Lamaannuttava itsesääli

Toisinaan on hyvä saada muistutuksia siitä, mitkä ovat oikeasti omia vahvuuksia ja missä asioissa on hyvä. Meistä jokaisesta tuntuu nimittäin joskus siltä, ettemme olisi riittävän sitä tai tarpeeksi tätä. Riittämättömyyden tunne on raskasta. Itsesääli on turhin ja ehkä lamaannuttavin tapa olla tekemättä muutoksia. Toiset meistä tuntuvat olevan mestareita siinä. Miten sattuukin, että aina heille tapahtuu ikäviä asioita? Vai voisiko olla, että kyse onkin jostain ihan muusta? Asenteesta kenties?

Uhriutuminen on äärimmäisen helppoa. Me kaikki olemme sortuneet siihen. Toiset vain kompastuen hieman, toiset kunnolla kompuroiden ja lopulta kaatuen. Osa jää maahan makaamaan. Luovuttamisen ei kuuluisi koskaan olla vaihtoehto, kun kyseessä on oma onnellisuus. Kuuntelin ystäväni tarinaa hänen läheisestä ystävästään, joka tuntui polkevan vuodesta toiseen pakoillaan oman elämänsä kanssa. Me jokainen tunnemme näitä henkilöitä, jotka puhuvat, valittavat ja haaveilevat, mutta eivät ole oikeasti valmiita tekemään asioita sen halutun muutoksen eteen. Tämä kyseinen tapaus oli työskennellyt samassa paikassa jo yli kymmenen vuotta, josta hän oli valittanut yhteensä kahdeksan. Näitä tapauksia on paljon. Jämähdetään samaan pisteeseen ja jokainen päivä on yhtä tuskaa. En kykenisi ikinä siihen taistoon itseni kanssa.

Olen vain niin kovin erilainen kuin tämä ystäväni tuttu. Lähden kohti seuraavaa etappia siinä vaiheessa, kun riittää. Oli kyseessä sitten muutto kotipaikkakunnalta kohti tuntematonta, uuden ammatin hankkiminen, työpaikan vaihtaminen, tai parisuhteesta lähteminen. Kaikki vaativat uskallusta ja työtä. Uutta kannattaa rakentaa, se on osa elämää. En kuitenkaan ole luovuttaja. Epäonnistuminen ei tarkoita luovuttamista, vaan se kaikki kuuluu kasvuun. Toisaalta on hyvä, jos elämästä löytyy se haastaja ja kyseenalaistaja. Se nimittäin puskee silloin, kun sinä et. Minulle isäni on sellainen. Loppupeleissä siitä huolimatta hän tukee parhaansa mukaan. En vahingossakaan kuvittele liikoja, mutta uskallan.

Apu on eri asia kuin se, että asioita tehdään toisen puolesta valmiiksi. Se ei kehitä, vaan karhunpalvelukset ajavat ihmisiä vääristä syistä eteenpäin. Toisen elämää ei voi kukaan muu rakentaa kuin hän itse. Ei itsetuntoa, ei työmoraalia, ei ystävällisyyttä. Jokaisella on oma matka kuljettavanaan. Tuetaan, mutta pidetään huolta siitä, että jokainen rakentaa itse oman tiensä. Kaatua pitää, se kuuluu kasvuun ja oppimiseen. Sääliä ei kannata, mutta myötätuntoa voi osoittaa monin eri tavoin. Maailma on täynnä itsesäälissä rypeviä, jotka odottavat jonkun muun tekevän asiat heidän puolestaan. Odottavat, että jotain tapahtuu. En vain ole koskaan ymmärtänyt sitä, sillä kuka ottaa vastuun jos me emme edes itse viitsi tehdä sitä? Jokainen kyllä nimittäin osaa.

Jos aina odotetaan, ei koskaan tule valmista. Hyppäsin 17-vuotiaana Kotkasta Helsinkiin ilman minkäänlaista varmuutta siitä, että pärjäisin. Uskoin siihen kuitenkin koko ajan. Isäni oli opettanut, että niin kauan kun on valmis tekemään töitä, selviytyy lopulta. Kiitän paljon kasvatustani. Jo lapsena tehtiin selväksi, ettei mitään saa ilmaiseksi tässä maailmassa – joskus jopa kovien oppirahojen kautta. Epävarmuus ei ole huono asia, vaan se puskee meitä myös eteenpäin. Elämää tulee aina elää niin, että on itse tyytyväinen ja onnellinen. Silloin ei kiinnosta lainkaan mitä joku muu on mieltä jostakin. Paras ei tarvitse olla, mutta halun ja tahdon tulee olla niin lujia, ettei epäuskolle jää edes tilaa. Silloin tietää tekevänsä oikeita asioita. 

Eilen illallispöydässä sain seurata ystäväni onnistumisia. Olin haljeta ylpeydestä ja onnesta. Olen tullut siihen lopputulokseen, että ne jotka ovat valmiita antamaan, saavat myös takaisin kaikkein eniten. Onnellisuus muodostuu muiden ihmisten kautta, ei rahan, tai kunnian. Eilinen oli myös muistutus itselleni siitä, että en ole epäonnistunut. Toisinaan nimittäin tuntuu, ettei tee tarpeeksi, mutta silloin ei kykene näkemään kokonaista kuvaa. Olen edelleen eteenpäin menijä, vaikka olenkin hidastanut elämäntahtiani. Se ei ole heikkoutta, vaan vahvuutta, jonka elämä on opettanut. Kuljen omaa polkuani, en jonkun toisen.

Vähemmän on minulle enemmän, koska punaisena lankana on aina oma hyvinvointi ja onnellisuus. Jokainen tehköön oman elämänsä säännöt itseään varten. Ei siis pidä vertailla, mutta me itse tiedämme koska on aika puskea oikeasti eteenpäin. Joskus jarruttaminen luo uutta ja isompaa. Hengähdystauot ovat kaikille sallittuja – ja jopa suotavia. Vain niin voimme kuulla seuraavan kutsumuksen. Paikoillaan saa olla, mutta jumittumiselle, kyynistymiselle ja epäuskolle ei ole tilaa. Kyse on sinun elämästäsi, jolloin sinä määrität säännöt. Jos emme vaadi itseltämme tarpeeksi, ei vaadi kukaan muukaan. 

Jossakin kohtaa on päätettävä. Päätettävä nousta itsesäälistä ja otettava vastuu omasta elämästään. Voimme AINA valita<3

Näillä ajatuksilla kohti ensi viikkoa! -E