Kysymys jota ei saa kysyä
”Koska hankitte lapsia?” Tämä on kysymys, jonka meistä monet olemme kohdanneet elämän aikana. Vaikka kysymystä ei ole tarkoitettu pahalla, saattaa se olla raskas toiselle osapuolelle. Tässä pätee säännöt, kuka kysyy ja mitä. Jättäisin itse kysymättä tämän kysymyksen jokaiselta, jonka kanssa en ole oikeasti läheinen. Siskoltani ja läheisimmiltä ystäviltäni voisin asiaa kysyä, mutta oikeastaan muilta en. Se on nimittäin todella yksityinen ja arkaluontoinen asia erityisesti tänä päivänä. Monet jotka eivät lapsia ole saaneet, ovat saattaneet niitä haluta. Taustalla voi olla lapsettomuutta, hoitoja ja henkistä tuskaa. Se saattaa satuttaa todella paljon, vaikka emme sitä niin tarkoittaisi. On siis toisinaan hyvä meidän jokaisen pysähtyä joskus miettimään onko tällaista asiaa kohteliasta kysyä?
Näin julkisena henkilönä törmään kysymyksiin, jotka koen henkilökohtaisiksi. On täysin ymmärrettävää kysyä asioista, joista puhun itse avoimesti, mutta on meilläkin asioita, jotka haluamme pitää meidän välisenä. Se on itsensä ja suhteen suojelemista. Monet toimittajat ovat kyselleet hyvin kevyesti “koska hankitte lapsia ja koska mahtaa olla häät?”. Ensinnäkin lapsia saadaan, eikä tuohon kukaan tiedä vastausta. Minua jännittää koko asia, kuten muistatte lapsettomuutta käsittelevästä postauksestani. Oli aivan ihana saada teiltä niin paljon postia aiheeseen liittyen, autoitte minua suunnattomasti. Tuntuu että lähipiirissäkin vähintään joka kolmas on kärsinyt vaikeuksista saada lapsia. Se tuntuu olevan todella yleistä tänä päivänä juuri heillä, jotka niitä kovasti haluaisivat. Minut se on yllättänyt todella. Kai sen todellisuuden tajuaa vasta silloin, kun siitä tulee itselleen ajankohtaista. Monet parit eroavat juuri isojen asioiden kynnyksellä kun selviää, ettei välttämättä enää haluta samoja asioita. Tämä on ehdottomasti painava syy eron syyksi ja sitä tapahtuu paljon.
Myös naimisiin meno on hieman hankala aihe. Ainakin näin naisena koen sen ahdistava, sillä minulla ei ole vastauksia siihen, koska minua esimerkiksi kositaan. Vastailen aina jotain ympäripyöreää, sillä en suoraan sanottuna tiedä vielä asiasta yhtään mitään. Monet eivät edes tänä päivänä mene naimisiin ja sekin on ok. Tiedän myös pareja, joissa toinen osapuoli ei halua koskaan naimisiin ja toisesta tämä saattaa tuntua äärimmäisen pahalta, vaikka päätös ei olisikaan henkilökohtaista. Syyt voivat löytyä esimerkiksi lapsuudesta, tai aiemmista kokemuksista. Monet jotka ovat olleet kerran naimisissa, eivät välttämättä halua sitä uudelleen. Itse en vielä puolentoista vuoden seurustelun jälkeen halua asiaa edes ajatella, sillä en koe sitä nyt ajankohtaisena. Meillä on vielä paljon rakennettavaa.
Tuleeko teille mieleen, tai onko teiltä kysytty jotain sellaista, jota teidän mielestänne ei saisi toiselta kysyä? Mietin esimerkiksi sitä, saako tai kannattaako toisen ulkonäköä kehua esimerkiksi painon pudottamisen seurauksena? Vaikka kysymys/kehu tarkoitetaankin hyvällä, yhdistääkö kyseinen henkilö sen jotenkin siihen, että nyt hän on kauniimpi ja kelpaa paremmin? En tiedä mutta tämä saattaa mennä myös samaiselle ei saa kysyä -listalle.
Pariskuntien eroista ei saisi minusta kysyä, ellei toinen sitten halua asiasta kertoa. Kaikkein kamalinta on repiä julkisuudessa ihmisten parisuhdetta. Sinne päätyy usein paljon värikynää, eikä ulkopuoliset usein ymmärrä katsoa tarinan taakse. Usein ajatellaan, että he ovat halunneet kertoa asioistaan. Aivan sama efekti tapahtuu kaveripiireissä, muiden asioista puhutaan enemmän kuin oikeastaan tiedetään. Lehdissä asiat saatetaan kertoa omista hyvin henkilökohtaisista asioista ilman, että asianomaiselta olisi itseltään kysytty mitään. Se on varmasti kaikkein raskainta. Tässä päästään siihen, missä menee minkäkin asian raja? Onko julkisessa ammatissa hyväksyttävä se, että myös omaa henkilökohtaista elämää revitään? Toki osa avaa ovensa itse, mutta kaikki eivät, sillä he varjelevat hyvin tarkkaan omaa yksityisyyttään. Mielestäni erosta kysyminen menee myös ei saa kysyä -listalle. Somemaailma sekoittaa yksityisyyden rajoja tänä päivänä paljon ja meidän saattaa olla vaikea tunnistaa missä menee rajat. Ainakin itse pysähdyin pohtimaan omaa käytöstäni ja sitä, mikä on OK.
