Elämäntyyli Matkailu Matkustaminen Muoti Musiikki Treeni

Neiti Näppärä

*Yhteistyössä SkodaMinifitness_skoda_Fabia

En halua olla riippuvainen mistään. Olen aina ollut sellainen tyttö, joka haluaa seistä omilla jaloillaan. Haluan pärjätä ja tulla toimeen omillani. Auton hankkiminen oli aikoinaan yksi harppaus tätä kohti, sillä liikkuminen ja tekeminen vaati silloin sen kaverina olon päivittäin. Nyt tarvitsen autoa vähemmän, mutta tulee hetkiä kun kaipaan jälleen sitä omaa luottokaveriani. Mökkireissu oli yksi sellainen, jonne ei jalan pääsisi.

Muistattekin varmaan, kuinka me Even kanssa reilu viikko sitten päätimme suunnata kahdestaan kohti Lahtea ja yöpyä kaksi yötä mökillä samaisella reissulla. Olemme tyttöjä, jotka päättävät asioita ja tekevät ne. Näin ainakin haluamme aina uskoa. Se meneekö kaikki aina niinkuin saduissa, onkin ihan toinen juttu. Ainakaan meiltä ei hetkiä puutu!Minifitness_koeajo_Fabia2015

Olenkin jo aikaisemmin päässyt koeajamaan Skodan malleja. Skodalla ja minulla on ehtinyt muodostumaan jo vähän tunnesiteitäkin. Enpä siis ihmettelisi, jos päätyisin ostamaan itselleni tästä perheestä jonkun uniikin yksilön. Tämä Skodan uusi tuttavuus (Fabia 1.2 TSI 110 Style DSG Autom) saapuikin siis aika hyvään saumaan testiajooni ja sopi meille mainiosti matkakumppaniksi.

Matka taittuikin todella mukavasti uuden sporttisen ja ketterän Fabian puikoissa. Pidemmät matkat sujuivat vakionopeudensäätimellä ja tämä rullasi turvallisen tuntuisesti allamme, vaikka pienikokoinen olikin. Se on vähän kuin me tytöt, pieni mutta hyvin varma liikkeissään.

Erityisesti tykkäsin sen sulavista liikkeistä kaupunkiajossa. Auto tiesi mitä teki ja niin tiesin minäkin. Tosin karttapäätä minulla ei oikein ole harjoittelusta huolimatta. Navigaattori oli siis todellakin paikallaan ja käytimmekin siinä jotakin sellaista teknologiaa, joka oli minulle täysin vielä vierasta. Fabiaan sai nimittäin navigaattorin suoraan peilattua puhelimelta auton kosketusnäytölle. MirrorLink on toiminto, joka nostaa Skodan pisteitä yhä lisää. Siitä saattoi valita myös Spotifystä matkamusiikkia tai tsekata kohteemme sään. Näppärää.Minifitness_mirrorlink_skodaMinifitness_skoda_fabia_2015

Sulavan matkan jälkeen mökillä tenkkapooksi osoittautui mökin ja saunan lämmitys. Koska puut olivat todella kosteita ja mökki kylmänä, takka, eikä sauna tahtoneet oikein syttyä. Ensimmäisenä iltana saimme keräillä metsän keskellä pilkkopimeässä kaarnanpaloja ja sain Eveltä kehuja kuinka rohkea olen vaikka on niin pimeää. Minusta se oli hauskaa. Siinä hetki hihiteltiin. Luulin että vain lapset pelkäävät pimeää. Vitsailimmekin, että siksi Eve onkin ollut niin kova mimmi hiihtämään ja juoksemaan, kun on ollut kova kiire kotiin. Sillä se teräspylly on ihan varmasti rakennettu.

