Palanen minusta
Arvomaailma on jokaisella hieman erilainen. Se mitkä asiat elämässä ovat tärkeitä ja missä järjestyksessä, muotoutuvat elämän kolhujen ja ilojen myötä. Monet isot arvot ovat lähtöisin jo lapsuudestamme ja niihin ei elämän kuohut pääse kovin helpolla käsiksi. Huomasin tässä kisakauteni aikana, kuinka arvomaailma kuitenkin järjestäytyy elämäntilanteen eläessä. Se saattaa muuttua hetkellisesti, elämän heitellessä meitä isojen haasteiden parissa. Ne isoimmat perusarvot kuitenkin säilyvät ja sen pystyy huomaamaan aina myrskyn laannuttua. Se on ihana asia huomata, joka kertoo minulle paljon siitä, kuinka tasapainoinen elämäni on. Kuinka olen löytänyt elämääni oikeita asioita ja ihmisiä.
Huomasin myös kuinka minusta on tullut herkempi. Aistin ihmisistä enemmän ja näin saatan valita myös seurani hieman erilaisin perustein kuin aikaisemmin. Korostan lähelläni hyvää positiivista energiaa ja jos en koe ihmisen tarjoavan itse tätä, en koe jakavani hänen kanssaan samoja arvojakaan. Erilaisuus on hyvästä, mutta niiden lähellä olevien ihmisen täytyy tuntua oikeilta energioiden puolesta.
Täytyy tuntua siltä, että jokainen kuuluu siihen missä on. Silloin täytyy myös pystyä ymmärtämään ja elämään yhteistä arvomaailmaa. Yhteiset arvot ja kiinnostuksen kohteet yhdistävät meitä enemmän kuin mikään muu.
Joskus on myös hyväksyttävä, että tiet saattavat joskus erota. Välillä vain hetkellisesti, kun arvomaailma tekee omaa raivaustyötään. Joskus voi olla, että vanhaan ei ole paluuta. Elämä muokkaa meitä ja me muutumme sen mukana. Isot arvot kuitenkin säilyvät meissä ja siihen varmasti perustuu myös se, miksi vanhat ja pitkään yhdessä olleet ystävät pitävät yhtä lopun elämää. Vaikka kuinka muuttuisi ja elämä heittelisi, vaikka mitä myrskyjä kävisi läpi, jaetaan aina jotain samaa ja yhteistä – sen mikä on aikoinaan tuonut meidät yhteen.
Osaan kehittyä ja oppia itsestäni eniten muiden ihmisten kautta. Erityisesti parisuhde on minulle sellainen. Olen oppinut parisuhteissa eritoten itsestäni ja se on ollut paras opettajani. Jokainen suhde on muovannut arvomaailmaani. Olen ollut myös yksin, jolloin olen työstänyt näitä opittuja oppeja.
Kisakausi opetti minua myös kuinka tämä vahva perhearvoni kykenee tarpeentullen himmentämään voimaansa. Joskus tämäkin on välttämätöntä. Opin näin laittamaan myös itseni, hyvinvointini ja oman jaksamiseni etusijalle. Sanoisin, että kisakausi oli arvomaailmojen venyttämistä, mutta se oli sitä hetkellisesti ja hyvästä syystä. Arvostan itseäni enemmän ja toivon sen palvelevan myös läheisiäni entistä minääni paremmin. Haluan aina että kaikilla lähelläni olevilla ihmisillä on kaikki hyvin. Sen voin varmistaa parhaiten voimalla itse hyvin.
Opetamme toisiamme. Jätämme jokaiseen elämässämme olevaan tai siellä vierailevaan aina jonkinlaisen jäljen. Aika upeaa eikö <3
Love E
Kuvat – Julia
Mekko Herve Leger / Kengät River Island
Tuliks sulle ollenkaan ‘alaston olo’ pitäessäsi dubaissa mekkoa yms. Vaatteita mitkä eivät peitä olkapäitä eikä polvia? Itselle tulee aina 😀 olin ostarissa pitkissä housuissa ja paidassa, mitta maha näkyi ehkä sentin verran ja tuntui kun kaikki olisi tuijottanut mahaa 😀
Jep, mietin samaa! Tuo mekko on upea, mutta en itse pyrin kunnioittamaan kohdemaan kulttuuria, enkä olisi Dubaissa käyttänyt noin paljastavaa (heidän kulttuuriinsa nähden, ei ehkä eurooppalaisten). Muutenkin blondina sai tuijotusta, vaikka oli keleihin nähden suht peittävät vaatteet. 😀
Teksti oli tosi hyvä! Oon itse miettinyt arvo-kysymyksiä erään ystävyyssuhteen kiemuroissa. Vaikka haluaisi pitää ihnissuhteesta kiinni, on joskus päästettävä irti, jos arvot (esim. kuinka ystävyyssuuhteeseen panostetaan) eivät kohtaa.