Nyt oikein ihanaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle <3 -E
Takki – Röhnisch / Pipo – Costo / Kengät ja housut- Bershka / Paita – Samsoe&Samsoe
Hyvä kirjoitus Eevi, en voi kuvitellakaan, millaista on vastata lapsiuteluihin, kun nekin ovat “julkisia” vaikka ei saisikaan olla, kun itse tietää, miten kamalalle nuo utelut tuntuvat kahden vuoden lapsettomuuden jälkeen, kysyy kuka tahansa.
Ja totta on myös tuo, miten paljon lapsettomuutta on ja käsittääkseni kokoajan enenevissä määrin. Yhteiskunta patistaa ihmisiä “vauvatalkoisiin”, kun syntyvyys laskee kokoajan vauhdilla, silti lapsettomuus hoitoja ei juurikaan tueta taloudellisessa mielessä. Jopa lapsettomuushoidoissa johtuvat työ poissaolot ovat palkattomia, koska ne ovat “itseaiheutettua..” Minusta tämä on väärin. Samalla logiikalla myös jotain riskialtista urheilulajia harrastavien vakuutukset ja poissaolot pitäisi kyseenalaistaa. Jos joudut sairaslomalle siksi, että jalka katkesi, kun intohimoisesti harrastat lumilautailua, niin eikös sekin ole kuitenkin “itseaiheutettu” ja tietoinen riski. Tuntuu pahalta, että lapsettomuudesta ikäänkuin vielä “rankaistaan” ja jätetään parit oman onnensa nojaan. Kaikilla ei kertakaikkiaan ole edes varaa hoitoihin ja se on lohduton ajatus – ettei saisi edes yrittää. Me olemme olleet puolitoista vuotta ns kevyissä hormonihoidoissa ja jokainen lääkkeellinen kierto maksaa meille noin 300 e hormoneineen ja lääkärissä kulkemisen kanssa.
Itsekin tiedostin aina, että lapsensaanti ei ole itsestäänselvyys, mutta kyllähän se tulee silti täysin yllätyksenä, että se osui juuri meidänkin kohdalle. 🙁 Meidän parisuhdetta tämä on vahvistanut, ja meitä parina lähentänyt, mutta en voi kieltää, etteikö todella syvissä vesissä uitaisi vähän väliä.
Itselläni on sairaus, joka ei niinkään näy päälle päin… Mutta se näkyy tavassani liikkua. Kohtaan tosi paljon vieraita ihmisiä, jotka kokee asiakseen kommentoida, että onko sulla jalka kipee? Ja jos ei kommentoida, niin tuijotetaan. Se ei todellakaan tunnu kivalta. Monesti olen miettinyt, että suomalaisten käyttäytyminen on kyllä kovin töksähtelevää.
Me puhumme myös asioistamme aika avoimesti, mutta mun mielestä on myös niitå asioita joita ei vain kuulu kysyä jos niistä ei ole puhuttu. Meiltä yksi ystäväni kysyi ihan suoraan ennen meidän naimisiin menoa oletteko tehneet avioehdon tai aiotteko tehdä.? Jäin vähäb suu auki että miksi kysyt. Se on kahden naimisiin menevän ihmisen asia. :/ Ymmärrän jos omat vanhemmat ottavat sen puheeksi kahden kesken mutta se ei kuulu kavereille jos siitä itse ei avoimesti puhu.
Kiitos Eevi postauksesta! Nää on tärkeitä asioita, joita joku saattaa pitää itsestäänselvyytenä ja ymmärtää olla kyselemättä, mutta harvinaisen moni uteliaisuuttaan tmv syystä laukoo ilmoille . Olen kanssasi samaa mieltä, on tiettyjä asioita joihin ei kuulu muiden kajota vaikka kuinka kiinnostaisi. Ihmiset kyllä kertovat ajallaan, kun ovat siihen valmiita -jos edes ylipäänsä haluavat niistä muille puhua . Lisäksi on juurikin asioita, jotka kuuluvat vain lähipiirille ja vielä niitäkin asioita joita haluaa jakaa vaan puolison kanssa.
Tilanteesta voi tehdä vielä hankalamman se, kun pariskunnasta molemmat ovat julkisuudesta tuttuj, ihmisiä kun vaan sattuu niin kiinnostamaan jopa se, mitä syötte tai kumpi ruuan on tehnyt, se lisää myös näitä tilanteita kun halutaan tietää kaikki mahdollinen.
