elämäntapa Elämäntyyli Fitness hyvinvointi Kauneus Matkailu Matkustaminen Mieli Motivaatio Muoti terveellisyys Terveys Treeni

“Onpas sulla itsekuria”

Minifitness_lifestyleOlen viimeaikoina saanut pohtia kovasti omaa asennoitumista ja suhtautumistani elämäntyyliini. Osa mieltää aamuheräämiset, ruokailurytmit ja unesta huolehtimisen jollakin tavalla itsekurin alaiseksi puuhaksi. Apua, ei minulta löytyisi sitä noin paljon! Itsekuri on hyvä asia sopivissa määrin, ja sitä usein tarvitaan kun aloitetaan jotakin. Itsekurin lisäksi tarvitaan kuitenkin paljon muutakin, jotta elämäntyyli onnistuu odotusten mukaisesti – lopullisesti. 

Meidän tulee välittää omasta kehostamme ja terveydestämme pitkällä tähtäimellä. Ulkonäkökeskeinen ajattelumalli toimii nimittäin vain lyhyen aikaa. Kun tahto tulee syvemmältä, toimii homma myös käytännössä. Minifitness_SmileMinifitness_Mexico

Tämä on intohimoa. En ole pakottanut itseäni mihinkään, vaan olen antanut kehoni viedä minua sen ehdoilla. Kun aloitin tauon jälkeen liikkumisen parikymppisenä, vaadittiin silloin jokin alkusysäys. Aluksi se oli pintapuolista ja siksi homma jojoili. Annoin kuitenkin sen mahdollisuuden silloin, koska halusin myös nauttia liikkumisesta. Armollisuus on myös hyvä juttu!

Jossakin kohtaa huomasin jäänneeni koukkuun vähän huomaamattani. Huomasin myös kiinnittäväni ruokavaliooni huomiota ja Danonet vaihtuivat rahkapurkkeihin. Ihan vaan omasta tahdosta, vähitellen. Muutama treeni viikossa venyi neljään ja sitä rataa. Sen jälkeen halusinkin ylittää omia rajojani puolimaratonilla ja salilla penkatessa. Onnistuminen ja itsensä haastaminen olivat mahtavia juttuja ja ovat sitä edelleen.

Minifitness_beachgirl_poolday

Nyt kun vuosia on vierinyt en tarvitse sanaa itsekuri. Rakastan tätä mitä teen! Tämä on elämäntapa, eikä tämä tule minusta irtoamaan. Tämä on tapa elää, toki sen sisältö muuttuu varmasti elämäni edetessä. Liikkumiseni ja ruokavalioni ei ole pintapuolista, vaan motivaatiot tulevat jo paljon syvemmältä. Kunnioitus itseään kohtaan on jotain paljon suurempaa kuin tyyppi itsekuri.

Tiedän ettei paluuta vanhaan ole. Haluan voida hyvin ja liikkua mahdollisimman pitkään. Haluan olla täällä läheisiäni varten. Haluan oppia ja kehittyä, sekä haastaa itseäni. Se kaikki on helpompaa nyt, kun tämä kaikki on osa tavallista arkeani. Itsekurini on muuttunut asiaksi jota rakastan. 

Be real -E <3