Kukin toki tavallaan. Itse koen että hotellialueellamme pystyi hyvin vapaasti olemaan ja menemään 🙂 Eihän siellä muita ole kuin turisteja.
En kuitenkaan kaupungille ihan noin pienissä vaatteissa suunnistaisi.
Olen kyllä ihan samaa mieltä tuosta ystävyyssuhteesta – se on kahden kauppa <3 -E
Tietysti pitää kunnioittaa muiden maiden kulttuureja, mutta Dubaissa riippuu tuo vaatetus vähän siitä missä liikkuu. Esim hotellialueilla tai muualla turistien suosimilla alueilla on varmaan ihan yleisesti hyväksyttävää olla vähimmissä vaatteissa 😀 Joten en nyt näiden kuvien perusteella sanoisi ettei joku kunnioita muita kulttuureja 🙂
Juurikin näin 🙂 Kiitos tästä täsmennyksestä -E
Juu olette varmasti oikeassa, enkä voi tietää, minkälainen hotellialue tms. teillä on ollut. Itse olen ollut Dubaissa ja Abu Dhabissa kolmesti molemmissa, ja minulla on pukeutumisasiasta selvästi erilainen kokemus. Tosin Abu Dhabia ja Dubaita nyt on turha edes verrata vaikka lähekkäin ovatkin, mutta myös Dubaissa peitin polveni ja olkapääni. Tämä mun kokemus.
Tuossa mekossa olin hotellialueellamme josta kuvatkin ovat 🙂 Ostoskeskuksiin ja kaupungille puimme tosiaan pitkää housua ja hihallista paitaa.
Tuntuu tosin että Dubaissa on aikamoista vaihtelua tuossa pukeutumisessa. Onhan toki sielläkin tultu näissäkin asioissa joustavimmiksi turistiaallon myötä. -E
Se on totta että ihmiset jättää toisiinsa jälkiä. Oon huomannut, että ne ihmiset ketkä aiheuttaa jopa ahdistavia tunteita, ovat yleensä niitä, jotka opettivat kaikista eniten. Tässä sinun tekstissä on ihanan rauhallinen ja rakkaudellinen viesti 🙂
Ihan samaa mieltä sun kanssa tuosta Lotta 🙂 -E
mistä tuo mekko on?? 🙂 ihana!!
Herve Legerin mekko, jota oon kuolannut jo vuosia! Se päätyi mun käsiini oikeastaan aika sattumalta, ihan paras löytö! <3 Istuu niin hyvin -E
Upea teksti♥ 🙂 !
Kiitos Sofia <3 -E
Upeaa tekstiä,samaistua täysin tähän ? ?
