Lentoon

Istun matkalaukun päällä ja Dan kiskoo vetoketjua kiinni. Olisi pitänyt vain uskoa tavaranhaalijan ääntä päässäni valitessani uutta upeaa matkalaukkuani. “Ota se isompi”. Otin kuitenkin sen pienemmän, sillä kuvittelin osaavani karsia. Se olisi käteväpi. En osannut, sillä mielessäni pyöri se fiilis, kun mukana on yhdet shortsit, jotka ovat tahriutuneet  jäätelöstä ja takapuoleen tarttuneesta hiekasta. Puhumattakaan niistä hikoiltujen pisaroiden määrästä. En siis karsi.

Kira sattui samalle lennolle kanssamme kohti Nykiä. Lentäisimme Nykin kautta Cancuniin, Meksikoon. Loma poltteli jo kivasti varpaita, kunnes lentokentällä törmäsimme odottamattomaan seikkaan, johon matkamme olisi hyvinkin voinut katketa. ESTA-lomake. Olin täyttänyt yhden kohdan hakemuksesta väärin, joten lentovirkailija ilmotti itsekin hieman paniikissa, ettet voi lentää ilman sitä. “En halua pelotella, mutta te ette ehkä tule ehtimään lennollenne”. Pääni väitti heti vastaan ja oli löydettävä supervaihde, joka kykenisi pysymään samaanaikaan myös rauhallisena. Panikoiminen ei nimittäin koskaan nopeuta mitään. 

Istuimme keskellä lattiaa minä sanellen tietoja, Danin näpyttäessä vimmatusti. Onni onnettomuudessa, sillä saimme hyväksytyn ESTAN 2 minuuttia ennen hakuajan umpeutumista. WINNING! Kira toimi kiramaisesti olemalla hiljaa. Jos jonkun pitäisi kirjoittaa käytös-opus tiukkoihin tilanteisiin, olisi se tämä neiti. Diplomatia on nimittäin sen naisen käsialaa ja se taito on pelastanut meikäläisen aika monestakin kinkkisestä tilanteesta. 

Lentomme Nykiin sujui todella mukavasti ja aika hujahti huomaamatta. Olen jopa karttanut Finskin lentoja, mutta tämä oli ehdottomasti paras kaikista! Paitsi että henkilökunta oli ihan huippua, sain kaksi lounasta kurnivan ja loputtoman vatsani täyteeksi. Siihen päälle sain tyhjennettyä lentokoneen vesisäilöt sheikkerin ahkeralla täyttämisellä. Helposti. 

Pääsimme käymään myös koneen ohjaamossa. Perämiehenä sattui nimittäin olemaan treenikaverimme TFW:ltä. Se oli kuin valohuone auringon säteiden valaistessa koko tilan. Yllättävän pieni, täynnä namiskoja. Miten ne oikeasti osaa tehdä sen, lentämisen? Se oli upea näky.

Kira ei voinut uskoa minun juoneen 600 ml litraa vettä 7 kertaa. Kerroin sen olevan ihan normaalia. Lennolla juodut vesilitrat ja pissillä juoksut kannatti, sillä en ole koskaan palautunut lentämisestä näin nopeasti. Ei turvotusta! Myös Zeropointin kompressiosukat palveli näitä mummojalkoja kiitettävästi ja Kiran kasvojen raikastaja kosteutti lentämisestä kuivuneita silmiä ja ihoa. Meillä oli kerrassaan mukavaa leffojen parissa ja rupatellen. Molemmat turvautuivat treenitrikoiden mukavuuteen.

Yömyöhäisen pakkaamisen vuoksi olin muistanut mukaan ainoastaan proteiinipatukat hätävaraksi kiljuvalle nälälle. Onneksi sain Kiralta omenan ja ostin koneesta onnistuneesti myös puuroa ja pähkinöitä. Niillä selvittiin Nykiin saakka hienosti. Siellä tilasimmekin ensitilassa kanasalaatit, joista saimme pulittaa 50 dollaria. Onpa halpaa.

Jatkolento Nykistä Cancuniin olikin sitten kaikkea muuta kuin mukavan rento ja tilava. Ahdas, epämukava ja siihen päälle heittelehtivä turbulenssi, eivät saaneet meitä kovin rentoutuneiksi. Yritin nukkua mitä kummallisimmissa sykeröissä. Paras asento oli pamauttaa pää edessä olevalle tasolle ja korista siinä. Sitten tulikin jo laskeutuminen ja aikaero alkoi painaa.

Cancun on ottanut meidät lämmöllä vastaan, mutta osoittautunut suhteellisen kalliiksi paikaksi jo näin kättelyssä. Vesi on nimittäin kalliimpaa kuin alkoholi. Haistan tästä tulevan kallis paukku, jos mielii syödä terveellisesti. Sen näkee myös ihmisistä, sillä jopa Nykin lennolla Cancuniin joka toisella oli sylissään hampurilaispussi ja ranskalaiset. Suomalaiset on aika tervettä kansaa! Onneksi. Aikaerostakin on otettu kiinni ja kun te siellä tuhisette aamuyötä, minä suuntaan vasta illalliselle. Elän hieman jäljessä täällä.

Terkkuja Cancunin lämmöstä, jatketaan taas pian <3 -E