Millainen sinun ruokafilosofiasi on tänä päivänä?
Fitnessvuodet opettivat kuinka pitäisi syödä, koska ja kuinka paljon. Osan opeista allekirjoitan edelleen, mutta toisaalta ruokafilosofiani on muuttunut siitä paljon, sillä tavoitteenani ei ole enää huippu-urheilu ja kehon muokkaaminen. Ruokailutottumukset ovat muuttuneet vuosien aikana lähes huomaamatta, joka onkin ehkä se paras tapa, sillä silloin se on täysin luontaista. Sen noudattaminen ei vaadi ponnisteluja tai suunnitelmia, sillä valinnat tehdään automaattisesti terveellisten vaihtoehtojen kautta. Enää ei tarvitse miettiä niin paljon sitä paljonko rasvaa, proteiinia tai hiilaria jokin sisältää – toki myönnän aina katsovani tuotteiden ravintosisällöt yms läpi jos se vain on mahdollista. Minua kiinnostaa mitä syön ja kuinka puhdasta syömäni ravinto on. Paketit eivät meille useinkaan kerro totuutta. “Terveyshyllytkään” eivät aina tarkoita terveellistä.
Ruoka määrittää meitä paljon, sillä me edustamme omia valintojamme. Toisen valinnat voivat pohjautua eettisyyteen, toisen terveydellisiin valintoihin, jonkun taas uskomuksiin. Syitä on monia. On kuitenkin sanomattakin selvää; ruokailusta on tullut vaikeaa, sillä koko ajan pitää valita ja tehdä päätöksiä omiin arvoihin ja periaatteisiin nojaten. Toisaalta myös yhteiskunta tuo oman lusikkansa tähän soppaan. Monet kokevat helpoksi sysätä vastuuta ja suunnittelua jollekin toiselle, kuten valmentajalle tai personal trainerille. Vaikka jokainen on vastuussa siitä mitä suuhunsa laittaa, voi tämä tapa helpottaa monia henkisesti. Ei tarvitse itse miettiä valintojaan, kun voi vain noudattaa annettua suunnitelmaa. Siihen myös luottaa ja uskoo, jolloin stressi syömisestä vähenee. Myös tuloksista joko voidaan kiittää, tai sitten toisaalta löydämme syntipukin siihen, miksi emme ole onnistuneet – koska meissähän vika ei silloin voi olla;)
Viime viikolla olin monessa tilanteessa, jossa seura tuntui ohjaavan omia valintoja. Eikä pelkästään minun, vaan myös muiden. Näin ahdistusta, joka johtui ruoka-allergioista. Eräs poika ei kehdannut sanoa olevansa allerginen, sillä koki sen liian nolona kyseisessä tilanteessa. Näin sosiaalista painetta olla kuten muutkin. Itse en kehdannut kieltäytyä vehnäleivästä, vaikka tiesin etten sitä voisi syödä. Se jäi kuitenkin lautaselle. Oletteko huomanneet kuinka sosiaalisissa tilanteissa sitä helposti alkaa miettimään syökö riittävästi, tai toisaalta liikaa? Varsinkin silloin, kun ruoka jaetaan koko pöytäseurueen kesken. Olin kylläinen, mutta en kehdannut olla syömättä. Toisaalta en kehdannut syödä liikaakaan.
Pariskunnat käyvät yhdessä kaupassa ja päättävät usein yhdessä mitä sieltä kotiin ostetaan. Olen välillä sivusta seuranneena huomannut, kuinka päätöksiä kaupassa tehdään. Mies haluaa lihaa, nainen ei. Kumpi otetaan? Toinen haluaisi ostaa pussin karkkia, toinen ei. Kumpi voittaa? Jos pariskunta on tasavertainen, löytyy valintoihin useimmiten yhteiset, järkeen perustuvat päätökset. Tiedän monia naisia, jotka eivät esimerkiksi herkuttele miestensä seurassa, sillä siitä seuraisi tuomitsemista. Milloin syömisestä on tullut jonkun muun, kuin meidän oma valintamme? Me määritämme itseämme, mutta helposti myös muita sen perusteella, mitä lautaselle ja ostoskoriin päätyy.
Minä haluan käyttää jääkaapista kaiken “vanhan”, ennen kuin ostan sinne uutta. En juurikaan heitä ruokaa roskiin, joka on kotona opittua. Tänä päivänä pidän siitä puolesta itsessäni. Myös kaikki mikä on omaa, on niin hienoa. Esimerkiksi oman puun omenoista valmistetut mehut, hillot ja smoothiet. Suosimme paljon tänä päivänä kauppahalleja, mutta myös paikalliset lihakaupat ovat käymisen arvoisia. Keski-ikä oli jossakin 70 korvilla, joka kertoo siitä, kuinka näiden asema on muuttunut vuosien saatossa. Nuoret käyvät kaupassa, sillä se on helppoa ja nopeaa. Koska rakastan erilaisia miljöitä, nautin suunnattomasti kauppahallin ja torin tunnelmasta. Arvostan kotimaista ruokaa ja kohtaamisia. Silloin kun on aikaa, käytän sitä mielelläni panostamalla ruoan hankitaan.
Viikonloppun brunssit voivat myös olla monille hankalia. Itselleni kun on opetettu, että kaikki mitä otetaan, kaikki myös syödään. Se on ihan hyvä neuvo, mutta hirveän katala silloin, kun olisi hyvä kuunnella omaa kylläisyyden tunnettaan. Tämä on nimittäin kaikkein paras ja ihanteellisin tapa pysyä itselleen sopivissa mitoissa. Olen siis opetellut kohtuutta. Syödä rauhassa ja kuulostella koska on aidosti kylläinen. Testaa kuinka paljon voisit vielä jatkaa syömistä kylläisyyden tunteen jälkeen? Ei ole pakko lapata täyteen koko hinnan edestä, ei oikeasti ole. Aina voi hakea lisää.
Nostan lautaselleni vain sen mitä tiedän syöväni. Minun tekee todella pahaa katsoa kahviloissa ja hotelleissa sitä ruoan tuhlaamista. Otetaan ja jätetään. Hirveä määrä ruokaa menee roskiin vain ahneuden vuoksi. En tiedä miksi tämä niin itseäni ärsyttää, mutta ärsyttää kuitenkin. Tiedän myös kahviloita ja ravintoloita, jotka ovat joutuneet lopettamaan avoimet buffetit juuri tästä syystä. Ruokaa menee enemmän roskiin kuin ihmisten suihin. Hävikki on suuri. Lautasia vaihdetaan pienempiin, voiko selkeämpää viestiä enää olla? Kuluttaja voisi ajatella hävikin sijaan ehkä sitä, haluaako hän kuormittaa maapalloa näin turhanpäiväisellä tuhlaamisella.
Herääkö teillä ajatuksia tästä? <3 -E
