ja säikähdyksellä selvittiin. Toivotaan että diagnoosi on oikea ja pääsen viikon jälkeen taas tykittämään kunnolla! ps. Sait todellakin hymyilemään, kiitos tsempeistä <3 -E
Itsekin kuvittelin että joku läheinen olisi kuollut tjsp. Mutta for real…. se ettei pysty treenaamaan olkapäitä viikkoon. PAHIN PAINAJAINEN? Kyllä huomaa että sulla ei ole oikeista ongelmista ja painajaisista tietoakaan 😀
Onneksi ei ole. Koen olevani äärinmäisen onnekas asiasta 🙂 -E
Hurjasti tsemppiä! You can do it!!! Taas kerran kirjoitus, joka sai oman asenteen ja asioihin asennoitumisen tarkasteluun. Se on siis treenipäivä, tänäänkin, kaikesta huolimatta! 🙂 Ja se on totta, Ystävät on parhautta!
JESS, loistavaa kuulla Pipsu!! 🙂 Kiitos tsempeistä, täältä tullaan entistäkin vahvempana! -E
Voimia sinulle kovasti nyt loppurutistukseen! !
Kiitos kovasti!! <3 -E
Just 6 viikkoa oli jalka kipsissä, juurikin liikenteessä toisen osapuolen tunaroinnin vuoksi. Postaus tuntuu kuin omilta fiiliksiltä onnettomuuden jälkeen. Mieluiten olisin ottanut kipsin käteeni, kun jalka meinaan rajoittaa aivan kaikkea…Noh, itse näin parhaaksi pitää salitauon, sillä yläkroppaakin treenatessa tulee jalallakin hikoiltua->kipsi haisee ja kutisee. Hyvin se viikko menee! Tsemppiä! Asenne tärkein.
Voi ei, kuulostaa tosi ikävältä! Toivottavasti voit jo paremmin? Kyllä se tosiaan raastaa mieltä kun ei kykene tekemään tavallisia asioita vaikka haluaisi. Sitä saa olla onnekas että ei mitään pysyvää vammaa ole sattunut. Näiden vahinkojen kautta arvostamme ja kunnioitamme omaa kehoamme ja ihan tavallisia asioita kuten liikkumista ihan uudella tavalla 🙂 Kuulostaa järkevältä tuossa kohtaa tauon pitäminen. Kyllä täällä ollaan jo voiton puolella 😉 BOOM! Kiitos tsempeistä <3 -E
Siis todellakin kuntoutuessa tämä jalka menee, hiljalleen on pakko yrittää ja mennä jalkaa ja kroppaa kuunnellen. Tuli 4 pienehköä murtumaa eri puolille oikeaa nilkkaa, mutta olisi ollut mahdollisuudet paljon pahempaankin (pakko yrittää ajatella). 🙂 Mutta siis sulla on mahti asenne, niin kyllä se siitä ja feeniks nousee sieltä tuhkasta vahvempana! Ja just se: älä mieti, että mitä et pysty vaan, että mitä pystyt niin se auttaa aina. <3 Kumminkin ruokavalio se tärkein on ja itsekin sain pidettyä suht ok ruodussa huolimatta tollaisesta 6viikon salittomuudesta. Joku toinen olisi saattanut mässätä masennukseen. Tsemppiä sinnekin!
Loistava asenne, sieltä taas entistä kovempana ylös 😉 Totta puhut, ruokaaliolla tehdään ihmeitä ja sitä tosiaan kannattaa tässä tilanteessa hyödyntää! Kortteja on vielä vaikka kuinka paljon, kunhan vaan uskaltaa nähdä ne <3 -E
Voi että taas.. Pitäisi ymmärtää että tää on teksti, kirjoitettu hetkessä ja tapahtuma on varmasti ollut pahin painajainen sillä hetkellä kun se on sattunut. On todella säälittävää ajatella että tunnette eevin ja hänelle sattuneet epäonnekkaat asiat. Niitähän hän huuteleekin mielellään kaikille ja joka käänteessä. Mutta sehän onkin tärkeintä että kirjoittaja osaa herättää tunteita laidasta laitaan 😉 hyvä eevi päättäväisyydestä ja voimia!
