Elämäntyyli Energiantarve juhlat Makeanhimo Mieli Motivaatio Ostoskassi Proteiini ravitsemus Resepti ruoka Ruokailu Superfoodit Tankkauspäivä terveellisyys Treeni

Ruokaviikko osa III – Proteiinipatukoita ja herkkupalloja

Minifitness_Cocovi-haaste_keittiossa_raakaherkut_resepti_kookosoljy

Olen inspiroitunut, vaikka alkuun saatoinkin hieman panikoida. Cocovi heitti minulle kokkaushaasteen. Haasteessa minun tuli toteuttaa resepti, jossa yksi raaka-aineista tulisi olla kookosöljy. Vaikka tehtävänanto oli hyvin simppeli, pohdin silti kovasti mitä valmistaisin. Ensimmäisenä ajatuksenani oli, että en halua tehdä mitään mitä olen jo tehnyt. Kookosöljy on niin kovin monipuolinen tapaus, että se toimii niin kahvissa, puurossa kuin leivoinnaisissakin. Koita nyt sitten valita.

Sain inspiraatiota yllättävässä paikassa, nimittäin salilla. Sain hyppysiini jo aikaisemmin manitsemani Fuel food- kirjan, josta sain odottamatonta innostusta ja ajatukset ideoineen vain sinkoilivat pääni sisällä – se oli aikamoinen ilotulitus festivaali. Sitä voidaan toki myös kutsua luovuustilaksi. Lopulta halusin tehdä kaikkea. Aika kului kuin siivillä ja tein huomaamattani yhden reseptin sijaan kolme. Raakahulluus on iskenyt meikäläiseen ja pahasti…

Minifitness_keittiössä_Cocovi_proteiinipatukat_raakaruoka_kookosöljy

Minifitness_resepti_cocovi_kookosöljy_Rawfood

Minifitness_cocovi_kookosöljy_resepti_proteiinipatukat_raakaruoka

Usein puhutaan siitä, kuinka alkuperäistä reseptiikkaa jäljittelevät terveellisemmät vaihtoehdot eivät ole niin kovin maistuvia. Saatan välillä kallistua tähän samaan, mutta tämän leivonta sunnuntain jälkeen olen kyllä täysin eri mieltä. Voisin kutsua tätä jopa makuelämykseksi! Maun ja koostumuksen voi saada hyvinkin aidoksi oikeanlaisella toteutuksella ja raaka-aineiden tietämyksellä. Jos kaipaat opastusta ja fiiliksen sytyttäjää, nappaa käteesi Fuel Food-kirjanen – se on menoa sen jälkeen.

Omissa patukoissani hain rakennetta, sillä vihaan mössömäistä suutuntumaa. Halusin siihen jotakin rousketta ja siksi lisäsinkin taikinaan Renee Voltairen mysliseosta. Rapeuttajana voit siis käyttää ihan mitä mieleesi juolahtaakin! Tämä ihanuus löytyi Stokkan luomu-osastolta.

Minifitness_resepti_herkkupallot_kookosöljy_Cocoi_raakaruoka

Miniitness_cocovi_kookosöljy_herkkupallot_inspiraatio_fuelfood

Minifitness_resepti_cocovi_kookosöljy_herkkupallot

Saatoin olla ylpeä itsestäni, sillä reseptiikkani onnistui hyvin ja herkut maistuivat pahimmallekin sokerihiirelle. Näissä on myös se hyvä puoli, että niitä ei tarvitse syödä pussillista, vaan kourallinen riittää. Saat oikeanlaista boostia ja ravintoa kehollesi, etkä mitään keinotekoista höttöä, joka varastoituu kehoosi epätoivotulla tavalla. Keho osaa hyödyntää näistä saatavan energian paljon tehokkaammin.

Kaikki reseptini loihdin Fuel Food- kirjan innoittamana, Hannan ohjeita hieman tuunaten. Kun en oikein ikinä ole osannut noudattaa keittiössä reseptiä pilkulleen, vaan omistan pakkomielteen tuunaamiseen. Vähän sillä meiningillä että tehdään sitä mitä kaapista tänään sattuu löytymään. Sitten maistellaan ja lisätään jotakin mitä suu kertoo vielä kaipaavansa. Suolaa kenties?

Penkokaa, lukekaa ja inspiroitukaa ystävät. Tämä laji saattaa vaatia joskus harjoittelua ennen onnistumista. Reseptejä noudattamalla onnistuminen on helppoa ja innostavaakin. Tallustele lähimpään luontaistuote-kauppaasi kourassasi ostoslista. Näin tiedät mitä haet kuhunkin reseptiin. Osaava henkilökunta auttaa usein hyvin mielellään, kunhan vain rohkenet kysyä.

Minifitness_renee Voltaire_resepti_cocovi

Minifitness_Fuelfood_Hannaskytta_raakaravinto_inspiroidu

Reseptini löytyvät Cocovin omilta resepti-sivuilta, jonne voit nyt myös sinä käydä lisäämässä omat suosikki-reseptisi! Jokainen reseptin luoja saa kiitokseksi Cocovilta Supersnack patukan. Oiva paikka hakea ideoita ja fiilistä keittiöön! Sivulle ja resepteihin pääset tästä.

Ps. Fuel Food-kirjan kirjoittaja Hanna Skyttä ilahduttaa kohta myös meitä Fitfashionilaisia, sillä hän siirtyy pian riveihimme kirjoittamaan omaa asiantuntevaa blogiaan. Olen itse tästä kovin innoissani ja odottelen reseptiikkaa ja Hannan luomaa innostusta myös jatkossa.  Tervetuloa lämpimästi Hanna <3

Oikein ihanaa juhannusta ystävät! -E