Bikini Fitness Treeni Yleinen

MM-KISAT BUDAPEST

Minifitness_MM-kisat_BudapestTäällä ollaan vihdoin. Lähdimme perjantaisella aamukoneella kohti Budapestiä ja MM-kisoja! Linda ja minä olimme varustautuneet pitkällä pinnalla ja rautaisilla hermoilla. Tiesimme että odottelua olisi luvassa koko viikonlopun edestä. Saavuttuamme lentokentälle pääsimme maistamaan tätä suomalaisuudesta poikkeavaa epäjärjestystä oikeastaan samantien. Bussikuljetuksemme oli jossakin toisessa terminaalissa ja bussikuskimme päätti valita hieman erikoisemman reitin hotellillemme. Pitkin pieniä katuja paineltiin, oksien paukkuessa vasten ikkunoita. Lähinnä nauratti, ilmapiiri oli varsin kepeä. Huumorilla ja ilon kauttahan tämä kaikki kannattaa ottaa, muuten meno voisi olla ajoittain aika synkkää. Pissahätä, nälkä ja jano vuorottelivat väsymyksen ohessa. 

Jostakin kumman syystä myös virallinen kisahotelli oli päätetty vaihtaa edeltävänä päivänä. Suuntasimme siis uudelle hotellille ja saimmekin odotella hotellihuoneita neljä tuntia. Eipä siinä, lähdimme hortoilemaan siinä välissä kauppaan ja etsimään vettä – ilman kuplia. Tavallista vettä on ollut todella haastavaa löytää ja lopulta sellaista löydettyämme, oli hyllyt nopeasti tyhjänä. Kauppafiilistely lähti kuitenkin samantien käsistä ja syöksähtelimme Lindan kanssa ympäri hyllyjä kiljahdellen. Olimme haltioissamme mm. maustetuista pikakahveista, joita hamstrasin sylillisen mukaani. Että nautinkin aina näistä kauppareissuista ulkomailla! Näiden makukin osoittautui ihan huipuksi.

Lopulta saimme huoneemme ja rekisteröityminen meni yllättävän smootisti. Järjestelyt mm ruokailuiden suhteen olivat todella positiivinen yllätys! Hirveässä hädässä tein ison satsin ruokia mukaan minigrippeihin pakastimen kautta, mutta ainakaan tuota ruokapuolta ei tarvinnut jäädä stressaamaan. Hotellilta löytyi ihan mieletön kuntosalikin, jossa käytiin eilen Lindan kanssa vielä pumppailemassa hyvät lentoturvotushiet ulos. Kertakaikkisen hyvä flow! Kisaverkkareista tulee ihan lapsuus ja Karhulan Urheilijoissa vietetyt vuodet mieleen. Niin symppistä. 

Viimeinen rutistus on vihdoin täällä. TÄNÄÄN on ihan oikeasti vuoden viimeisin kisapäivä. Huhhuh! Aika mieletöntä. Meillä on ollut tosi hyvä ja positiivinen meininki kaikesta säädöstä huolimatta. Kunto on parempi kuin SM-kisoissa, eli tämän suhteen saan olla tyytyväinen.

Ollaan kasailtu kisameikkiä Lindan kanssa keskenämme täällä ja valmistaudumme illan kisaan vielä hetken täällä hotellilla. Rusketustiimi on onneksi mukana ja värjääminen on stressitöntä. Hiukset ja meikki vähän jännittävät vielä ja miten uusi kokonaisuus toimii. Pieni ikävä Millaa täällä. Mutta eiköhän tämä saada toimimaan! 

Kirjoittelen myöhemmin kisatunnelmista <3 -E