Pirullinen Fitness – Pelastaja vai tuhoaja?
Minulta kysytään usein treenaanko kisoja varten. Ihmettelen yhä tuota kysymystä, sillä miksi oletus on aina tämä? Enää ei haluta olla prinsessoja, vaan fitnessmimmejä (yhtä absurdeja mielestäni molemmat). Se tuntuu olevan monen naisen haave jostakin syystä, minun ei. Minun haaveenani on lähinnä voida hyvin ja tottakai myös näyttää hyvältä. Tätä viimeistä seikkaa tuntuu monen olevan vaikea myöntää itselleen saatikka muille. Miksi? Liian pinnallista? Eikö se ole tarpeeksi hyvä syy treenata ja syödä hyvin – Itseäsi varten? Eikö elämän olisi mukavampi maistua mannapuurolta ja mansikoilta, kuin kuravelliltä.
Mielestäni on niin siistiä mahtua nahkabyysiin, jotka meinaa revetä kun puen kenkiä jalkaan – Pääasiahan on, että ne näyttää jumalattoman hyviltä! Yksi ehdoton suosikkini (jota harrastan vain ollessani yksin) on se vallaton hetki suihkun jälkeen. Hilluminen nakupellenä peilin edessä Beyoncen tahtiin. Suosittelen tätä harjoitusta kaikille naisille! Moovssit voi ottaa käyttöön sitten vaikka siellä tanssilattialla tai Sing Star illassa…
Olen kyllä kilpailuhenkinen, mutta tiedän myös sen että fitnesslajit ei yksinkertaisesti sovi kaikille. Fysiikan ja mielen tulee olla käsikädessä. Tämä laji vaatii monen asian loksahtamista, eikä sinusta ole välttämättä siihen vaikka kuinka haluaisitkin tai tekisit töitä sen eteen. “Pystyt mihin vaan”-lause on ihan bullshittiä tässä vaiheessa. Ei meitä jokaista ole rakennettu tähän. Sama asia, kun meistä kaikista ei voi tulla laulajia, vaikka kuinka kävisimmekin laulutunneilla. Tai huippufutaajaa, vaikka kuinka harjoittelisit. Jotta elämää voisi elää täysillä, tämä on oikeasti hyvä tiedostaa. Turha siis masentua jos sinusta ei tullutkaan Herkuleksen naispuolista versiota. Mikset olisi niin hyvä kuin vain kykenet? Tärkeintä on mielestäni se, että itse nautit siitä mitä teet – Itsellesi ja käytännössä.
Mikset tekisi sitä mistä pidät – Voit treenata kovaa ilman kisadiettejä ja lavalle menoa. “Haen kokemusta”. Blääh, selittelyä. Ihmettelen tuota lausetta muutenkin, sehän kuulostaa samalta kuin “menen häviämään”. Jos joskus päätyisin sinne lavalle ruman ruskeana ja kimaltelevissa Ariel biksuissa, asenteeni olisi kuin voittajalla. Minua kiehtoo omien rajojen rikkominen ja “push it to the limit” meininki tiettyyn rajaan asti. Minua ei sen sijaan kiehdo nuo kuivatetut lihanpalat, jotka nostetaan grilliin näytille. Tästä grillistä valitaan ne, jotka ovat eniten kärähtäneitä ja kuivia…Mielipiteeni tämän lajin suhteen on siis hieman ristiriitainen. Myös varmasti siksi, että se on nyt niin IN.
Tämä laji vaatii niin paljon muutakin kuin oikeanlaista ruokavaliota ja treenaamista. Se vaatii omistautumista, se vaatii esiintymistä ja fysiikkaa siihen. Se vaatii vahvan mielen. Ota selvää lajin vaatimuksista, ennen kuin päätät että “haluat” tehdä tätä. Perehdy, opettele, testaa itseäsi. Alalla on ihailtavia henkilöitä, joiden fysiikka, pääkoppa ja muut palaset kohtaavat. Heitä on ilo seurata. Mutta aivan liikaa on niitä, jotka tekevät sitä ilman mitään oikeita eväitä. Pahimmassa tapauksessa (ja liian usein), vaarannetaan myös oma terveys. Mitä hemmetin järkeä neidit siinä on? Teillä on aika monta vuotta elettävänä tuossa kropassa – Vaalikaa sitä ja kuunnelkaa sitä.
