arki arvonta Blogi hyvinvointi koti ja sisustus onnellisuus Perhe ja suhteet Yrittäjyys

Missä olet koti?

*kaupallinen yhteistyö; OP Koti

Asuminen eri kaupungeissa on todella erilaista, vaikka kyseessä olisikin oma kotimaa Suomi. Jokaiseen kaupunkiin, jossa olen elämäni aikana asunut, liittyy ainutlaatuisia muistoja. Niillä jokaisella on ollut oma ainutlaatuisuutensa osittain ympäristön vuoksi, osittain siellä asuvien ihmisten. Toisaalta myös oma elämäntilanne on määrittänyt asumisen fiilistä paljon. Olen asunut neljässä kaupungissa (Kotka, Espoo, Helsinki ja Turku), mutta koteja minulla on ollut laskujeni mukaan 18! Kuulostaapa hullulta määrältä. Koti on ollut aina tärkeä paikka, vaikka olenkin 30 ikävuoden aikana muuttanut paljon. Tänne Turkuun muuttaessani etsimme omaa asuntoa pitkään, joka tarkoitti myös sitä, että koti ehdokkaita tuli käytyä läpi lähes päivittäin puolen vuoden ajan.

Mutta mikä tekee kodista kodin? Asuminen muuttaa muotoaan ikävuosien myötä ja sitä arvostaa eri asioita nyt, kuin parikymppisenä. Oli koti millainen, tai mistä päin Suomea tahansa OP Koti auttaa kodin myymisessä, ostamisessa kuin vuokraamisessakin. Tässä vaiheessa elämää oman kodin ostaminen tuntuu tärkeältä. Sykäys jokaisen asunnon oston, vuokraamisen, tai myymisen kanssa saa alkunsa kiinteistönvälityksestä. Kuvat antavat ensimmäisen vaikutelman asunnosta, josta seuraa seuraavat mahdolliset askeleet. Visuaalisena kodin hengettärenä pidän tätä äärimmäisen tärkeänä! Jos voit välittää fiilistä, se vetää luokseen juuri oikeat ihmiset. Yksikään kotini ei ole ollut sattumaa.

Elämäni kaksi rajuinta ja isointa muutosta ovat liittyneet kaupungin vaihtamiseen. Ensimmäinen irtautuminen tapahtui kun olin 17-vuotias ja päätin muuttaa pois lapsuudenkodista ja kotikaupungistani Kotkasta – se tuntui liian pieneltä omien, isojen visioideni kanssa. Olin myös rakastunut, joten muutto Helsinkiin oli ainoa vaihtoehto. Silloisen poikaystäväni perhe oli varsin merkityksellinen ja on sitä edelleen. Koirani Lola käy mummolassa edelleen hoidossa säännöllisesti.

Toinen muutos tapahtui kaksi vuotta sitten. Unelmakotini Helsingin Oulunkylässä piti myydä ja kahdessa viikossa laitoin oikeastaan koko elämäni uusiksi. Pakkasin tämän kodin laatikoihin ja lopulta muuttoautoihin. Päätin ottaa taas riskin ja hypätä tuntemattomaan. Muutin Turkuun, josta en tienyt mitään muuta kuin sen, että siellä asui nyt elämäni mies. Hulluutta tai ei, muutin miehen perässä (jälleen). Elämäni Helsingissä kesti yksitoista vuotta, joten kaikki meni uusiksi muuton myötä. Koti, ystävät, ympäristö ja työ. Koin menetystä. Silti tekisin sen varmasti uudestaan, sillä kokemus on opettanut taas niin paljon! Koti liikuu sinne, missä sydämeni on.

Oman kokemukseni perusteella kaikki asunnot eivät tunnu kodilta. Minulle kodin tekee siellä viihtyminen, johon liittyy vahvasti paikkakunta ja asuinympäristö. Tunnelmaan tiivistyy moni asia. Paras koti syntyy silloin, kun sen saa sisustaa itse. Kun ostimme nykyistä asuntoamme tiesimme molemmat Teemun kanssa, että vaikka asunto täyttäisikin kriteerimme, pitäisi siitä tulla myös fiilis. Fiilis, joka kertoisi sen olevan meille se oikea.

Luotimme siihen ensisilmäyksellä ja vuoden aikana tästä on tullut koko ajan enemmän oma koti. Minulle koti on ajan antamista ja kiintymistä. Hetkiä, muistoja ja tapahtumia. Koti on tukipilari elämän keskellä. Turvapaikka, jossa on aina hyvä olla. Ikävöin toisinaan entistä kotiani Helsingin Oulunkylässä. Vaikka talo olikin oma unelmataloni, voi sekin löytyä uudemman kerran. Tärkeintä on seurata sydäntään. Olemme viimeaikoina pohdiskelleet mahdollisuutta vuokrata pieni kaupunkiasunto Helsingistä, tämän oman Turun kodin lisäksi. Asuntomarkkinat kiinnostavat siis edelleen!

Tässä muutamia OP Koti Turun kiinteistönvälittäjien tärppejä, joista myös itse pidän mielettömästi! Näihin liittyy myös omia muistojani, vaikka täällä Turussa on tullut asusteltua vasta pari vuotta.

1. “Port Arthurin puutaloalueella kulkiessasi pysähdy kahville ja tuoreelle pullalle Kosken leipomoon. Puutarhakadulta löydät myös trendikkään kortteliravintolan ja mukavia pikku putiikkeja”.