Eli ketään ei saa kritisoida jos ei henkilökohtaisesti tunne kyseistä henkilöä? Se on “säälittävää”?
Pitäisiköhän tuohon julkisesti avoimeen blogiin laittaa jokin huomautus “vain Tuija ja muut ihanat tsempparit saa kommentoida, kritisiointi kielletty”?
Kiitos Tuija <3 Elämässä on paaaljon isompia murheita ja asioita, mutta aiheeni käsittelikin nyt kisaprojektia, ei elämää yleisellä tasolla.
Tässä vaiheessa kautta ei todellakaan toivoisi itselleen vammoja hidastuttamaan matkaa. Oma fokus on kuitenkin nyt niin tärkeää ja jokainen treeni on tärkeä 🙂
Halit! -E
Voi olipas täällä ikäviä kommentteja..
No joo, haters gonna hate.
Mä tulin kuitenkin kannustamaan! Oon seurannut sun blogia ainakin vuoden jos en kauemminkin ja oon saanut sun kirjoituksista paljon energiaa. Eikä mikään ihme, koska tässä venähdykseen suhtautumisessa sen syy nähdään taas: positiivisuutta ja asennetta löytyy. Oot huippumimmi kyllä, kun jaksat näin pitkällä kisadieettiäkin ajatella noin positiivisesti ja etsiä keinot, joilla edetä kohti tavoitetta 🙂 Tosiaan, ihan tuhottomasti sitä tsemppiä sinulle minulta!
Kiitos tsempeistä <3 Tämä oli tosiaan päälimmäinen viestini postauksessa – ei se ilmeisesti ihan kaikilta mennyt ohi. Joskus on niin vaikea selittää omia tuntemuksiaan ja fiiliksiään järkevästi. Täällä odotellaan kisoja jo todella innoissaan!! -E
Ihailtava asenne!
Laura <3 Siitä tässä postauksessa tosiaan oli kyse! -E
Sulla on niin ihana elämänasenne, että ei voi, kun ihailla!! Saan hurjasti voimaa sun postauksista.:) Tsemppiä!!
Kiitos paljon Susanna <3 -E
Sä oot ihana ja toivon sulle kaikkea hyvää, mutta seriously tää postaus.. Luulin, että jotain oikeasti vakavaa on tapahtunut: joku on kuollut tai joku raaja katkennut. Nyt meni kyllä yli 🙁 Itse pelaan koripalloa ja viime kesänä rikoin käteni todella pahasti enkä tainnut olla näin dramaattinen vaikka saikkua tuli neljä kuukautta ja harjoittelutaukoa melkein puoli vuotta. Onhan nuo kaikki lihasvammat ikäviä, mutta voi h*lvetti sentään, ei ole ihan maailmanloppu 😀
Ei onneksi mitään sellaista. Tässä vaiheessa näitä fiiliksiäni ei välttämättä kaikki ymmärrä, mutta postaus käsitteli aiheenaan kisaprojektin pahinta painajaista, ei elämän. Elämässä on paljon suurempia asioita ja olen todella onnekas että saan elää tällä hetkellä tasapainoista elämää 🙂 Peace out! -E
Mitä sille olkapäälle siis kävi? Tarkoitan siis että miten se venähdys tapahtui? Johtuiko liian rankasta treenistä? Liian isoista painoista? Huonosta tekniikasta? Olis kiva tietää niin osaa itsekin sitten olla jatkossa varovaisempi 🙂 Sen tiedän jo ennestään, että olkapää on pieni lihas ja liian suurilla painoilla saa vain vahinkoa aikaan.