Olet kyllä aivan valloittavan ihana ja Teemu myös, on ilo seurata ja lukea näitä juttuja ! Kaikkea hyvää tähän syksyyn <3
Mä mietin usein paljon, ja ehkä joskus liikaakin, ennen kuin kysyn tai sanon mitään. Usein vaikka olisikin ystävä ja lähisukulainen kyseessä. Mulla on itellä tosi paljon kokemuksia, kun multa on asiattomasti kyselty asioita ja kommentoitu mun elämää millon mistäkin. Tosi harvoin ihmiset tarkoittaa loukata, mutta se tuntuu silti pahalta.
Hyvää viikonloppua! <3
Itsellä 7 vuosi lapsettomuushoitoja lähti juuri käyntiin ja muistan kuinka henkisesti raskaalle tuntui kuulla tuota lapsi kysymystä kun hoitoja oli takana 1-2v. Nykyään moni ei edes kysy missä mennään lapsettomuushoitojen suhteen, koska olen kertonut että kerrotaan kyllä sitten kun iloisia uutisia on kerrottavaksi :). Vaikka loukata ei tahtoisikaan, niin aina pitäisi miettiä että kuuluuko ne uutiset kuitenkaan minulle miksi joku on eronnut tai miksi ei mennä naimisiin tai ei ole 5v naimisissa olon jälkeen lapsia ym.. Ihmiset kyllä kertovat syyt erinäisiin tilanteisiin jos he kokevat sen tarpeelliseksi :).
Hyvää ja aurinkoista viikonloppua <3
Ehkä pahin on : “ai ooksä raskaana?” ja katse vatsaan… (juu. Ei. En ole. Läski vaa…)
Kerrankin joku sanoo ääneen tämän. Jatkuvasti läheiset ja tutut kyselee lapsisuunnitelmista. No, on tässä yli vuos jo yritetty ja joka kerta kysymys satuttaa entistä enemmän eikä aiheesta halua puhua 🙁 kaikki pitää lapsen saamista liian itsestäänselvyytenä.
Olen itse herännyt viime vuosina nimenomaan tähän ulkonäön kommentoimiseen. Mitä sitten jos joku on lihonnut tai laihtunut? Koska tästä olen koko elämäni kuullut on nykyään todella ahdistavaa mennä ihmisten eteen joita ei ole nähnyt hetkeen koska ajattelen että he varmasti miettivät kuinka olen lihonnut tai laihtunut tai rupsahtanut. Todellisuudessa kaikki ei välttämättä ajattele, mutta vuosien saatossa kommentteja on tullut niin paljon, että se on jättänyt todella isot arvet. Hyvä postaus!
Todella hyvä kirjoitus. Itse törmännyt samaa n. Se tunne, kun molemmat haluavat lasta, mutta jostain syystä lasta ei tulekaan, on itsessään jo niin raskasta. Saati sitten, että joku utelee, että koska niitä “hankitaan”. Eli tämä kysymys todellakin kannattaa jättää väliin.. Kiitos blogistasi ❤
Ihana kirjoitus, kiitos. Itselläni on takana lapsettomuushoitoja muutamia vuosia. Tuona aikana koin kaikki nämä utelut erittäin raskaina ja loukkaavinakin, kun itsellä oli suuri epävarmuus tulenko lasta haaveista huolimatta koskaan saamaan. Kuitenkaan en puolitutuille suoraan asiaa pystynyt tuolloin sanomaan. Pettymyksien määrä ja hormonihoidot tuntuivat raskailta.
Nyt perheemme ilona on puolivuotias ihana pieni tyttö. Toivoa ei kannata menettää vaikka matka tuntuisikin pitkälle. Avoimuus asian suhteen on auttanut, kohtalotovereita on paljon.
Sitten kun olet raskaana, järkyttävä kysymys: oliks se ihan suunniteltu? Hienovaraisempi muoto “oliks se vahinko?”-kysymyksestä. (Tätä kysymystä kuulin lapsettomilta)
Erittäin samaa mieltä. Lapsettomuushoitoihin täytyisi saada rahallista tukea! Mielestäni myös adoptio pitäisi saada helpommaksi lapsettomille.
Pakko kommentoida tähän, että sitten kun ne lapset on saatu ja eletään pikkulapsi-arkea, mikään ei ole ärsyttävämpää kuin kyselyt parisuhteen hoitamisesta ja siihen annettavista neuvoista: “Milloin lähdette kahdestaan lomalle”… “teidän täytyy hoitaa myös teidän suhdetta”… “meillä on tapana käydä kerran kuussa treffeillä” jne jne. Niin kuin sitä ei itse ymmärtäisi, mutta se ei vaan aina ole mahdollista kun on juurikin ne pienet ihanat siinä. Eikä se juuri sillä hetkellä ole kaikista tärkeintä. Toiset tarvitsee jatkuvasti treffejä kahdestaan pitääkseen liittonsa kasassa ja toisille se kotona vietetty aika perheenä on juurikin sitä yhteen liimaavaa aikaa.