New vibes

Mielikuvani surffaamisesta ja varsinkin sen aloittamisesta oli hieman erilainen mitä se todellisuudessa lopulta oli. Myös viime kesänä suomessakin kovassa huudossa ollut Sup-lautailu osoittautui hankalaksi – ajatus tuli olla varpaista korviin saakka koko ajan siinä mitä teki, tai muuten aalto nappasi sinut suuhunsa ja pyllähdit hyiseen mereen. Leijalautailu oli taas aivan jotain multitasking hommaa, jossa monien eri asioiden tulisi olla hallinnassa. Meri oli sen verran kylmää, että ensimmäiset minuutit olin hengittämättä ja muutaman kerran haukoin henkeäni kuin olisin hukkumaisillani – märkäpuku tuntui pikemminkin imevän vettä sisäänsä, kuin pitävän sen loitolla.

Suppailu vaati tasapainolta paljon – ilman hyvää kehonhallintaa hommasta ei olisi tullut mitään. Aallot toivat aivan uudenlaista haastetta, sillä niissäkin tuli reagoida koukistamalla polvia ja pitämällä tasapaino hallinnassa. Meloin varmasti kuin idiootti, sillä Saara vain nauroi ja lenteli välillä veteen hekottaen. Oli myös kannustavaa kun Saara ilmoitti, että olin suoriutunut jostakin hyvin.

Tämä laji sopii kyllä kaikille ja tasapainokin kehittyy vähitellen! Keskivartalon hallintaa vaaditaan paljon, mutta keho tottuu reagoimaan pian aaltoihin ja epävakauteen paremmin. Nälkä kasvoi, vaikka kroppani olikin pian aivan loppu. Tämän jälkeen meillä olisi kuitenkin vielä surffausta ja voimia oli säästettävä vielä siihen.

Harjoittelu alkoi siitä, että makasimme hylkeen näköisinä Julian kanssa hiekalla. Saara neuvoi aktivoimaan keskivartalon ja harjoittelimme laudan päällä olemista – laudan päällä oleminen, melominen ja laudan päälle nouseminen tuntuivat helpoilta. Ainakin siinä hiekalla. 5 minuutin jälkeen oli aika siirtyä veteen. Lautaa ei valittu koon mukaan, sillä muuten olisin ottanut pienimmän mahdollisen. Suurimmat olivat luonnollisesti vakaampia ja helpompia. Liian isoakaan en voisi ottaa, sillä muuten en jaksaisi hallita sitä meren taistelussa. Olin kuvitellut, kuinka harjoittelisimme tätä aluksi aivan rannassa foameilla. Saara on villipää – hän vei minut suoraan kylmiltään backlinelle aaltojen yli. Onneksi en ymmärtänyt vielä silloin, kuinka haastava spotti se olisikaan. Siellä aallot vasta kokosivat itseään ja hurjia voimiaan. Oli jo iso työ päästä aaltojen läpi – normaalisti jengi sukeltaa laudan kanssa aallon ali. Me pääsimme näiden metrien korkuisten aaltojen yli laudan avulla.

Minulla ei ollut hajuakaan mitä tein. Muistelin vain epätoivoisena harjoittelemaamme tekniikkaa ja kävin sitä mielessäni läpi – se auttaa minua usein onnistumaan jossakin, kun olen kuvitellut sen mielessäni. Lensin useita kertoja laudalta, kunnes vihdoin onnistuin – sain yhden hyvän aallon kiinni ja ratsastin sillä pitkään. Voitteko kuvitella sitä riemua mikä siitä syntyikään! Tästä ei tietenkään saatu kuvaa sillä kaikki huusivat fiiliksissä ja olivat onnellisia onnistumisestani. Olin fiiliksissä, vaikka silmiä kirveli ja nenä oli täynnä vettä. Onnistumisen jälkeen tulee aina lasku – se putoaminen. Pyörin kuin pesupallo pesukoneessa hetken aikaa, kunnes hetken päästä tajusin missä suunnassa on pinta. Lajista jäi kaiken kaikkiaan hyvät fiilikset ja haluan kokeilla sitä uudestaan – surffaaja minusta ei ehkä tulisi, sillä laji vaatii pitkäjänteisyyttä ja monia toistuvia harjoituskertoja. Se olisi haastavaa suomalaiselle kehittyä tässä hyväksi. Mielenkiintoinen ja haastava laji, jossa et ole koskaan valmis!

Merta tulisi kunnioittaa, sillä muuten se vie sinut armotta. Joko viet merta tai meri vie sinut, se tuli koko ajan muistaa. Välillä lentäessäni laudalta pyörin meren vallassa, en voinut tehdä mitään muuta kuin toivoa tämän loppuva pian. Tuntui ikuisuudelta ennen kuin pääsin pintaan. Riskinä on myös se, että lauta saattaa osua sinuun pahastikin. Myös laudan evät ovat teräviä ja saavat iholla aikaan ikäviäkin haavoja. Onneksi vältyin laudan iskuilta – vettä oli joka paikassa ja meni hetki, että sain tyhjennettyä röörit. Mutta tämä kaikki oli pientä ja todellakin sen arvoista!

Leijalautailun (kite surfing) piti olla helppoa – olin aivan hiessä jo pelkästä harjoittelusta maalla. Harjoittelin leijan hallintaa maalla – Kädet, keskivartalo ja selkä olivat koetuksella. Vedessä leija kiinnitettäisiin keskivartaloon, jolloin sen hallinta olisi helpompaa. Hallitsin sitä aika hyvin omilla voimillani – kun hiffasin kuinka leija reagoi mihinkin, oli se aika simppeliä. Ilman käsivoimia ja kehonhallintaa siitä ei tulisi yhtikäs mitään. Välillä lensin leijan mukana ja taistelin sen ja tuulen voimia vastaan. Välillä olin pepullani maassa hekottamassa itselleni. Mitä kovempi tuuli oli, sen haastavampaa oli pitää leija kurissa. Kuvittelin kuinka vaativaa tämä olisi, kun tämän leijan lisäksi minun tulisi samalla hallita lautaa allani. Monet eri elementit yhdistyvät, jolloin haastekin kasvaa.

Big Bayssä ihmisiä oli isoissa ryppäissä ja mietin kuinka he eivät törmäile toisiinsa. Kuinka leijat eivät sotkeudu toisiinsa? Veteen emme päässeet surukseni siirtymään, sillä se vaatisi hieman enemmän harjoittelua – täytyi ottaa huomioon myös muut ihmiset. Nuija ei saa olla! Seuraava taso olisi ollut matalaan veteen meneminen ja leijan kiinnittäminen valjailla keskivartaloon – tässä pieni tyttö saisi kuulemma hyviä lentohyppyjä leijan vietävänä. Tämän jälkeen kun leija on täysin omassa hallinnassa, siirryttäisiin itse lajiin ja lautaan. Pientä tuntumaa minulla on jo siitä, kuinka vesi ja lauta käyttäytyvät keskenään – olen kokeillut aikaisemmin wakeboardingia, joka on hullun hauskaa! Lumi ja vesi ovat totaalisen erilasia elementtejä. Kuitenkin aikaisempi lumilautailutausta tuo ison edun näissä vesilajeissa, jossa on mukana lauta.

Monia kokemuksia rikkaampana! Vielä on lomaa jäljellä, E <3