Minusta on ihanaa tehdä tätä juuri itseäni varten. Asetan itse omat tavoitteeni, enkä luista niistä – Vaikka en kilpailekkaan. Viestinä ehkä kaikille tiivistettynä, ei teidän tarvitse kisata saavuttaaksenne timmin ja treenatun kropan! Itsekuria, hikeä ja työtä se kyllä vaatii. Mutta tehän rakastatte tätä yhtä paljon kuin minä?! 😉
Ihanaa viikonloppua upeille lukijoilleni <3
Live Love Laugh, E
Olet mahtava! Ei lisättävää.
Huh miten hyvä teksti! Puit sanoiksi omat ajatukseni.
Kiitos tästä – todella tervetulleita ajatuksia ja ennenkaikkea terveitä (!) sellaisia!
Kiitos tytöt <3 -E
Hyvin kirjoitettu! 🙂
Kiitos Anni 🙂 Tehokasta viikkoa -E
Se on mahtava asia, että myönnät tekeväsi tätä vain itsesi vuoksi. Sitähän se motivaatio tarvitsee, että myöntää todellisen syyn. Eikä se ole huono syy mielestäni ollenkaan 🙂 En itsekään aijo kisoihin (en ole vielä tosin edes alottanut salia, etenen pikkuhiljaa ensin kasvattaen peruskuntoa), mutta kun sanon, että kasvatan kuntoa ja haen pelastusopistoon joskus, ihmiset käsittävät sen niin, että se on ainoa syyni. Eihän sillä pääsisi edes eteenpäin. (Ainakaan minä.) Teen sen siitä tunteesta, kun kokee pystyvänsä johonkin ja pääsevänsä eteenpäin. Se on aivan mahtavaa. Ei tarvitse huippukuntoa tai kisoja, että tällä motiivilla tai sinun motiivillasi pääsisi eteenpäin. Sun blogia on tosi hyvä lukea, kirjoitustyylistä paistaa sun elämänasenne läpi, ja kerrot tosi hyödyllisiä asioita, ehkä myös arjestasi kertoessasi, vaikka sitä ei itse ajattelisi. Jatka vaan näin jos ite tykkäät 🙂
Ps. Toivoisin sultakin venyttely/lihasten rentoutuspostausta, koska se jää niin monelta välistä, niin luultavasti onnistuisit motivoimaan ihmisiä tekemään sitäkin.
