LOVE FROM ME FOR ME
Rakkaus itseään kohtaan on pohja kaikelle rakkaudelle. Sanotaan, että et voi rakastaa aidosti ja ehdoitta ketään jos et rakasta itseäsi. Se on ihan totta. Väittäisin, että itsensä hyväksymistä ja rakastamista sellaisena kuin on voi harjoitella. Siinä voi kehittyä. Ihan helppoa se kuitenkaan ole, mutta se on ehdottomasti palkitsevinta mitä voit elämässäsi tehdä. Minusta tuntuu että mitä vanhemmaksi tulemme, sen suuremmin kykenemme rakastamaan ja arvostamaan sisintämme. Alamme pitämään piirteistä, joita olemme joskus peitelleet tai hävenneet.
Puhumme usein asioista, joista emme ehkä pidä itsessämme. Nyt heitetäänkin vuorostaan ilmoille oikea Rakkaushaaste! Sain ihanalta Kiralta haasteen listata 10 asiaa, joista erityisesti pidän itsessäni. Näitä asioita on hyvä joskus pysähtyä pohtimaan itse kunkin, joten haluan heittää tämän samaisen haasteen teille kaikille. Tärkein ihminen elämässänne olet sinä itse. Tutustu. Anna itsellesi aikaa. Hyväksy, älä väheksy. Kiitä itseäsi. Ole lempeä. Rakasta itseäsi.
10 THINGS I LOVE ABOUT ME
Olen aina valmis auttamaan muita
Olen rohkeasti oma itseni tilanteesta riippumatta
Olen päättäväinen ja teen aina loppuun aloittamani asiat
Olen lojaali
Teen pieniä asioita ilahduttaakseni muita
Olen sosiaalinen
Pidän kehostani huolta
Puhun suoraan asioista ja uskallan sanoa mielipiteeni
Olen vahva keholtani ja mieleltäni
Uskallan heittäytyä ja haastaa itseäni
Isointa myrkkyä ovat ihmiset, jotka eivät rakasta itseään. Heidät saattaa tunnistaa kaukaa, vaikka heitä ei välttämättä edes tuntisikaan kovin hyvin. Osa taas rakentaa uskottavan pinnan, jolla saattaa onnistua hämäämään hetkelliseti. Paha olo omassa kehossa on kuin myrkkyä, joka leviää kaikkeen mitä kosketat. Siksi toimivat ystävyyssuhteet ja parisuhde vaatii taakseen hyvinvoivan ihmisen, joka arvostaa ennen kaikkea itseään. Älä laiminlyö elämäsi tärkeintä rakkautta!
Ihanaa aurinkoista torstaita <3 -E
Tää teksti tuntui osittain aika tylyltä. Tiedän, että ajatus oli hyvä, mutta.. Olen itse koulukiusaamisesta kärsinyt, huonon itsetunnon omaava ihminen. En voi sanoa rakastavani itseäni, yleensä olen ihan ok, mutta joskus inhoan omaa kroppaani ja tekemisiäni. Kuitenkin olen sitä mieltä, että rakastan täydestä sydämestäni aviopuolisoani, sisaruksiani, vanhempiani, kummilapsiani jne. Toki esim.parisuhteessa saattaa tulla hankalia hetkiä sen takia, etten itse osaa arvostaa aina itseäni, mutta mun mielestä jotkut kohdat tästä tekstistä tuntui aika kovilta ja tylyiltä. Pyrin kokoajan kehittymään itseni hyväksymisessä ja arvostamisessa, mutta mielestäni on todella väärin sanoa tai ajatella, että ihminen on myrkkyä lähimmäisilleen, ja ihmissuhteita ei voi olla, jos ei osaa täydellisesti rakastaa itseään.