Onneksi tavaratila oli auton kokoluokkaan nähden tilavaa sorttia ja meillä oli mukana paljon villapaitoja. Mökin lämmityksessä meni nimittäin muutamat teekupposet ja miniporkkanapussit. Varpaat toistemme takamuksien alla tuijoteltiin jotakin varsin sivistävää tv:stä.Minifitness_skoda_Fabia_mirrorlinkMinifitness_skodaFabia2015

Tällaisilla reissuilla sitä oppii paljon uutta myös matkaseurastaan. Huomasimme kuinka meillä sujuu hommat yhteistyössä sulavasti. Emme myöskään suostu luovuttamaan. Olemme hyviä yhteen hiileen puhaltajia ja naurun räkätyksiltä ei tosiaankaan vältytty. Blondit tuli taloon meininki on joskus aivan liian valloillaan. Puhun nyt siis meistä työtöistä, en autosta.

Takan sytyttäminen onnistui kuin onnistuikin pienen lämmittelyn jälkeen, mutta saunasta oli muodostua oikea kiusankappale. Se ei syttynyt millään! Olimme kuitenkin vakaasti päättäneet, että saunaan on päästävä. Sitä varten täällä ollaan – ainakin siinä vaiheessa olimme jo sitä mieltä.

Kuin ihmeestä sain saunan syttymään juuri silloin, kun olin aikeissani luovuttaa. Voi sitä riemun määrää! Totesinpahan vain Evelle, että eihän me tätä oltaisi voitu kesken jättää. Ei niin. Pitkäjänteisyys palkittiin jälleen kerran. Saimme maailman parhaat löylyt ja hyvät yöunet, vaikka tämä vähän pitkäksi menikin. Saimme myös lohdutukseksi kuulla, että tämä pönttö oli oikeasti vaikea tyyppi syttymään. Joku saunahifistelijän kiuas, kiva. Just meidän tuuria.

Minifitness_Skoda_Fabia2015Kotimatkalla Skoda pääsi näyttämään myös auton turvallisuus ja käytännöllisyys ominaisuuksiaan. Tämä urbaani ja moderni sporttimisu osaa myös hätäjarrutuksen. Tulipa nimittäin tilanne keskustan puolella, jossa edellä ajava auto veti jarrut pohjaan. Fabia teki automaattisesti hätäjarrutuksen, kun tutkatunnistin havaitsi liikettä liian lähellä auton etupuskuria. Onneksi myös itse reagoin tähän Fabian tavoin. Olemme vikkeliä. Tällaista hätäjarrutusjärjestelmää en ole aikaisemmin pienissä autoissa tavannutkaan.

Front Assistant -hätäjarrutusjärjestelmän lisäksi autossa on ensimmäistä kertaa monitörmäysjärjestelmä, joka käyttää jarruja automaattisesti havaitsessaan ensimmäisen törmäyksen vaikka kuljettaja ei jarruttaisi. Se siis osaa estää mahdollisen tulevan uuden törmäyksen, tai ainakin hidastamaan mahdollisen iskun voimakkuutta. Nerokasta.

Uusi Skoda Fabia oli ehdottomasti ensimmäinen pikkuautoksi luokiteltava, jonka voin laskea täyttävän ison auton kengät. Tämä kokonaisuus toimisi itselläni todella hyvin enkä keksi mitä siihen enää kaipaisinkaan. Muotoilu, ajomukavuus, käytännöllisyys ja turvallisuus yhdistyvät tässä uutuukaisessa ihanuudessa. Sporttinen valinta kaupunkiin ja vähän muuallekin.

Pidin erityisesti ulkonäön lisäksi auton hallittavuudesta ja varmuudesta, jota monetkaan pikkuautot eivät tarjoa. Plussaa tuli myös tankkauspisteellä taloudellisuudesta, sillä pitkästä ajoreissusta huolimatta tankista oli kulunut vasta puolet. Kyllä oli hymy herkässä, olipa halpaa! Viivalle en ehkä tällä kuitenkaan lähtisi, mutta luulen että naiset harvemmin tätä harrastelevatkaan.Minifitness_streetstyle

 Housut – BikBok

Kengät – Timberland

Takki – MCM