Moikka Nici ja kiitos monista hyvistä pointeistasi 🙂 Sun oma meininki kuulostaa juurikin siltä, millä tuloksia tehdään. Upeaa! Kiitos kovasti myös palautteesta, näitä on hyvä saada teiltä lukijoilta – Teitähän varten tänne rustaillaan, joten rentoutuspostaus tulossa pian. Ihanaa viikkoa sulle ja tsempit! -E
Mahtava blogi. Tykkään paljon koska sulla on niin ihania kuviakin 🙂 Seurantaan meni tämä uusi tuttavuus 🙂
http://musclefetish.blogspot.fi/
Moi Eveliina! Kiitos kovasti kommentista ja kiva että jäät seurailemaan jatkossakin <3 Täytyy kurkata toi sun blogi myös! -E
Hurraat, iso käsi ja yläfemmat tälle tekstille! Nykyään kun kaiken pitää olla fitness, treenaus, syöminen ja elämä (neljältä ylös lenkille, salille ennen töitä/koulua ja illalla vielä salille – salileka salilvika?), ja auta armias mikä syntinen oletkaan jos et postakaan jokaisesta hikipisarastasi tai syömästäsi parsakaalin nupusta! Itse olen ollut salin rakastajatar jo yläasteajoilta eli sen kymmenen vuotta, ja treenannut paljon. Aiemmin skinny-ihanteen aikoina lihaksiani kauhisteltiin ja minua pidettiin isona (suoraan sanoen läskinä, vaikka rasvat on olleet n.19%….), ja nyt fitness-buumin aikana tullaan kyselemään et oonko jo monta kuukautta treenannut, kuka valmentaa ja mihin kisoihin olen menossa. Kun vastaus on 120 kuukautta, ei kukaan ja en ole tähtäämässä kisoihin, niin kummastellaan jo miksi sitten pitää elää noin kurinalaisesti. Siinä vaiheessa kurtistan itse kulmiani, kurinalainen, minäkö? Joo, tykkään treenata kunnolla, hiki virtaa, kroppa huutaa armoa ja lihakset tärisee (vs. salilla posekuvia ottavat ja vähän painoja heiluttelevat “fitness”tytöt), ja olen aina syönyt perusterveellisesti, mutta herkuttelu kuuluu elämään siinä missä uni ja vesi! Ja tämä seikka tekee minusta antifitness-treenaajan, enkä muuta haluaisi. Rakastan salitreeniä, treenaan toki tavoitteellisesti, mutta omaksi ilokseni. Salilla mieli tyhjenee ja kevenee työpäivän rasituksista ja huolet unohtuvat painojen kanssa touhutessa – ei sitä paljoa tule oesemättömiä pyykkejä ajateltua kun kyykkää! Omalla salillani ei tietyllä tapaa onneksi ole näkyvissä tämä fitnesstrendi, vaan treenaajat ovat harrastaneet sitä jo vuosia, ja ilmapiiri on mitä mahtavin!
Lähivuosina on vaikuttanut siltä, että kaikesta pitää tehdä numero ja kaikki trendit vedetään kaikki tai ei mitään -mentaliteetilla: esim. karppaustrendin aikaan vedettiin voita ja kermaa, leipä, peruna ym hiilarit olivat saatanasta. Voikun ihmiset joskus ymmärtäisivät, että kultainen keskitie on terveyden kannalta se parhain vaihtoehto, oli kyse sitten mistä vaan!
Kaima toivottaa pirteää syksyä! Olet mahtava!
Moi Eevi (upea nimi sulla), hauskaa tekstiä olet raapustanut, kiitos tästä 😀 Ja tosiaankin, löysit pointin. Ei meidän kaikkien tarvitse tehdä sitä, vaikka hieno laji onkin. Sä olet yksi hyvä esimerkki siitä, mitä on treenata ihan itsensä vuoksi. Tästä hommasta pitää nauttia! Veikkaan että ihan jokainen Fitnesslajissa kisaava ei nauti, luulee vain nauttivansa. Kyllähän se välittyy myös ulospäin, oikeat tekijät erottuvat. Kiitos ja kumarrus <3 Upeaa syksyä, E
Moikka!
Eksyin blogiisi, en enää edes muista mitä kautta, mutta sen jälkeen olen seuraillut blogiasi hieman yli kuukauden päivät (löytyy nykyään pysyvänä välilehtenä selaimestani) ja olen saanut aivan älyttömän buustin parantaa syömistottumuksiani. Iloisen kirjoitustyylisi ja inspiroivien kuvien kautta kiloja mulla on lähtenyt jo 6,4 (osa varmasti nesteitä), mutta tuntuu, että vihdoinkin olen löytänyt sen pysyvän tien muutokseen. Olo on kokoajan mielettömän hyvä ja energinen, mutta silti ahdistaa matka, mikä on vielä edessäni. Mutta se mikä eroaa edellisiin laihdutuskertoihin, on se, että kerrankin on tunne “Hei, mähän saatan onnistua tässä!”.
