Omituisia tapojani

Meillä jokaisella on hyviä ja huonoja tapoja, mutta en mene nyt niihin. Minua kiinnostaa erityisesti ihmisten omituiset tavat. Vaikka nämä usein olisivatkin piilossa päivänvalolta, löytyy meistä myös sellaisia, jotka todellakin näkyvät muille. Usein nämä jälkimmäiset ovat kuitenkin sellaisia, jotka menevät meiltä itseltämme täysin ohi – vaikka oman elämämme pääroolissa olemmekin!

Onneksi on henkilöitä, jotka tunnistavat näitä outoja tapoja meissä ja kertovat niistä ystävällisesti myös meille. Minä en esimerkiksi tiennyt, että haron hiuksiani sormillani aina, kun mietin ja puhun samaan aikaan (se on muuten kamalan näköinen tapa). Mutta jos toimistomme inspisseinää on uskominen, ovat kaikki luovat ihmiset hulluja. “Luovuuden ja hulluuden välillä on selvä yhteys”.  Aamen ja kiitos. Vaikka tämä voimalause kiteyttää hyvin toimistolla vallitsevaa ilmapiiriä, taitaa silti seinällä roikkuva David Hasselhoff inspiroida minua vielä tätäkin vahvemmin. Se tuijottaa. Se tuijottaa todella syvälle.

Omituisista tavoistani vähän lisää. Otan aina ensimmäisenä kotona housut pois, sillä aina on pakko vaihtaa vaatteet johonkin mukavaan. Se on myös sellainen fiiliksen vaihdos, kuten vaikka uuden päivän aloitus! Kun olen vaihtanut vaatteet, olen käytännössä valmis tekemään ihan mitä tahansa. Tämä on ollut tapanani jo varhain. Myös nelivuotias Eevi puki päälleen omatoimisesti aamuvaatteet, aamupäivävaatteet, päivävaatteet, iltapäivävaatteet ja iltavaatteet. Avot ja se on jämpti!

Säilytän aina autossa sinappia ja olen tartuttanut tämän tapani myös Teemuun. Koska hei! Mitä muka ei voisi syödä sinapin kanssa? Se on loistava automatkailijalle, sillä se menee niin riisipiiraakan päällä, kuin dippinäkin. Sen saa jopa lentokoneeseen. Kyllä, olen tosissani. Vihreää sinappia tarkemmin sanottuna. Ihan vaan jos haluat kokeilla.

Elän varpaideni kautta. Isovarpaani saattavat sojottaa kohti kattoa katsoessani elokuvaa, koska jännitän. Tai jos olen hyvin täpinöissäni, saatan heilutella varpaitani edestakaisin. Näihin on kohdistunut paljon naurua. Pienenä veljeni ei saanut sukkia jalkaani, sillä isovarpaani jäivät aina kiinni sukkien lankoihin. Ne siis todella elävät omaa elämäänsä. Kotona näille hihitellään salaa joka päivä. “Jos voisit näpyttää noilla jaloilla yhtä kovaa kuin sormesi käyvät näppäimistöllä, tekisit tuplasti töitä samassa ajassa”. Tämä lause kuultuna eilen Teemun isältä. He-he.

Piirrän aina sotkuja, sydämiä ja e-kirjaimia paperin reunaan puhuessani puhelimessa. Se auttavat keskittymään. Toisaalta jos piirtely ei ole mahdollista, kävelen edestakaisin. Työpuheluita en yksinkertaisesti osaa puhua paikoillani.  Jotain on aina räplättävä.

En pidä puhelimessa puhumisesta, sillä se on melkein aina turhanpäiväistä. Ainoa paikka jossa rakastan puhua etänä, on auton handsfree. Ystäväni ihmettelevät välillä ,miksi minusta ei kuulu mitään. Se voi johtua ihan siitä, etten ole päässyt auton rattiin hetkeen. Toisaalta välillä menen pihaan puhumaan, samalla kun Teemu skrapaa jäisiä ikkunoitani. Koska pakko puhua autossa.

Ääneen ajattelu ja omassa päässä jutustelu menee minulla toisinaan sekaisin. Saatan höpöttää Teemulle yhtäkkiä jotain juttua täysin keskeltä, tai esittää polttavia kysymyksiä. Minä kiukustun, kun toinen ei vastaa mitään, van tuijottaa kuin hullua. Jutun ensimmäiset lauseet kun ovat saattaneet jäädä täysin sanomatta. Ehkä siksi Teemu tuntuu olevan välillä erityisen pihalla kaikesta.

Annan lapsille, eläimille ja puolisolleni hellittelynimiä niin paljon, että kummipoikani isä on pitänyt niistä salaista listaa. Ne voivat olla mitä vain ja niitä syntyy joka päivä lisää – usein ei mistään. Nönnikkä, Lölö, Nuhnukki, Tönökki….Teemua kiukuttaa eniten pullukka, pallukka, pupu ja pumpuli. Tämä saattaa olla perinnöllistä, sillä siskoni teki minulle samaa. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Auton lukitseminen on minulle jostain syystä hankalaa. Kokeilen aina ovenkahvaa lukitsemisen jälkeen. Ovatko ovet menneet oikeasti lukkoon? Tilannetta ei lainkaan helpota se, että kuulee ovien napsahtavan. Kun ovi ei aukea, pitää vielä muutaman metrin käveltyään kääntyä ja painaa vielä kerran ohjaimesta lukon kuvaa. Jos olen pelkääjän paikalla, kokeilen aina takaovea. Lukossa on. Teemulla menee aina hermot. Joskus se jättää ovet auki tahallaan, mutta useimmiten se kuitenkin unohtaa ylipäätään lukita ne. Turha tapa, vai jopa tarpeellinen?

Millaisia omituisia tapoja teillä on? Löytyykö keltään samoja kuin meikäläisellä?:D 

Paikka Clarion Hotel Jätkäsaari

Ihanaa torstaita <3 -E