Aamiainen Elämäntyyli Matkailu Mieli Motivaatio treenaaminen Treeni

Leipää ja piimää

Minifitness_lomalle_nain valmistaudut_

 Lomaa kannattaa hieman etukäteen suunnitella. Ei liikaa, mutta sopivasti. En yleensä mieti päiviä etukäteen, vaan haluan lomalla tehdä ja mennä fiiliksen mukaan. Kuitenkin monista kerroista oppineena, päätin panostaa pakkaamiseen ja antaa sille muutaman ajatuksen enemmän kuin aikaisemmin. En halunnut taas sitä samaa tilannetta, kun ei löydy yhtäkään asukokonaisuutta, tai sitten sitä pahinta painajaista, kun huomaan bikinien jääneen kotiin. Tärkeimmät jutut taitaa kuitenkin löytyä sietä ruokapuolelta!

Minifitness_bikinit_mukaan matkalle_pakkaa oikein

Minifitness_näin pakkaat matkalle_vinkit

Pahin läheltä piti kokemukseni tapahtui viime Etelä-Afrikan reissullamme, kun kuljetimme kotiinpäin proteiinijauheita. Valkoinen jauhevana seurasi laukun perässä nykiessäni sitä eteenpäin. Äkkäsin hyvin nopeasti proteiinijauhepussin levinneen laukkuuni. Sinällään se on vielä aika sama, mutta entäpä jos laukku olisi alkanut vuotamaan kentällä? Tullimiehiä olisi varmasti mahtanut kiinnostaa tämä valkoinen jauhovana haha. Onneksi säästyttiin tältä fiaskolta, sillä olin onnekseni kelmuttanut laukun. Kelmu piti homman kasassa kotiin asti, kiitos siis kelmun keksijälle. 

Tämän kokemuksen säikäyttämänä, mukaan pakattiin ainoastaan palkkarit kerta-annospusseissa ja kreatiinit kapseleiden muodossa. 

Minifitness_liikkujan matkatavarat_pakkaa oikein

Treenivaatteitakin tietysti pakattiin ja erityisesti juoksuvyö on varsin kätevä matkalla ja muutenkin liikkuessa. Siihen mahtuu kätevästi puhelin, avaimet ja hieman rahaa. Jos lähdet pidemmälle retkelle, kannattaa pakata mukaan juoksureppu. Omani on erittäin kätevä ja kevyt HaglöfsGram 7, joka matkustaa aina mukanani. Siihen mahtuu kätevästi vaikka salikamat! Myös sykemittari pakattiin mukaan treenejä varten.

Kannattaa myös varautua siihen, että salihenkilökunta vaatii ulkomailla(kin) erikseen sisäkengät salilla treenaamiseen. Useissa maissa he varmistavat tämän, joten älä tingi treenikengistä. Pakkaa mukaan myös hyvät kengät kävelemiseen!

Käsimatkatavaroihin pakattiin muutama proteiinipatukka ja Leaderin uusin löytöni, maustetut pähkinät! Mnommm, niin hyviä. Välttelen viimeiseen asti lentokone ruokaa. Myös Elovenan kerta-annospuurot kuuluvat vakiovalikoimiini, sillä niihin tarvitsee lisätä vain kuuma vesi. Käsimatkatavaroihin kannattaa pakata tarvittavat vitamiinitkin jos lentosi on pitkä. Pakkaa mukaan myös lämmin pitkähihainen ja lentosukat! esimerkiksi Zeropointilta löytyy lentämiseen sopivat kompressiosukat, joita voi myös käyttää treenatessa tai pitkillä kävelyretkillä.

Minifitness_elovena_annospussit_matkalle mukaan_lentokoneeseen

Minifitness_käsimatkatavarat_eväät_lentokone_matkustaminen

Myös oma sheikkeri kulkee aina mukana. Erittäin kätevä matkoillakin on kerros-sheikkeri, johon saa jauheet, vedet ja vaikka pähkinätkin eri kerroksiin. Fitnesstukulta saa niitä ainakin tilattua! Turvatarkastuksen jälkeen voit kaataa vettä sheikkeriin ja nauttia välipalasi.