Tsemppiä! Viikko kuulostaa musta todella lyhyeltä ajalta, mutta itsellehän ei mitään venähdyksiä, revähdyksiä tai murtumia oo koskaan tapahtunut, niin en osaa kuvitella tuntemuksias. Ja nyt se voi jopa tuntuu “pahimmalta painajaiselta”, koska sulla on kisat edessä. Ja se pelko kyllä ois mullakin suuri, jos joku kehon osa sanois ittensä irti juuri kun pitäs kisata ja on tehny monta viikkoa ja kuukautta kovaa duunia. Tulis varmaan aikamoinen luuseri olo.
Moikka Emilia,
Liikaa rasitusta, ilmeisesti muutto kuormitti liikaa ja sitten treeneissä tehot oli huonot. Eipä siihen muuta aina tarvita 🙂 Ainakin opin että väsyneenä ei kannata oikeasti treenata. Pitää kuunnella itseään vaan ja luottaa siihen fiilikseen vaan vahvasti.
Periaatteessa viikko on onneksi lyhyt aika, mutta kisoja ajatellen jokainen viikko on tässä vaiheessa merkittävä. Mutta kyllä täällä parhaansa tehdään kaikesta huolimatta 🙂 Tietenkään kaikki eivät voi näitä fiiliksiä ymmärtää, mutta toivoisin ettei toisten haaveita ja unelmia kuitenkaan lytättäisi. Jokaisella on omia tavoitteita ja päämääriä ja hienoa niin! Ei tässä elämän suurimmasta asiasta ole kyse, mutta kisprepin vinkkelistä on.
-E
No voi hemmetti, pikaista paranemista! :/ Se on hassua aina kun jokin brakaa, miten eka ajatus ei ole se kipu, vaan se että kuinka kauan joutuu himmailemaan treenejä 😀
No siis sanoppa muuta 😀 Voi meitä! -E
Tsemppiä! Oot ihan mahtava tyyppi ja asenteesi on todella kohdallaan. Tästä uuteen nousuun, kun saikku on ohi!
BOOm, kiitos Heli tuesta! Todellakin, täältä tullaan 😉 -E
Hah mäkin luulin että nyt on joku tärkeä ihminen kuollut! Mutta joo aika klikkauksia houkutteleva otsikko kyllä, ehkä tää ei kuitenkaan ole se pahin mahdollinen painajainen vaan pelkkä mutka sun matkassa?
samaa mieltä, aattelin että oot vähintäänkin halvaantunut
Just näin Piippi! Urheiluvamman oli mieltänyt omassa päässään pahimmaksi painajaiseksi kisoja ajatellen, mutta lopulta, sekään ei ollut niin paha. Onni onnettomuudessa <3 Möröt voi lopulta olla pienempiä kunhan niihin asennoituu hieman -E
Voi nyt vittu nainen oikeesti…äly hoi! Sulla on OLKAPÄÄ VENÄHTÄNY! Pahin painajainen, voi hyvää päivää… Oot aika onnekas ja elämäsi on äärimmäisen helppoa, jos sun pahin painajainen on olkapään venähätminen ennen fitness-kisoja. Ihmisillä on oikeitakin ongelmia ja sä kerrot olevasi Feeniks-lintu kun selviät tästä järkyttävästä painajaisesa nimeltä venähtänyt olkapää. Joo-o. Ei kauheasti kunnioitusta herättävä teksti ja toi otsikko huhhuh. Kuvavalinnatkin sellaisia, että voisi luulla, että kyse on jostain vakavammasta, jollei teksitä lukisi. Oliko tämä postaus läppä vai oletko ihan tosissasi?
Tämä blogini tosiaan käsittelee treenaamiseen liittyviä asioita aika paljon ja tässä postauksessani käsittelin tuntemuksiani kisaprojektin osalta, en yleisesti sanonut tämän olevan isoin ongelmani ja murheeni elämän isoilla aalloilla 🙂 Huomaan että osalle tämä viestini on jäänyt hieman epäselväksi, mutta meitä löytyy moneen junaan. Olen ehdottomasti onnekas ettei kyseessä ole mitään sen suurempaa. -E
Tsemppiä ihanuus! Haleja! ♡ 🙂
-B
Kiitos B <3 -E
Hyvä asenne sulla että eteenpäin vain mennään! Tosin vähän oli kyllä liioteltu otsikko ja säikähdin jo että joku kuollu tai jotain todella ikävää tapahtunut. Itellehän pamahti vajaa kolme viikkoa sitten yllärinä ylikunto päälle, ottaisin tuhat kertaa mielummin tollasen lihasvenähdyksen. Tilanne kestää tällä hetkellä rauhallisen kävelyn töölönlahden ympäri ja that’s it ja vaikeapa tässä arvioida koska pääsee takaisin treenien pariin, rauhassa vaan ootellaan. Tsemppiä sinnekin!