Ihana postaus eevi olet ihana ja sait minutkin tekemään itsestäni tälläisen listan mistä pidän itsessäni 🙂 <3
Olipa kaunis ja hyväntuulinen kirjoitus, niin sua! <3
Täytyy myöntää, että mulle itsensä hyväksyminen – rakastamisesta puhumattakaan – on todella vaikeeta, se johtuu lapsuudessa ja nuoruudessa koetuista asioista, jotka myöskin muokkasivat mua siksi ihmiseksi, joka olen nyt. Kovasti olen tehnyt töitä sen eteen, että rakastaisin itseäni, mutta vaikeaa se on, jos elämän alusta alkaen se ei ole ollut oletusarvo. Toivon, että jonain päivänä siihen vielä pystyn 🙂 En kuitenkaan koskaan käytä sitä tekosyynä loukata muita, ja jos joskus vahingossa tiuskaisen jotain tyhmää, niin tajuan kyllä myöhemmin pyytää anteeksikin.
Hyviä pointteja kuitenkin sanoit ja tavallaan olen samaa mieltä myös tuosta myrkyllisyydestä – en ehkä ihan noin radikaalisti, mutta kuitenkin. Monesti ihmiset, joilla ei ole hyvä olla itsensä kanssa, tietentahtoen tai tietämättään, "drag other people down", en tiedä miten sanoisin sen suomeksi järkevästi. Myönnän myös itse tekeväni joskus niin lähimmilleni, kun on huono olla ja kadun sitä jälkeenpäin että tulikin tehtyä niin. Muistan ikuisesti sun kirjoittaman lauseen "How you treat others is how you really feel inside", sen allekirjoitan 100% ja sehän liittyy aiheeseen myös, vähän käänteisesti ajatellen.
Ihanaa uutta viikkoa sulle, Eevi! <3
En tarkoita tätä arvostellen, mutta esimerkiksi jos ihminen masentuu, ei se tarkoita sitä että mikään ihmissuhde tai parisuhde ei voisi toimia sen jälkeen. Ja lisäksi, vaikka ihmisellä olisi ongelmia itsensä rakastamisen kanssa sekä yleisesti itsetunnon kanssa, niin ei sillä välttämättä muita myrkytä 🙂 Aina syyt eivät ole itsestä kiinni (vaikka asiaa loppupeleissä työstetäänkin omassa päässä) joten tuntuu hieman pahalta että ihmisen ajatellaan olevan myrkkyä, jos on esimerkiksi tullut jätetyksi eikä itseluottamus ole huipussaan.
Ihana postaus! Jokainen meistä on hyvä sellaisena kuin on, joten kaikkien meidän pitäisi rueta arvostamaan ja rakastamaan itseämme. Muuten millä muokkaat sun kuviin nuo tekstit aina? 🙂
En tiedä miten tämän sanoisin ilman, että joku varmasti loukkaantuu, mutta minun on todella vaikea välillä ymmärtää ystäviäni jotka mollaavat kaikkea itsessään ja elävät sellaisella “olen epäonnistunut”-asenteella elämässä. Yritän aina tsempata ja kertoa näissä tilanteissa heille, että ovat juuri täydellisiä tuollaisena ja välillä huomaan jopa suuttuvani, kun viesti ei vaikuta millään menevän perille…. Ei hyvä veto minulta, koska tämä on asia mikä on pakko oivaltaa itse, ehkäpä juuri tekemällä listoja asioista joita rakastaa itsessään. Tiedän, että tähän asiaan vaikuttaa varmasti kaikki elämän kolhut ja joillekkin se itsensä rakastaminen, toisin sanoen itsensä hyväksyminen on paljon vaikeampaa kuin toisille. Se on harmi, koska se, että oppii rakastamaan itseään on todella vapauttavaa! Toki on minullakin ollut niitä hetkiä ja päiviä elämässä, ja on edelleen, kun olen ollut huomattavasti epävarmempi ja kriittisempi itselleni, mutta aina syvällä sisimmissäni olen tiennyt olevani juuri hyvä tällaisena, epätäydellisen täydellinen. Ehkä se salaisuus onkin juuri siinä, että oppii nauramaan itselleen ja toilailuilleen ja rakastamaan juuri niitä epätäydellisiä asioita itsessään. Kukaan ei ole täydellinen, mutta se, miten ne ns. epätäydelliset pirteet hyväksyy on kaiken a ja o 🙂
Olen lukenut blogiasi pitkään. Nyt tuli ensimmäistä kertaa tunne, että onkohan tämän blogin lukeminen sittenkään ihan minua varten.
