Elämäntyyli Mieli Motivaatio Personal trainer treenaaminen Treeni Yleinen

Miksi hankkia Personal Trainer?

Minifitness 279

Miksi personal trainer palkkaa itselleen pt:n? Osaksi täysin samoista syistä, miksi kuka tahansa muukin tavallinen tallaaja. Palkkasin itselleni oman pt:n pitkän etsinnän ja harkinnan jälkeen. Itselleni se ei ollut sellainen asia, että vain kävelisin kuntokeskuksen respaan ja varaisin sokeasti pt-tunnin. Eikä sellainen, että Googlettaisin palveluita tarjoavia yrityksiä tai henkilöitä. Minun mielestäni oma personal trainer tulee valita itse omien lähtökohtien ja odotusten mukaisesti. Tulee pohtia mitä itse häneltä asiakkaana odottaa ja sopiiko tämä kyseinen valmentaja juuri itselleen. Jos et pidä natsimeiningistä, kannattaako palkata sitä salin pahinta kyykyttäjää? Suosittelen ensiksi tutustumaan ja selvittämään taustoja, jolloin selviää onko yhteinen rytmi mahdollinen.

Asiakassuhteen katkaisemille on muutama selkeä syy. Asiakas saattaa kokea, ettei saa tarpeeksi vastinetta rahoilleen – Osa ei ole tyytyväinen tuloksiin (syynä voi olla vääränlaiset odotukset) ja osa taas ei välttämättä tule juttuun kyseisen Pt:n kanssa. Yhteinen ymmärrys ja rytmi ovat todella tärkeitä tuloksien saavuttamiseksi. On myös helpompaa tulla yhteisiin treeneihin, kun fiilis on positiivinen ja odottava. En ihmettele myöskään tätä ostetaan sika säkissä-ilmiötä, koska tarjontaa on valtavasti. Kuinka etsiä tästä kasasta itselleen sopiva valmentaja? Kysy, keskustele ja selvitä. Yleensä ensimmäisen tapaamisen jälkeen tietää, sopiiko valmentaja itselleen vai ei. Sitten kun sen sopivan treenauttajan löytää, siitä haluaa pitää kiinni!

Minifitness 304 muokattu (1)

Vaikka olen itse kouluttautunut PT, valitsin itselleni valmentajan, joka itseasiassa koulutti myös minut. Tiesin hänen taustansa, tietonsa ja taitonsa varsin hyvin. Tiesin myös hänen tyylinsä treenauttaa ihmisiä. Hän oli rauhallinen ja hänestä välittyi luottamus. Olen itse taas aikamoinen vauhtipää, joten koin tarpeelliseksi saada sopivaa vastapainoa valmentajasta. Mutta silloin, kun meinaan luovuttaa, hän saa minut puskemaan yli rajojeni vielä pitkään.

En hakenut valmentajasta itselleni pykologia vaan nimenomaan valmentajaa, johon saatoin luottaa täysin treenien suhteen. En kaipaa löpinöitä yhtään mistään, vaan ainoastaan kovaa tekemistä. Henkilöä, jolla olisi tarpeeksi auktoriteettia ja jota itse arvostan ihmisenä. Treeneistä ei lipsuttaisi ja jos näin kävisi, joutuisit varmasti mainitsemaan tästä. Syyttelyhän siinä kohtaa ei auta, eikä siinä ole edes mitään järkeä. Ajatuksena avoimuudessa on se, että valmentaja ei voi tarjota sinulle parasta ilman totuutta. Tiedän kuinka ihmiset monesti kaunistelevat ja jättävät myös asioita kertomatta omalle valmentajalleen. Miksi? Hävettääkö? Siinä on yksi iso virhe, joka jarruttaa tuloksien syntymistä. Rehellisyys auttaa pääsemään haluttuun tulokseen paljon helpommin. Ohjelmaa ja ruokavaliota pystytään muokkaamaan, kun tiedetään missä vaaditaan muutosta. Luulen, että kun asiakkaat syyllistävät omaa valmentajaansa, tulisikin välillä katsoa peiliin. Olenko itse tehnyt niinkuin on neuvottu? Olenko ollut täysin rehellinen itselleni ja valmentajalleni? Myöskään ylimääräiset treenit tai miinuksella syömiset eivät ole mikään hyvä juttu. Homma on nimenomaan suunniteltua ja vain tätä suunnitelmaa noudattamalla saavutetaan halutut tulokset – Eikä sillä omalla sooloilulla kun luullaan, mutta ei todellakaan tiedetä. 

Minifitness_ruoka ja treeni 002

Minusta oman projektin ulkoistaminen oli erittäin hyvä päätös. Vaikka minulla olisikin täydet eväät toteuttaa kyseinen projekti, on itselleen aina armollisempi ja tekemiselleen myös sokeampi. Hän pystyy tarkastelemaan omaa tekemistäni ja treenaamistani laatikon ulkopuolelta. Minusta on ihanan stressitöntä, kun ei tarvitse miettiä yhtään mitään omaan treenaamiseen liittyvää. Turha spekulointi ja analysointi jää pois, johon kovin moni tuhlaa hirveästi energiaa. Pystyn keskittymään vain itse treenaamiseen ja myös omiin asiakkaisiini täysillä. Minua helpottaa myös se, että olen tilivelvollinen jollekin ulkopuoliselle treeneistäni ja syömisistäni kerran kuukaudessa. Et halua pettää itseäsi, etkä myöskään valmentajaasi.

Jokainen meistä kaipaa eri asioita personal trainerilta. Osa vaatii paljon myös henkistä tukea ja ystävää. Itse mukaudun rooliini asiakkaan tarpeiden ja odotusten mukaan. Osa haluaa natsimeininkiä ja yläfemmoja. Osa taas rauhallista otetta ja hyvää mieltä. Kuitenkin ihan jokaiselta, vaadin täyttä energialatausta ja keskittymistä itse treeniin. Täyttä työtä, huudolla tai ilman. Tuloksia varten me täällä olemme!

Minifitness 294

Kaivoin tässä taannoin itsestäni mielettömän mielenvoiman salilla ollessani. Yritin saada koko iltapäivän treenikaveria, koska energianitasoni olivat kovin huonot. Kaipasin tsemppausta joltakin! Menin salille kuitenkin yksin ja lähdin sieltä ehkä tyytyväisempänä kuin koskaan. Todistin itselleni oman mieleni voimavarat. Vaikka väsytti ja olisin halunnut mennä vain kotiin nukkumaan, sainkin kaivettua itsestäni saalistavan leijonan. Vedin kaikki sarjat ja liikkeet täysillä – Kyseessä oli vielä rankin setti, eli jalkapäivä. Kävin roskiksella moneen otteeseen, sillä ykä ei ollut todellakaan kaukana. Sain puskettua kroppani äärirajoille – Huusin mielessäni ja pari karjaisuakin saattoi kuulua. Olin ihan omassa maailmassani tunnin. Lähdin jalat täristen ja ykää pidätellen. Kiitin itseäni hyvästä treenistä. Muista kiittää itseäsi joka päivä jostakin asiasta, minkä teit tänään hyvin!

Panostakaa omaan itseenne ja hyvinvointiinne ystävät. Se on paras sijoitus, johon voitte rahanne laittaa.

Minifitness 309
Henkilökuvat Julia T

GOOD BETTER BEST, NEVER LET IT REST  😛

-Ewokki