Elämäntyyli Kauneus Kuulumisia Meikki Mieli Motivaatio Muoti Treeni Yleinen

Q&A

Minifitness_matkailu_muoti_lifestyle Tänään koen erityistä kiitollisuutta. Koen kiitollisuutta eritoten yhdestä vanhasta ystävästäni, joka on jaksanut kulkea vierelläni muutoksien myllertäessä ja myös silloin, kun meri on ollut tyyni. Emme vietä aikaa viikoittain, tai edes kuukausittain. Tiedän että en ole ehkä helpoin ihminen ja suorasanaisuuteni on välillä varsin rasittavaakin. En peittele tunteitani tai sanojani ja minua ärsyttää erityisesti ihmisten hyssyttely. Se on yksi minun huonoista puolistani, mutta joskus myös vahvuuteni. Saatamme riidellä joskus kovaakin, mutta kaikki asiat selvitetään aina yhdessä. Tiedän, että hän ei koskaan lähtisi luotani – se olisi jo tapahtunut näiden hullujen vuosien varrella.

-Sinullakin on ehkä tällainen ystävä?

Toinen asia, josta olen kovin kiitollinen on liikkumisen vapaus. Kehon hyvinvointia ja toimivuutta arvostaa usein vasta silloin, kun jokin pettää. Mistään ei tulisi katkeroitua, vaan asioista tulisi oppia, olivat ne kuinka ikäviä tahansa. Näiden ikävien kokemusteni kautta pidän nykyään parempaa huolta kehostani paitsi liikuttamalla sitä, myös huoltamalla sitä säännöllisesti. Sunnuntaisen aamujoogan jälkeen olo on kovin tuulettunut ja rauhallinen. Se on paras paikka paitsi kehon, myös mielen avaamiselle! Kaiken kehonhuollon ei tarvitse olla hierojalla ravaamista tai putkirullaamista. Miellekkyys myös sen ylläpitämiseen pysyy parhaiten vaihtelulla. Jooga antaa tilaa myös sisimmän kuuntelulle ja siksi suosittelen sitä monille kiireisille.

-Entäpä sinä, oletko ehkä laiminlyönyt omaa hyvinvointiasi?

Minifitness_kysymyyksiä_kiitollisuus elämään

Minifitness_outfit_bikbok_suomi

Olen myös kiitollinen parisuhteestani ja sen olen vuosien aikana tästä hommasta oppinut, että sitä ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Sen eteen tulee tehdä töitä, mutta sen kuuluisi kuitenkin pääsääntöisesti liukua eteenpäin ilman jatkuvaa melomistakin. Hyvä parisuhdekin perustuu minusta ystävyydelle, sekä avoimuudelle ja luottamukselle. Olen hänen ilmaantumisesta erittäin onnellinen tyttö.

– Oletko kertonut hänelle onnellisuudestasi?

Kiitollinen olen myös työstäni. Siitä, että olen löytänyt paitsi kirjoittamisen, myös samalla teidät kaikki. Joskus unohdamme olla kiitollisia siitä, mitä matkan varrella on saanut kokea ja tehdä. Jokainen juttu on vienyt eteenpäin, vaikka eivät siltä olisi silloin tuntuneetkaan. Parasta elämässä on se, kun voi tehdä sitä mistä pitää ja kokee itse aitoa intohimoa ja nautintoakin. Mielestäni ihan meidän jokaisen tulisi muistaa tämä ja elää tämän opin mukaan. 

– Pidätkö työstäsi?

Olen kiitollinen siitä, että minut on kasvatettu näin kun on. Kiitos vanhemmilleni, jotka antoivat minun kasvaa tälläiseksi kuin olen ja uskon sen olleen ajoittain todella vaikeaa. Loppujen lopuksi kiitän heitä myös siitä, että he eivät antaneet asioiden olevan helppoja. Jos jotakin haluaisi, se tulisi elämässä ansaita. Silloin se saattoi tuntua todella väärältä, mutta viesti on mennyt vihdoin viimein perille. Isoin elämäntyö elämässä on oikeasti varmaan vanhemmuus – ajatelkaapa mitä kaikkea osaamista se vaatii?  Kiitos äiti, isi ja sisko.

– Oletko kiittänyt perhettäsi?

Kirjoitin omia ajatuksiani kiitollisuudesta ylös siksi, jotta se saisi ehkä pari muutakin siellä ajattelemaan omaa kiitollisuuttaan. Tuntuu että ihmiset pyörivät hirveästi negatiivisuudessa ja uppoutuvat siihen joskus täysin. Valitetaan ja kuljetaan otsa kurtussa. Jos positiivuus kuulostaa liian vaikelta tai raskaalta juuri nyt, aloita listaamalla asioita joista olet tänään kiitollinen. Se saattaa muuttaa koko päiväsi suunnan.

Minifitness_outfit_bikbok2

minifitness_outfit_Q&a

Koska olette kovasti toivoneet kysymys-vastaus juttua tänne, niin laitetaan sekin vihdoin pyörimään! Mitä sinä haluaisit kysyä minusta? Nyt saatte heitellä niitä kysymyksiä ja minä vastailen niihin sitten oman postauksen muodossa. Ihan jo vähän jännittää. 

Be grateful, E

 

Housut – BikBok

Bleiseri – Zara

Laukku – BikBok

Koru – Mango

Hiukset – Luomus Hair, Senay Coco

Kuvat Milla