Uskon, että ajatuksesi tekstin takana on hyvä, mutta kuten jo aiemmissa kommenteissa mainittiin, kuulostat hieman tylyltä.
Oma näkemykseni on, että itseään rakastaminen nykymaailmassa on vaikeaa. Tätä ei varmaan tarvitse hirveästi selventää (media, kauneusihanteet jne.)
Se, että kokee rakastavansa itseään on hienoa ja siihen tulee tietenkin jokaisen pyrkiä. Maailma kuitenkin tulvii ihmisiä, jotka kamppailevat itseluottamuksen
ja itsetunnon puutteen kanssa. Toisin sanoen kokevat, että eivät rakasta itseään. Rakkaus itseään kohtaan on sitä samaa rakkautta, jota voi tuntea muita ihmisiä kohtaan. Se ei ole mielestäni päätös, jonka voi tuosta noin vain tehdä. Rakastamaan voi kuitenkin (onneksi) oppia.
En näe ihmisiä, jotka eivät rakasta itseään myrkyllisinä. Joitakin ihmisiä elämä saattaa kolhia enemmän ja juuri ne ihmiset ovat niitä, jotka tarvitsevat apua ja välittämistä. En käännä selkääni ihmiselle, joka tuntee olonsa huonoksi omassa kehossaan tai omana itsenään. Sen sijaan kannustan ja pyrin olemaan hänelle esimerkiksi hyvä ystävä. Hienointa on mielestäni se, että joku voi toisen ihmisen avulla oppia rakastamaan itseään. Kaikkea ei aina voi, tai tarvitse tehdä yksin. Itse en olisi ikinä oppinut rakstamaan itseäni ilman nykyistä kumppaniani.
Mielestäni nykyään painotetaan liikaa sitä, että täytyy ympäröidä itsensä onnellisilla ja itseään rakastavilla ihmisillä, jotta voisi ns. leijua positiivisessa
energiassa ja olla onnellinen itsekin. Perustavatko masentuneet valittajat sitten omat valittajaryhmänsä kunnes oppivat rakastamaan itseään, jotta voisivat sen jälkeen liittyä itseään rakastavien ja onnellisten ihmisten joukkoon? En tietenkään kannusta ketään valittamaan ja vihaamaan itseään, mutta rehellinen saa olla. Jos tuntee itsensä huonoksi läheisten tuki on kaikki kaikessa, ja jos läheiset silloin kokee toisen olevan myrkkyä, moni meistä ei välttämättä enää olisi täällä.
Mainitsit myös, että osa rakentaa uskottavan pinnan. Mielestäni on aina hienoa olla rehellisesti oma itsensä, mutta samalla ihailen esimerkiksi sitä, että
ihminen joka voi pahoin kuitenkin onnistuu hymyilemään ja olemaan positiivista seuraa muille. Nämä ovat ehkä juuri niitä ihmisiä, jotka voivat huonosti,
mutta eivät halua ns. “vetää muita mukanaan” negatiivisuuteen.
Raastavaksihan homma muuttuu siinä vaiheessa, kun esim. huonon itsetunnon omaava ihminen muuttuu pahaksi ympärillään oleville ihmisille. Tätä ei tietenkään pidä sallia, mutta samalla voi päätellä, että toisella on selvästi huono olla. En kuitenkaan tässäkään tilanteessa lähtisi sanomaan, että toinen on myrkkyä.