Voi vitsi kun harmittaa sun puolesta! Mutta niin ihailtavalla asenteella oot ottanut tuonkin vastaan. Ja asenne jos mikään loppupeleissä merkitsee!! Mullakin oli oikea käsi paketissa monta viikkoa ja voi vitsi oli rasittavaa kun hiustenlaitto jäi aina poikaystävän rähmäkäpälien hommaksi. 😀 Jälkeenpäin tosiaan vain naurattaa.
Anyway: T S E M P P I Ä!
http://www.tyhjaajatus.blogspot.fi
Kiitos Saranda tsempeistä <3 haha ai ai, varmasti tuli sielläkin upeita kampauksia 😀 -E
Mitä kettua mä just luin? Siis ihan oikeesti… Rikkokaa joku toi Eevin ympärillä oleva fitneskupla ja toivottakaa tervetulleeksi tähän maailmaan.
Kiitos hei.
Sulla ei oo urheiluvammaa. Sulla on VENÄHDYS. Joku roti nyt, ja viikko pois salilta? Antaisin mitä vaan että oisin sun tilanteessa. Itellä sanoi olkapää poks tasan 2 vuotta sitten, eikä päivittäisestä kuntoutuksestakaan huolimatta ota kunnolla parantuakseen. Mutta ymmärrän kyllä sua toisaalta, mun pahin painajainen tällä hetkellä on ottaa joku urheiluvamma jalkoihin jolloin sekä ylä että alakroppa pois pelistä. Tosin vähän pitemmän aikaa kuin viikon….
Ei helvetti, oletko sä ihan oikeasti tosissasi? Tässä maassa kuolee lapsia syöpiin, perheenäitejä sydänkohtauksiin, sisaria auto-onnettomuuksissa. On paljon sairautta, köyhyyttä, väkivaltaa, pelkoa. Ja sitten sä kirjoitat, että pahin painajainen käy toteen ja se painajainen on OLKAPÄÄN VENÄHDYS. Ei saisi vertailla suruja keskenään, mutta mun mielestä tämä sun postauksesi on silti rimanalitus ja oikeasti TÖRKEÄ niitä kohtaan, joilla on elämässään oikeasti ollut todella vaikeita aikoja, isoja menetyksiä ja ylitsepääsemättömän tuntuisia vaikeuksia. Kannattaisi välillä tutkiskella sitä reaalimaailmaakin, oman fitness-kuplan ulkopuolelta. Oikeassa aikuisten ihmisten maailmassa olkapään venähdys ei paljoa paina.
Niinpä, ällöttää tällainen omahyväinen polostelu!
Olen suorastaan järkyttynyt ja pettynyt sun postauksesta. Otksikko ja kuvat, huh huh! Olen sitä mieltä, että jos ihminen on elämässään kohdannut minkäänlaisia oikeita vastoinkäymisiä ja “painajaisia” niin ei edes vitsillä vertaa pientä olkapäävenähdystä fitneskisojen alla “pahimpaan painajaiseen”. Kuten joku aiemmin sanoikin, tällä tekstillä todella aliarvioit kaikki, jolla on elämässään oikeita vaikeuksia ja vastoinkäymisiä. Oon pitänyt sua fiksuna ja sydämellisen oloisena mimminä, mutta ilmeisesti olin todella väärässä.