Pasi Pitkänen, OP Koti Turku

Tämä alue on aivan ihastuttava ja viimeisin asuntomme sijaitsi kyseisessä paikassa Annankadulla. Portsa on täynnä ihastuttavia puutaloja ja mukulakiviset kadut vievät varsin kauniille sisäpihoille, joihin ei kaupungin hälinä yllä. Rakastin juoda aamukahvia pienen pienellä terassillamme, sillä tuolla sivutiellä ei juuri autojen äänet haitanneet. Kosken Leipomosta saattoi hakea mitä ihanimpia herkkuja! Erityisen tunnelmallinen tämä alue on talvisin, kun tiet ovat lumenpeitossa. Myös kesäillat ovat jääneet mieleeni, kun fillaroimme pitkin Portsan rauhallisia katuja kohti keskustaa. Yhdelle reissulle lähdimme keskellä yötä, sillä asunnossamme oli 30 astetta lämmintä. Minun teki mieli suklaakakkua, joten löysimme itsemme lopulta jokirannan tuntumasta lusikoimassa kakkua pyörien selässä. Nyt saan nauttia palasesta Portsaa omalla toimistollamme.

2. “Enkeli Kisälli on idyllinen maalaishenkinen kahvila Luostarinmäen museomäellä. Turun palosta selvinneellä puutaloalueella voit tehdä pienen aikamatkan menneeseen.

Sarianna Palmu, OP Koti Turku

Täällä puutaloalueella vierailin viime talvena ja tämä on ehdottomasti yksi pysähdyttävimmistä historiallisista paikoista täällä Turussa. Vanhoilla Turun kujilla saattaa haistaa savun ja vanhan puun hurmaavan tuoksun. Paikka on aikahyppy menneeseen ja siellä unohtaa kaikki murheet. Täällä järjestetään paljon erilaisia tapahtumia esimerkiksi joulun aikaan. Tunnelma on niin ainutlaatuinen, että sitä voi jäädä fiilistelemään pidemmäksikin aikaa. Paikka on varsin kuvauksellinen ja inspiroiva! Kahvilassa en ole vielä piipahtanut, joten se päätyy ehdototmasti omalle listalleni.

3. Kaarinan Sauhuvuoren laelta ja etenkin näkötornin huipulta avautuvat komeat maisemat. Sauhuvuoren laavulla maistuvat vaikka nokipannukahvit. Sauhuvuoren portaat ovat myös kuntoilijoille hyvä paikka ottaa itsestä mittaa.

Ilpo Norri, OP Koti Turku

Kaarina on aivan Turun vieressä ja olemme käyneet täällä katsomassa useampaakin kotiehdokasta. Tämä Sauhuvuoren näkötorni menee siis ehdottomasti myös listalleni, tällä kertaa nokipannukahvin kera! Lenkit toiseen kertaan. Täällä luonto on päässyt omassa elämässäni ihan uudenlaiseen rooliin ja se on arjen voimavaroista paras! Turun muuton myötä olen löytänyt uudelleen yhteyden luontoon ja sen tarjoamiin voimavaroihin. Myös meren ja saariston merkitys on valtava. Haaveilen jatkuvasti omasta ympärivuotisesta mökistä, joka olisi oma piilopaikkani rauhoittumiselle.

Turusta olen oppinut sen, että täältä löytyy mielettömästi paikkoja, jotka ovat vierailemisen arvoisia. Turun Saaristo on aivan mielettömän upea, josta löytyy vuosi toisena jälkeen ihmeteltävää ja koettavaa! Myös kaupungilla on oma fantastinen tunnelmansa. Kesäiltoina on ihana istua jokirannan terasseilla syömässä pistaasilohta ja tuoretta mansikkasalaattia. Kansainvälinen fiilis, joka ei helpolla pingotu!

Kodin tekee ihmiset. Yksikään kaupunki ei tunnu omalta ilman rakkaita ihmisiä. Kun muutin Turkuun, en tuntenut täältä ketään. Nyt kun minulla on parisuhteen lisäksi oma koti, työ, toimisto, ystävät ja harrastuksia tunnen oloni paljon kotoisemmaksi. Arjesta löytyy paljon ihanaa, kunhan oppii pysähtymään ja näkemään ne. Kotiin kiteytyy vahvasti tunteet. Monet sanovat voivansa asua missä tahansa, kunhan heillä on perhe, tai kourallinen ystäviä mukanaan. Tämä pitää niin paikkansa! Ihmiset tekevät paikasta kodin, mutta me itse teemme talosta kodin< 3

Unelmeni koti sijaitsee veden äärellä, metsän siimeksessä. Näen siellä oman perheeni ja lyhtyjä. Teemun iltasatuna tuntuu usein olevan uusien asuntojen selaaminen, sillä kukapa tietää koska se oikea löytyy – Ja toisena kysymyksenä, mistä se löytyy…?

KILPAILU! Kerrohan mulle tämän postauksen alle sun oma vinkkisi (OP Koti kiinteistönvälittäjien tyylisesti) omalta kotiseudultasi; Mikä on paras paikka rentoutua, tai mistä löytyy parhaat treeniportaat? Entä löytyykö sun kotikaupungista yhtä ja kaikkein parhainta kahvilaa? Kerro se, mikä sykäyttää eniten <3 Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 50 euron arvoinen K-lahjakortti. Pääset arvonnan sääntöihin täältä. 

(kilpailu päättyy 31.8.2019)

Love, Eevi