 Myös matkalla tulee huolehtia kehon hyvinvoinnista. Yleensä ruokavalio poikkeaa ainakin hieman, jonka vuoksi myös päivittäiset vitamiinit kulkevat mukana reissussa. Kuitenkin näin dieetillä niiden osuus vielä korostuu entisestään ja terveydestä saa huolehtia jopa hieman enemmän. Kroppaa viedään äärirajoille, joten se tulee muistaa myös kaikessa muussakin – levossa, kehohuollossa ja riittävien ravintoaineiden turvaamisessa. On myös tärkeää muistaa ihon hyvinvointi ja oikeanlainen suojaaminen matkustellessa.

Vitamiinit_hyvinvointi_matkalla

Togetherin vitamiinit ovat täysin luomuja ja valmistettu aidoista ainesosista, suoraan luonnosta! Tämä on aika uusi tulokas Suomen markkinoilla ja haastaa synteettiset vitamiinivalmisteet. Tuotteet ovat kasvipohjaisia, lisäaineettomia vitamiini- ja mineraalivalmisteita. Lisää infoa löydät täältä.

Lisäbonuksena on vielä niiden kätevä pakkaus, joka ei ole perinteinen pilleripurkki, joka vie muuten paljon tilaa matkalaukusta. Nämä on pakattu luontoa säästäviin pahvisiin pusseihin, jotka on myös helppo sulkea ja avata uudelleen.

Muistakaa ainakin matkustaessanne käyttää maitohappobakteereja. Itselläni on laadukkaat maitohapot käytössä päivittäin, sillä ne tukevat kehoni hyvinvointia huomattavalla tasolla! 

Minifitness_aamiainen_lomalla_vinkit

 Mikäli aikeena on treenata lomaillessa, kannattaa puitteet siihen selvittää etukäteen. Kaikki alueet eivät välttämättä tarjoa edes soveltuvaa lenkkimaastoa, jolloin aamulenkit voivat olla hieman hankalia keskellä kaupungin vilskettä. Ota selvää alueesta ja sen tarjoamista mahdollsuuksista. Myös kuntosalia kannattaa selvitellä etukäteen, jotta siihen ei kulu turhaan aikaa lomalla. 

Ruoka on hyvin erilaista kussakin maankolkassa. Selvittelen aina etukäteen miten mitäkin elintarviketta on kussakin maassa tarjolla. Esimerkiksi Dubaissa rahkaa kyllä oli, mutta siitä olisi saanut pulittaa 6 euroa. Sieltä sai kuitenkin erittäin hyviä leikkeleitä, jotka korvasivat tämän.

Raejuusto on yleisesti aika outoa muualla maailmalla, kuin mihin me suomalaiset olemme ehkä tottuneet. Sitä saa yleiseti monesta paikasta, mutta en itse ole pitänyt niistä lainkaan. Maku ja koostumus ovat hassuja! Kreikkalaista rasvatonta jugurttia saa yleisesti hyvin monesta maasta, Etelä-Afrikasta Italiaankin. Totalissa on hyvät arvot ja paljon proteiinia, ja tämä on hyvä korvike rahkaa rakastaville.

Minifitness_bikini_summer_BikBok

Selvitämme usein majapaikan sen mukaan mistä löytyy a. lenkkimaastot b. kuntosali c. aamupala tai oma keittiö ja keittovälineet.

Ota huomioon, että vaikka monessa varauksessa sanotaan huoneessa olevan keittiö, tarkista sen sisältö! Usein se voi olla vain yksi taso ja vedenkeitin minibaarilla. Eikä niitä sinun ymmärtämäsiäsi paistinpannuja, liettä ja jääkaappia. Dubain matka onnistui tämän osalta hienosti, sillä olimme varanneet huoneistohotellin Hilton Residencen (Hilton residence Jumeirah beach dubai), josta löytyi kaikki tarvittava pyykinpesukoneesta lähtien. Tämä oli ihan mahtavaa! Hotelli oli myös todella siisti ja moderni. Sen vieressä sijaitseva Hilton hotel noudattelee taas vanhempaa linjausta. Jos et ole varma jostakin, voit aina soittaa tai lähettää meiliä hotellille ja tiedustella asiaa. 

Usein matkalaiset kaipaavat uima-allasta ja rantaa. Kuvat ovat yleiseti aina parempia kuin todellisuus. Muista tämä kaikessa varatessasi matkaa ja kannattaa hyödyntää Googlea!

Dubai_minifitness_pakkaa oikein lomalle_vinkit

 

Love, E