Mun mielestä on ihmeellistä, että suurella osalla on mennyt tämä postaus niin tunteisiin. Mulla on ollut elämässä isoja vastoinkäymisiä, mutta en ottanut tästä postauksesta itseeni vaan ymmärsin heti, että Eevi puhuu omasta kisaprojektistaan/ urheilijaelämästään. Blogihan on treeniblogi, eikä oman elämän pahimpien vastoinkäymisten ja traumojen jakamispaikka. On siis hyvin luontevaa, että pahin painajainen liittyy johonkin muuhun kuin niihin elämän isoihin vastoinkäymisiin. Eevi ei myöskään missään vaiheessa verrannut omaa ongelmaansa muiden ongelmiin. Ymmärrän suuttumuksen, jos tekstissä olisi todella verrattu venähdystä läheisen kuolemaan tai omaan vakavaan sairauteen, mutta tässä ei millään tavalla verrattu niitä keskenään.
Tsemppiä Eevi <3
No aivan! Ihmeellistä kitinää täällä. Ehkä postaus voi jonkun mielestä olla hieman dramaattinen, mutta jokainen bloggarihan täällä kertoo omista kokemuksistaan.
Ihanaa Eevi, jos olet päässyt elämässä vähillä vammoilla; olet siis treenannut oikein ja kroppaasi kunnioittaen! Ja en tiedä, miksi ihmeessä pitäisi elämässä olla hirveästi vastoinkäymisiä. Näistä katkerista kommenteista päätellen ne eivät ainakaan jalosta luonnetta, vaikka niin väitetään.
Moikka Eikku,
Mietin tuossa itsekin ihan samaa, että tämä on saliurani ensimmäinen oikea vamma – onneksi 🙂 Tuntuu että tämäkin alkaa olla pian taputeltu, JES!! -E
Nimenomaan!! Tämä on ensinnäkin EEVIN blogi, jossa EEVI käsittelee EEVIN tunteita. Toiselle venähdys voi olla ihan vaan pikkuasia ja toiselle juurikin se pahin painajainen. Ei kaikki ihmiset tunne samalla tavalla. Miksi aina pitää ottaa esille tämä perus “Afrikassa (ja sehän on aina nimenomaan Afrikka -.-) ihmiset näkevät nälkää”? Jos mulla on paska päivä ja en vaikka saa päivän lounaaseeni salaattia mitä mulla yleensä aina on, niin se saattaa todellakin sillä hetkellä, sinä päivänä tuntua MINUSTA pahimmalta painajaiselta.
Jotenkin todella inhottavaa kun pitää kritisoida sitä, miten toinen henkilö tuntee. Meidän ihmisten pitäis paljon enemmän kannustaa ja kehua toisiamme.
Emilia <3 Hyviä pohdintoja, kiitos niistä -E
Kiitos Essi <3 Sinäpä sen sanoit. Kiitos teille! -E
Hei Eevi,
Tsemppiä ja pikaista paranemista! Tämä kysymys tulee nyt vähän väärän otsikon alle, mutta on mietittänyt itseä jo pitkään. Mitä mieltä olet nk. “waist training” -ilmiöstä, jossa vedetään piukka korsetti päälle treenien ajaksi? Tuntuu olevan Hollywoodissa iso juttu, mutta itseä mietityttää, mitä riskejä tässä voi olla? Jokainen varmasti ymmärtää, että hoikka uuma on ensisijaisesti oikealla ruokavaliolla ja säännöllisellä liikunnalla saavutettava tavoite, mutta toimiikohan korsettitreenaus jos haluaa korostetumpaa tiimalasimallia vartaloon? Onko jotain hyviä treeniliikkeitä, joilla tämän voisi muuten saavuttaa? Kiitos ja paljon aurinkoa arkeesi! -K
Moikka Karkki,
E pisä kovin hyvänä juttuna lähinnä siksi että se tekee kaiken sen keskivartalon ja syvien lihaksien työn puolestasi, jolloin lihakset eivät enää toimikkaan samalla tavalla ilman korsettia. Saattaa tulla helpommin treenissä vammoja, koska oma lihaksisto ei tee enää töitä, vaan on tottunut siihen että se tehdään muin avuin. Kyllä se tiimalasi saadaan ruoavaliolla aikaiseksi ja tottakai treenillä muokataan kroppaa haluttuun malliin – tekeminen kunniaan kikkojen sijaan sanon minä 😉 -E
Eiköhän meistä jokainen elä omaa elämäänsä ja jokaisen elämässä on tietyt asiat päällimmäisinä ja tässä hetkessä tärkeimpinä. Jos treenaaminen ja kisoihin valmistautuminen on nyt SE juttu, tarvitseeko sen viedä arvoa elämän isoilla asioita kuten perheeltä? Itselläkin toinen käsi pois pelistä toistaiseksi treenivamman vuoksi. En treenaa kisoihin, mutta kyllä se elämääni vaikuttaa -vaikka tiedostan että suurempiakin murheita on -tällä hetkelläkin lähipiirissä.
