Bikini Fitness dieetti elämäntapa Elämäntyyli hyvinvointi Kesä Kuulumisia Motivaatio Muoti Treeni

Luksuspaloja

Minifitness_arki_BlaccMonet meistä liikkujista tykkää siitä kun on puuhaa ja kalenteri täynnä. Minusta se kertoo siitä, että asioita tapahtuu. Kun olin vuosi sitten vielä päivätöissä, ei kalenterin täysinäisyys houkutellut samalla tapaa – ei tietenkään koska en tehnyt niitä asioita itseäni varten. Kun töitä tekee aidosta halusta, on myös fiilis täytellä sitä kalenteria vähän eritavalla. Tekee mieli ottaa kaikki ja niin paljon kuin vain päivään mahtuu.

Kisadieetti on siitäkin hauska, että silloin on viimeistään pakko opetellla millaista on kuunnella omaa jaksamista ja voimavarojaan. On pakko hyväksyä ja ymmärtää, ettei kykene samanmoiseen meininkiin ainakaan näin loppumetreillä. Rakastan touhottaa ja tehdä, mutta nyt jopa minä himmaan tahtia ihan mielelläni. Täytyyhän tätä aikaa osata myös fiilistellä ja siihen tarvitaan myös omat hetket. Onhan se paljon siistimpää myöhemmin pohtia tämän matkan upeutta sen sijaan että sen kokisi vain sumuisena ajanjaksona ja rankkana kokemuksena. Ei niitä parhaita paloja huomaa jos touhottaa ihan koko ajan höyryjunana eteenpäin – menee koko elämä ihan ohi.

Olen panostanut siihen että saan nukuttua riittävästi. Kunhan saan nukkua tarpeeksi, jaksan painaa pitkääkin päivää. Kun tekee kivoja asioita ja on hyvä mieli, saa niistä energiaa siihen arkeenkin ihan toisella tapaa. Arki ei ole siis aina kuluttavaa ja energian sylkemistä sinne tänne – ei ainakaan jos päättää valita toisin.Minifitness_blacc_sportamoreMinifitness_sportlife

Se mikä kuitenkin lopulta antaa eniten on muiden ihmisten kanssa työskentely. Sosiaalisuus voi kuitenkin joskus tuntua jopa vastenmieliseltä, varsinkin jos tuntuu että väsyttää ja tekisi mieli olla omissa oloissaan. Koen olevani vähän erityisherkkäkin sen oman ajan ja hapen suhteen. Tarvitsen omaa aikaa myös parisuhteessa. Koen olevani parempi ystävä ja kumppani, kun olen saanut joskus nollata ajatuksiani ihan yksin – vaikka muutaman kerran viikossa. Joskus viikkaan lakanoita. Joskus vain istun ja mietiskelen. Joskus saatan saada mielettömän tarpeen kirjoittaa blogia tai sisustaa puoli taloa uusiksi.

Ylikuormitun helposti henkisesti jos en saa omaa tilaa ja omaa aikaa. Asiat tai kiire eivät kuormita minua niin helposti. Ehkä se on sen sosiaalisen tyypin tapa sitten nollata se kaikki energia ja puhetulva jotenkin. On tilanteita, kun vain tiettyjen ihmisien seura kiinnostaa. Sitä hakee omaan mielentilaansa sopivaa juttuseuraa, tai joskus ihan vaan sitä toista röhnöttämään viereen ja katsomaan elokuvaa ihan hiljaa. Luulen että tämä kaikki on lähtöisin jo ihan lapsuudesta. Leikin ja olin paljon yksin sosiaalisuudestani huolimatta. Äitini oli joskus kauhuissaan kun leikin niin paljon yksin, mutta oikeasti nautin siitäkin. Tulen kyllä esiin kun haluan.Minifitness_sportlook

Kisadieetti on puraissut. Olen ollut tämän viikon paitsi väsynyt, myös äärinmäisen onnellinen. Siitä arjen onnellisuudesta olen ammentanut sitä puuttuvaa energiaakin itseeni.

Upeaa arkea teille <3 -E 

Vaatteet – Blacc/Sportamore