Voi olla, että innostuin pohtimaan tätä liian syvällisesti 😉
Ajatus tekstissä on ihana ja tarpeellinen, mutta hieman yksioikoinen – jokaisella on epävarmuuksia, mielestäni ehkä enemmän niillä joidenka itsetunto riippuu meikistä, habituksesta ja pahimmillaan kirurgin veitsestä. Parhain itsetunto on niillä jotka ovat lapsuudestaan asti saanut kannustusta ja jotka eivät ole joutuneet kokemaan syystä tai toisesta syrjintää herkässä kehitysvaiheessa/oppinut vertailemaan itseään muihin ja kokemaan huonommuutta. MUTTA tämä ei tarkoita sitä että jos näin ei ole niin peli on menetetty – työ on vaan aika paljon suurempi. Nämä ihmiset eivät ole varsinaisesti myrkyllisiä,vaan ihmisiä jotka eivät ehkä osaa työstää minäkuvaansa. Uskon ennemmin kannustuksen voimaan, kun siihen että jättäisin esimerkiksi ystäväni pulaan epävarmoilla hetkillä. Terapiasta on myös apua, siihen turvaudutaan aivan liian vähän – terapeutin tapaaminen sillointällöin voisi olla tapa siinä missä hammaslääkärinkin tarkastus.
Mullakin tää aihe on hyvin ristiriitainen teema, ja myös mun tapauksessa se johtuu lapsuustraumoista. On vaikea pitää itseään rakastettavana, kun juuri silloin kun mun olisi pitänyt saada olla se maailman ihanin ja rakastetuin ärsyttävä kakara, en ollut. Mä ja mun sisarukset otettiin huostaan äidin kossurakkauden jaloista, ja äidin olisi pitänyt ryhdistäytyä ja pistää elämänsä kuntoon. Sen sijaan mutsi pakkasi kamansa ja katosi, eikä kukaan tiennyt koko ihmisestä mitään 5 vuoteen. Siinä samalla kaikki koulukiusaamiset jne., joten ei ole ihme että itserakkaus on vähän haastava laji. Ja siltikin mä pidän itseäni rakastavana äitinä, lojaalina ystävänä ja hyvänä ihmisenä, ainoastaan vaimona myönnän kyllä olevani ihan p***a ?
Mutta on siinä pointti, että itsensä rakastaminen on yhteydessä muidenkin rakastamiseen. Rakkaus on kaksisuuntainen tie, ja jos ei näe itseään rakastettavana, ei osaa ottaa vastaan niitä rakkauden osoituksia, joita muut osoittavat. Ne torjuu ja tylyttää tyhjiksi, eikä edes tajua loukkaavansa sillä muita, eikä kukaan jaksa aina tulla torjutuksi. Siitä muodostuu äkkiä kehä, jossa yksi hakee jatkuvasti huomiota ja kerjää muita kertomaan että kyllä me rakastetaan sua, mutta torjuu sen kaiken kuitenkin koska ei osaa ottaa sitä vastaan, ja ennen pitkää muut väsyvät eivätkä enää halua/uskalla kertoa rakkauttaan, koska sitä ei kuitenkaan oteta vastaan ja se vain loukkaa heitä itseään. Usein näissä valittaja – väsyneet kaverit kuvioissa on kyse juuri tästä, mutta harvoin kukaan tiedostaa mistä siinä on kyse.
Mulla on ollut onni ja mulla on ystävä, joka on sanonut ihan suoraan että älä jaksa ämmä valittaa. Sun kakaras on hyvin kasvatettu ja se on sun ansiota vaikka sanosit mitä, äitis oli tyhmä eikä se oo sun vika ja me tykätään susta silti vaikka ootkin rasittava märisijä. Ei se kaikille tietysti toimi, mutta mulle on toiminut, ja tää listaidea on oikeasti hyvä. Vaikkei voisi nähdä itseään rakastettavana, on ainakin helpompi tehdä se edes osittain, jos tiedostaa vähintään sen, millaisten asioiden vuoksi muut rakastavat mua – oli se sitten vaikka se että on lojaali ystävä.
