Elämäntyyli juhlat Meikki Mieli Motivaatio Treeni

Liikkuvan naisen kauneus Top 5 – Geelilakkaus

Minifitness_kynsienhuolto_Salon Milagro_tarjous

Osa 1

Näin kesällä olen kiinnittänyt erityistä huomiota hieman tuonne alemmas. Puhun nyt varpaankynsistä. En tiedä miksi, mutta lakatut varpaat ovat jotenkin ylelliset ja kateellisena katson aina sitä värikirjoa kaupungilla. Minäkin halusin omani! Tavallinen lakka kun ei pysy sitten millään meikäläisen meiningeissä mukana, kun tulee suihkua, hinkkausta ja hikeä enemmän kuin laki sallii! Lakka kestää muutaman päivän ja sitten aamuisin saakin jo katsella reikäistä lakkapintaa. Yök, niin epäsiistiä ja ennen kaikkea turhauttavaa.

Olen yksinkertaisesti laiska tämän aiheen suhteen. Eikä minulla tosin aikaakaan siihen ole, saatikka mielenkiintoa lakkailla noita könttejä moneen kertaan ja sitten vielä joku päällyslakkakin? Siinähän menee puolituntia – eli siis ikuisuus minun elämäni aikatauluilla. Liikaa sohvallisia hetkiä ja lakan imppaamista, eikä siinä samalla voi edes tuijottaa Netflixiä, vaan se vaatii täyttä keskittymistä jokaiselta aivosolultani. Raivokohtaus on lähellä kun lakkapurkki sattuu kaatumaan lattialle ja siinä samassa sutaiset siveltimellä ohi…

Minifitness_kauneus_liikkuvan naisen kauneus

 En siis jaksa. Itse siis. Rakastan kyllä sitä, kun joku muu hiplaa ja puunaa niitä. Siksi mieluummin asennoidun tähän yhdeksi päiväksi kuukaudessa ja sen jälkeen minun ei tarvitse asiaa enää miettiä – paitsi sitten seuraavassa kuussa. Huollatan itseäni kuin autoa? Kiillotetaan, puunataan, korjataan, ehostetaan ja tankataan. Oh yes.

Onneksi on Mona. Yksi tämän naisen dream teamistä löytyy Salon Milagrosta, jossa laitatin nyt ne minunkin varpaani juhlakuosiin! Katsokaa kuinka siistit. Minunkin rölleistäni sai aika kauniit. Minä puhua pulputin 45 minuuttia ja hupsista, joku olikin taikonut minulle naiselliset varpaat. Nämä kestävät minunkin menossa viikkokausia ja niitähän jaksaa ihastella aamusta toiseen.

minifitness_salon milagro_kauneus

Minifitness_Salon Milagro_tarjous_kauneus

Arvaa mitä? Kun olin pieni, isot varpaani sojottivat kohti kattoa. Niin siis ihan koko ajan. Taisin pitää peukkuja ylhäällä ihan tuplana! Muistan kun veljeni kiskoi Hessu Hopo sukkia jalkaani ja  langat jäivät kiinni sojottavaan varpaaseeni. Kuvittele, naurattaa edelleen. En muista missä vaiheessa ne sitten laskivat luonnolliseen paikkaansa, mutta siinä ne nyt ovat. Ei kovin kauniit vieläkään, mutta ainakaan ne eivät sojota.

Niin ja turha luulo ettei kukaan näkisi varpaitasi kesän jälkeen. Ainakin meillä kotona asiasta todellakin huomautetaan, mikäli rumilusvarpaita pilkottaa peiton alta. Tähänkin hommaan taidettiin siis jäädä koukkkuun. Naisen elämä on sitten haastavaa! Koitetaan nauttia siitä kuitenkin samalla <3

Minifitneksen lukijoilla onkin mahdollisuus saada nyt geelilakkaus (varpaat tai sormet) Monalta hintaan 25 e (norm. 45e). Tarjous on voimassa elokuun loppuun asti! Salon Milagro, Kamppi (Malminkatu 36, 00100 Helsinki) Varaukset puhelimitse suoraan hoitolaan (09) 586 5855, tai sähköpostitse salminen.mona@gmail.com

-E