Sun omistautuminen koko asialle antaa niin paljon uskoa itseeni. Itselle olen aina antanut luvan tyyliin “no ei tämä yksi suupala nyt haittaa, hei ei tämä oo niin paha” ja sitten huomaakin koko suklaalevyn menneen huiviin.
Mulla siis kiloja pudotettava vielä varmaan 30 (apua, kun on ahdistava lukuna), mutta 10 kg:n sykleissä menen. Enää siis 3,6 kg ensimmäiseen tavoitteeseen!! Ikää kuitenkin vasta 20, joten mulla on koko elämä edessä!
Ajattelin kuitenkin tuoda liikuntaa nyt lisäksi elämäntapaa. Tavoitteena ei mulla siis niinkään suoranaisesti laihdutus (vaikka sekin siis iso osa tätä hommaa), vaan ensisijaisesti elämäntapamuutos. Mutta olisiko sulla erityisiä vinkkejä mistä kannattaisi tällaisen pullamössön aloittaa liikunta, jos ei ole 13 vuotiaan jälkeen tehnyt oikeen mitään säännöllistä liikuntaa? Ryhmäliikunta? Salilla olo? Normaalit juoksulenkit? Jotenkin olo tuntuu olevan kovin hukassa tämän suhteen.
Kiitos vielä ihanasta ja inspiroivasta blogista ja Kaunista syksyn jatkoa <3
kata
Moi Kata, ja kiitos ihanista sanoista ja tarinasi jakamisesta! On niin hienoa kirjoittajana kuulla, miten oma kädenjälki motivoi. Elämäntapamuutoksesi kuulostaa erittäin mahtavalta ja lähetän sulle sinne hirveästi tsemppiä siihen – Ja todellakin pystyt siihen! Me jokainen (minäkin), olen käynyt monia taisteluja mielihalujen ja väysymyksen kanssa. Välillä tulee repsahduksia, mutta se miten nouset niistä ratkaisee. Älä siis soimaa itseäsi liikaa. Fiilistele mieluummin niitä kertoja, kun olet kävellyt sen karkkihyllyn ohi nappaamatta mitään mukaasi! Kun näitä onnistumisen hetkiä tulee kartutettua lisää, tulee hommasta PALJON helpompaa <3 Mieti tätä nimenomaan muutoksena, eikä niinkään projektina. Sana projekti tuo omaan mieleeni suorittamisen pakon, eikä elämästä nauttimisen iloa. Suosittelen ottamaan tämän pienin askelin, mutta silti selkein tavoittein. Upeasti olet jo saanut kiloja pudotettua - Sinä olet ihan itse saavuttanut sen. Mikset siis onnistuisi myös jatkossa? Älä tuijota lukuja vaa'alla, pohdi ja kuuntele omaa oloasi. Tiedät kyllä jos olet noudattanut ruokavaliota ja liikkumista, turha sitä on vaa'alta käydä kysymässä jatkuvasti. Toki seuranta on hyväksi, mutta en suosittele sitä päivittäin :) Liikkumis puolen suosittelen erittäin lämpimästi aloittamaan maltilla. Ylipainoa kuitenkin on sen verran, että terveys tulee laittaa ykköseksi - Ettei turhia vammoja synny ( se on tosi yleistä kun innostutaan). Aloita reippaista kävelylenkeistä sauvoilla, kävele mäkiä ja rappusia. Myös saliharjoittelu on turvallista, kunhan tekniikka on oikea. Suosittelen käymään PT:n kanssa muutamat salitreenit läpi, niin pääset varmasti hyvin alkuun. Hölkkään/juoksuun oit siirtyä pikku hiljaa. Vaikeaa sanoa tarkasti, sillä en tiedä lähtöpainoasi, mutta tässä jonkilaiset raamit siihen. Myös vesiliikunta on turvallista ja tehokasta! Toivottavasti tämä auttoi sinua hieman saamaan suuntaa. Tsemppiä ja tehokasta syksyä! Pystyt tähän varmasti ;) -E