Toinen mistä on ollut mulle hyötyä, on ollut oikeasti pohtia niitä huonoja puolia joista tuli noottia lapsena. Mulle jankutettiin aina kärsimättömyydestä ja jääräpäisyydestä, ja pidin niitä tosi pitkälle aikuisuuteen oikeasti huonoina piirteinä itsessäni. Vähän vahingossa aloin pohtia niiden synonyymejä, ja löysin itsestäni sellaisia hyveitä kuin periksi antamattomuus, määrätietoinen ja aikaan saava. Toki ne voi myös näyttäytyä negatiivisessa valossa, mutta kyse onkin oikeastaan näkökulmasta. Ja näkökulmaa voi vaihtaa siirtymällä pöydän toiselle puolelle. Pitää vain päättää siirtyä.
Ja on vielä lisättävä, että nimenomaan tästä aiheesta mua on eniten opettanut viimeisen kolmen vuoden aikana mun oma poika. Kahdelle ensimmäiselle mä oon ollut paljon surkeampi äiti kuin mitä nyt oon tän kolmannen järjestämän koulutuksen takia – tää jätkä on nimittäin ihan kuin minä pienenä. Hymyilevä, valloittava pellavapää, joka säntäilee innoissaan ympäriinsä tukka hulmuten, saa hulluja ideoita eikä pelkää paljon mitään, innostuu aivan rajattomasti melkein mistä tahansa ja on pohjattoman onnellinen aivan pikkujutuista, rakastuu joka toiseen vastaan tulijaan ja haluaa olla kaikkien kaveri, tykkää kukista ja suklaasta ja haluaa auttaa kaikkia kaikessa. Mutta voi jumalauta se osaa olla rasittava kakara! Kun jokin asia ei mene hänen mielensä mukaan, hän rääkyy ja karjuu kurkku suorana vaikka kaks tuntia, ja jos jotain kielletään niin hän tekee sen silti, tai jos hän ei halua tehdä jotain niin hän ei todellakaan tee.
Tätä peilikuvaani kasvattaessa mä oon vasta kunnolla tajunnut, miten helvetin kovilla ne tyypit, jotka on mua kasvattaneet, on oikeasti olleet. Mä itse asiassa laitoin viime vuonna kiitoskortit kaikille niille, joille pystyin sen laittamaan, yksinkertaisesti siksi että halusin kiittää että ne kaikki kesti mua. Samaan aikaan mä oon tajunnut myös, miten hirveän ihana kakara mä oikeesti olin, ja jos mä kerran olin noin ihana kakara ni emmä voi mitenkään olla ihan surkea ihminen nyt aikuisenakaan. En vaan voi, koska tostakaan lapsesta ei voi tulla mitään muuta kuin ihan loistava tyyppi kun se tosta kasvaa ja oppii työstämään myös niitä särmiä, joiden kanssa sillä kolisee yhteen muiden ihmisten kanssa. Piste.
Googlasin Ruohonjuuren salaateista, kun eilen sellaisen ostin ja sinun postaus tuli esille. Luin ja ihastuin ja olin entistä varmempi, että menen sinne uudelleen. Salaatti oli taivaallista! Mutta koska tunnet kaupan tuotteet paremmin, onko ne delin salaatit kovasti kaloripitoisia? ostin villi vihreä salaatin. Älyttömän hyvää!
Kysy ihmeessä heiltä – ne tekevät ne itse <3 -E
Hyviä asioita olet löytänyt itsestäsi:) Kaikki eivät osaa löytää itsestään niitä rakastettavia juttuja!