Eeville pikaista toipumista ja tsemppiä kisavalmistautumiseen! Toivon, että toivut pikaisesti ja treenit rullaa! Itse sain kirjoituksestasi lisätsemppiä jatkaa treenaamista muuten! OnneksI jalat toimii! ?
Kiitos ihana Merja <3 Sinäpä se tuossa sanoitkin, omat ajatukseni. Parantumisia myös sinne, sieltä saat entistäkin vahvempana 😉
Mahtavaa jos sait boostia tästä kirjoituksesta! Ps. sanoppa muuta, jalat ihan tukossa haha. Ihan mahtavaa -E
Täytyy kyllä ihmetellä, että viitsitään edes verrata jotain painajaisia… Jos lukee fitness-blogia, jossa fitness-kisaaja kertoo kisaprojektistaan (ja vähän elämästä sen ympärillä), niin onkohan tuo nyt niin vaikeeta arvata että tässä kohtaa pahin painajainen varmasti liittyy jonkinlaiseen loukkaantumiseen, joka saattaa tosissaan vaarantaa projektin, jonka eteen on tehty jo aika paljon töitä? Ja moniko päivittää ihan ekana blogiinsa jos olisikin jokin elämää suurempi painajainen, kuten läheisen kuolema kyseessä…
Mä en kisaa enkä edes kovin kummoisia tavoitteita ole asettanut treenaamiselle, mutta silti viime talvena mun pahin painajainen tarkoitti sitä, etten päässyt viikkoon ollenkaan salille. Se vaan oli kamalaa ja olin ihan varma että koko siihen astinen treenaus valuu hukkaan… No, selailin vähän nettiä ja hokasin, että a) mulla on leuanvetotanko himassa, ja b) kolme lasta joista saa hyvin painoja vaikka minkälaiseen treeniin, joten niillä mentiin sen painajaisen läpi 🙂 ja joo, on tässä kohtaa elämää jo ihan oikeitakin painajaisia nähty ja eletty, muttei ihan kaikkea tarvitse mitoittaa siihen mittasuhteeseen että puolet maailman lapsista näkee nälkää.
Komppaan edellista. Jos joku kaveri tulee kertomaan et olipas tänään paska päivä, niin vastaatteko, että “älä viitti, tässä maailmassa on lapsia jotka näkevät nälkää?”
Se, että jollain menee huonommin ei poista sitä omaa ongelmaa/surua. Jos ruvetaan nyt kaikki vastoinkäymiset vertailemaan johonkin sotatilanteeseen, niin kohta kukaan ei saa puhua yhtään mistään.