-Elina
Kiitos, kiva kuulla Elina <3 -E
Loisto tekstiä jälleen! Olen itse hyvin tuota samaa mieltä, että jokainen ihminen joka on tai vierailee elämässämme on läsnä juuri sen verran kuin hänen on tarkoitus olla, juuri sen aikaa kuin hänen on tarkoitus opettaa meille jotakin. <3
http://www.fitnessasenteella.fi/puhdasta/
<3 -E
istuu todellakin hyvin tuo mekko! Vaikka on ihonmyötäinen niin ei oo liian kireä eikä aiheuta sitä makkarankuori efektiä! Ja hienoja ajatuksia tässä tekstissä 🙂
Kiitos Tuija <3 -E
Me ollaan viime syksynä puhuttu paljon ystävyyssuhteista ja elämän arvoista mun parhaan ystävän kanssa, koska meijän molempien miehet on pudistellut meille ja meidän “rakkaustarinalle” päätään vähän väliä. Emmä kyllä ihmettele, sen verran höhliä me ollaan että puhutaankin treffipäivistä ja parisuhdeilloista kun vietetään aikaa yhdessä ? me tavattiin jo neljä vuotta sitten, kun meidän esikoistytöistä tuli luokkakavereita ja toistensa parhaita ystäviä, ja vaikka silloinkin jo tultiin juttuun hyvin niin reilu vuosi sitten, kun me muutettiin samaan taloon jossa tää mun ystäväni asui jo, ruvettiin viettämään aikaa yhdessä ihan päivittäin. Meillä on hirveästi yhdistäviä kokemuksia ja asioita niin menneisyydessä kuin nykyhetkessäkin, ja me ollaan molemmat sellaisia, jotka lähtökohtaisesti suhtautuu ihmisiin epäilyttävinä ja ihmissuhteiden (siis pitkien ja kestävien) luominen on oikeasti hankalaa, mutta sitten kun jonkun kanssa löytyy sama aallonpituus, hurahdetaan ihan täysin ? ja tässä sit kun rampataan noita 32 porrasta asuntojen välillä, nauretaan raskausarville ja heitetään aivan älyvapaata läppää ja pöllöillään pitkin kyliä, niin ei se ihme oo että noi miehet on vähän hoomoilasena, varsinkin kun noi tyttäret tekee sitä samaa ?
Perhearvot on yksi mistä on puhuttu todella paljon, samoin lasten kasvatus, ja on ihan mielettömän hienoa kun on sellainen ystävä, joka on niinkuin toinen äiti ja toinen perhe mun lapsille, ja välillä mua alkaa oikeasti itkettää kun mietin miten ne kolme lisälasta tuntuu kuin omilta, vaikkei mun biologisesti olekaan – mä halusin aina paljon lapsia, ja vaikka jonkun mielestä kolmekin on paljon, kuusi on aina enemmän. Ja se miten luontevasti koko tämä epäbiologinen sekametelisoppaperhe toimii yksissä on ihan superihanaa, kaikenlaiset harrastuskyydit, kesken koulupäivän sairastuneet lapset, vesirokot, kaupassa käynnit ja kaikki on niin mielettömän paljon helpompaa hoitaa kun on neljä aikuista eikä vain kaksi, ja siitä ollaan niin äärettömän kiitollisia, koska me molemmat perheet tiedetään myös se, mitä se on kun mitään tukiverkostoja ei ole. Tiedetään, millaista on valvoa koliikkivauvan kanssa tai mennä kauppaan uhmaikäisen kanssa, tai kun töissä työkaverit marisee laiskottelusta kun on hoitamassa sairasta lasta, ja millaista on valvoa sairaalassa yhden lapsen sängyn vierellä ja miettiä, miten ne kaksi muuta kotona pärjää. Mutta jos ei olisi oltu ja jouduttu tekemään sitä kaikkea yksin, ei mitenkään osattaisi myöskään arvostaa sitä kun on luottoapu ja tuki ?
Tämä valtaisa purkaus taas ihan vain siksi, että on oikeasti jälleen upea huomata, miten yksinkertasesti viisas sä olet, Eevi. En mä ollut 26-vuotiaana noin viisas. Mä olin silloin saanut kolmannen lapseni ja valvoin vuorokausitolkulla koliikkivauvan kanssa ja olin itsekeskeinen ja ylpeä enkä myöntänyt edes puolisolleni että tarvisin välillä vähän untakin. Olin marttyyri ja uskoin vakaasti että mä olen kaikkia muita vahvempi, koska en tarvitse (eli pyydä) apua, ja vaikken sanonut sitä ääneen, arvostelin muita äitejä sillä perusteella. Olin mä kateellinenkin, vaikken sitäkään myöntänyt, koska ei mulla ollut mummolaa jonne viedä lapset edes joskus, mutta ennen kaikkea se oli puhdasta ylpeyttä, se etten osannut nöyrtyä pyytämään apua.
Oi vau. Aivan sairaan hienoa tekstiä. Ihana aloittaa taas arkipäivä sinun kirjoituksella. Kohta paukkupakkaseen ja töihin 😀
Voi miten kiva palaute, kiitos Ulla 🙂 Loistavaa torstaita! -E