Olen samaa mieltä aiempien kirjoittajien kanssa: ajatus on hyvä, ja itsensä rakastaminen on tärkeää, mutta ehkä “isointa myrkkyä” ovat kuitenkin esim murhaajat, raiskaajat, pedofiilit, ISIS? Joskus voi myös olla, että itsensä ns onnellisina ja positiivisilla ihmisillä ympärönyt ei halua myöntää itselleen ettei sittenkään rakasta itseään täysin, ja tuntee epävarmuutta (mikä jostain syystä on joillekin suuri häpeän aihe): sitten joku “huonoitsetuntoinen” peilaa näitä epämieluisia piirteitä jolloin nämä tietysti alkavat tuntua siltä myrkyltä. Yleensä jos joku herättää vahvoja reaktioita se kertoo että itsellä on asian kanssa jotain työstettävää. Minusta oli mielenkiintoista kun yksi päällisin puolin itsevarma ihminen sanoi että huonoitsetuntoiset ärsyttää, kun minusta tästä henkilöstä näkee kilometrin päähän että on pohjimmiltaan melko epävarma ja päällä on se kova kuori joka ei siedä muuta kuin positiivisia ajatuksia ja ihmisiä.
Vaikeaahan tuo on kun on ollut koulukiusattu, lapsesta asti ollut vailla kehuja ja huolenpitoa, ei ole minkäänlaista itsetuntoa- ja arvostusta rakentunut. Hienoa heille jotka osaavat rakastaa itseään aidosti ja sopivasti.
Tuli vaan mieleen kun kirjoitit ett rakastat itseäsi koska olet sosiaalinen. Toivottavasti arvostat myös ujoja ihmisiä.
Pidän siitä puolestani, koska olen hyvä ihmisten kanssa ja koen sen vahvuutena mm työni kannalta 🙂 Se ei tarkoita, että väheksyisin ujoja.
-E
Mä ymmärsin, että postauksen idea on olla positiivinen ja siinä rajataan esimerkiksi masentuneet pois. Masennus on ihan eri asia, vaatii työtä ja aikaa ja se on ihan ymmärrettävää ja sallittua. Mutta kyllä siinäkin pohjana on opetella rakastamaan itseään uudelleen. Eikö? Miten voi pärjätä elämässä, jos ei pärjää itsensä kanssa?
Ihana postaus. Tosiaan, ei ole helppoa löytää itsestään kymmentä tai edes kolmea hyvää asiaa. Se vaatii duunia, mut on sen arvoista.
Oon ihan samaa mieltä, että elämän tärkein ihminen olet sinä itse.
Kiitos kommentista ja asiallisesta täsmennyksestä <3 Pus! -E
Melkoisen tylyä tekstiä ja kapeakatseisen tuntuista ajattelua.
Kaikki ihmiset eivät lähde samalta viivalta mitä tulee itsensä rakastaminen. Ihmisellä, jota on koulukiusattu, on elänyt päihderiippuvaisen vanhemman kanssa tai on esimerkiksi tullut hyväksikäytetyksi, jää näistä asioista syvät traumat ja terveen itsetunnon ja itsensä arvostamisen muotoutuminen voi olla kovin vaikeaa. Jos silloin ympärillä olevien ihmisten asenne on, että ne jotka eivät rakasta itseään ovat suurinta myrkkyä, ei hän ikinä tule itseään rakastamaankaan. Tällaiset ihmiset tarvitsevat tukea ja turvaa, ystäviä jotka ovat läsnä myös pahoina päivinä. Kun toinen arvostaa, voi myös itse alkaa arvostaa itseään ja olla jonain päivänä yksi niistä, jotka rakastavat itseään.
Kirjoituksesi tarkoitus ei varmaankaan ollut loukata ketään, mutta valitettavasti siitä tuli kuitenkin sellainen olo.
Ihailen kuitenkin sinun positiiivisuuttasi ja toivon kaikkea hyvää.
Kiitos inspiroivasta tekstistä. Menenkin nyt miettimään omaa kymppiäni. 🙂