Kiitos Anna asiallisesta näkemyksestä 🙂 Ja ihan totta puhut! -E
Hyvin poimittu pointti Minttu! 🙂 Treeniblogini aiheet pyörivät kuitenkin tämän aihepiirin ympärillä ja en usko että kukaan voisi sanoa että ei harmita lainkaan, kun miettii kuinka paljon töitä olen tämän unelmani eteen tehnyt. Välillä sitä ihmettelee että onko toisen “onni” toiselta jotenkin pois. Mutta kaikkia ei voi koskaan ymmärtää tai miellyttää, etenkään tässä maailmassa 🙂
Mitä tuohon sinun salitaukoosi tulee, niin ihan mieletön asenne!! Just näin <3 -E
Tsemppiä sulle, onneksi ei käynyt pahemmin <3
Kiitos Anni – sanoppa muuta <3 Kyllä tämä tästä! -E
Pakko kommentoida kans! Mä ajattelin heti, että oot hyvä mimmi ja sulla on hyvä asenne elämään! Koska tässä elämänvaiheessa nyt tuo viikkokin poissa salilta on vähän huono juttu.:) Ja kyllä varmasti sunkin mielestä ois kamalempaa jos jollekin läheiselle tapahtuis jtn tms. Mutta tää on kuitenkin treeniblogi ja pahin painajainen nyt kisojen alla varmasti on tuo. Moni on sanonut hyvin, että jos jokaista jonkun elämässä tapahtuvaa huonoa asiaa verrattaisin sotatilanteeseen, niin kukaan ei kyl sais valittaa yhtään mistään mitään. Ei edes siitä, että kun menettää läheisen. Koska jos mietitään sotaa, niin siellähän joku voi menettää IHAN kaikki läheiset ja kodin ja kaiken. Jokaisen murheet on isoja sillä hetkellä kun niitä on! Ja ne vaihtelee elämän aikana. 🙂
Moikka,
Me ajatellaan niin monella tapaa, mutta ihana kuulla että ihan kaikilta tämä viestini ei mennyt kuitenkaan ohi 🙂 Puit ajatukseni juurikin sanoiksi.
Treeniblogi ja treenaajaan ajatuksia 😉 Hyvin täällä menee, mutta ei näitä loukkaantumisia tässä kohtaa oikein saisi ottaa. -E
Kylläpä pistää muakin harmittamaan nämä joidenkin ihmisten kommentit. Aivan kuin olisivat suorastaan toivoneet et joku ois kuollut. Ja nyt niitä keljuttaa ku tää painajainen oli tälläinen pienempi juttu, mutta kuitenkin hyvin merkittävä sun tämän hetkisen elämänvaiheeseen. Toki meillä kaikilla on omat painajaisemme ja määritämme ne eritavalla. Itselläni on kolme pientä lasta ja suurimmat pelot ja painajaiset liittyy aina siihen et mitä jos heille joskus tapahtuu jotain. Mutta silti minä äiti-ihmisenä paljon urheiluvana naisena ymmärsin et tämä oli nyt iso juttu Eeville tähän tilanteeseen. Kyllä se vaan aika katastrofaaliselta monesta meistä tuntuis jos oisit jotain juttua varten kovasti tehnyt töitä kuukausitolkulla ja yhtäkkiä tapahtuisi jotai, jonka vuoksi eteneminen loppumetreillä saattais mahdollisesti pysähtyä kokonaan.
Kiitos Eevi kivasta blogista, josta minäkin olen löytänyt monia uusia näköaloja ja toimintatapoja oman arjen pyörteissä.?
Tsemppiä kisoihin!
Kiitos Miia <3 Voin hyvin uskoa tuon, sillä omat siskoni lapset ovat itselleni äärinmäisen tärkeitä ja en kestäisi jos heille tapahtuisi jotakin.
Tosiaan, olisihan sekin yksi painajaiseni mutta hyvin erilainen ja eri fääreissä. Urheilun painajaiset asia erikseen kuten totesitkin 🙂
Mahtavaa kuulla että täältä on löytynyt uusia tuulia arkeesi <3 -E
Nauratti nuo röllihiukset 🙂 Muistan lapsuudesta, kun äiti lähti jo aikaisin työvuoroon ja isän olisi pitänyt laittaa mun hiukset letille koulupäivää varten. No hirveä sykeröhän siitä syntyi 😀 Lopputuloksena opettelin itse letittämään melko nopealla aikataululla.
hahah ai että! Ihana 😀 <3 Minä muistan ikuisesti kun isäni yritti laittaa siskolleni kiharoita ja tarhakuvassa toinen puoli on kiharalla ja toinen suora 😀 Melkein mutta ei ihan -E
Osittain samaa mieltä joidenkin kanssa. Kuvat + otsikko loi sellaista tunnelmaa, että jotain tosi pahaa käynyt. Noh, onneksi ei kuinkaan…
Minulla oli itselläni viime vuonna ongelmia samaan aikaan polven, olkapään ja selän kanssa, joista selkäongelma tulee aina olemaan läsnä elämässäni ja rajoittamaan oikeasti treenausta mm. ei juoksua, hyppyjä liikaa, kyykkyjä tai muita raskaita liikkeitä salilla, jotka vaikuttaa alaselkään + alanvaihtoa myös pakko suunnitella. Polven ja olkapään kuntoutus juttu + muu, että pääsi treeniin takas kiinni vei polven osalta vuoden ja olkapään kannalta reilusti yli puoli vuotta. Tuli oikeasti takapakkia niin, että tämän vuoden penkkipunnerruksen SM kisat jää väliin, koska tulokset ei ole vieläkään sitä luokkaa mitä oli vaikka vuosi takaperin. 🙁 Kannattaakin oikeasti olla iloinen, että kyseessä venähdys vain. 🙂
Kyllä, iloisia ollaan siitä että mitään isompaa ei mennyt 🙂 Toivotaan että pysytään tällä tiellä. Voin vaan kuvitella fiilikset tuossa vaiheessa :/
Itselläni vähän samainen homma tuon selän kanssa, mutta sen kanssa on vain opittava elämään ja toimimaan. On hyviä ja huonoja päiviä, mutta kovasti yritetään 😀
Selkä on usein vaan sellainen, että se kulkee mukana sitten lopunelämää, eikä usein koskaan tule kuntoon lopullisesti. Onneksi on vaihtoehtoja, joita pystyy hyödyntämään! Tsemppiä sinne -E
Pakko oli tulla tässä vielä ihmettelemään, kun tuli nämä polvi- ja selkäongelmat esiin. Niitä tuntuu olevan paljon saliharrastajilla, mistähän se johtuu?
Ite aloitin salitreenin melkein 10 vuoden tauon jälkeen uudestaan kolme vuotta sitten juurikin selän ja vasemman polven oireilun vuoksi. Mulla on synnynnäisenä vikana polvilumpiot “irrallaan”, ja silloin kolme vuotta sitten tilanne oli se, että joka kerta kun edes liikutin jalkaa, vasen polvilumpio tipahti paikaltaan… Lääkärin tuomio oli se, että joko leikataan (ja sitä tehdään sitten parin vuoden välein jatkuvasti), tai sitten vahvistetaan treenillä ympäröivät lihakset pitämään se paikoillaan. Niinpä yks entinen kilpauimari, joka oli vannonut että ikinä en enää urheilua ala harrastamalla harrastaa, marssi aika nöyrästi lähimmälle salille pt:n puheille…
Selkä on yhtä lailla syntymälahja – selkärangassa on ylimääräinen nikama, joten ryhti painuu kieroon ja selän notko on aika iso, ja aamuisin on tuskaa päästä sängystä ylös. Salilla on ollut kyllä hyötyäkin tästä: Mitä ikinä tekeekin, selkä ei pyöristy, koska se ei vaan ole fyysisesti mahdollista 😀 mutta huomasin, että mitä pahemmin mä oon tähän treenaamiseen hurahtanut, sitä paremmin tulen toimeen myös selän kanssa. Viimeiseen vuoteen ei ole edes tarvinnut kertaakaan syödä särkylääkkeitä selän takia.
ihan oikeesti?
“Joskus voi tapahtua asioita, jotka eivät ole sinun hallittavissasi. Se voi pysäyttää toimintasi kokonaan. Tapahtuma on yksi painajaisistasi. Se tapahtuma vie jalat alta, ainakin hetkellisesti. Ei osaa ajatella järkevästi.”
ja kyseessä lihaksen venäytys?? missä kuplassa sä oikein elät