SAAKO MIELTÄÄN MUUTTAA?
Olen muuttanut mieltäni elämäni aikani useasti, eikä tämä tunnu loppuvan edes aikuistumisen myötä. Joskus olen vannottanut itselleni ja universumille tekeväni toisin, mutta tehnyt silti päinvastaisesti – koska muutin mieltäni. Olen myös joskus päättänyt etten koskaan enää puhuisi isälleni, mutta kappas, me puhutaan edelleen. Meistä varmasti hyvin moni on päättänyt syödä terveellisemmin ennalta määrätyn ajanjakson, mutta kuitenkin lipsunut siitä. Tai se sokerilakko, joka tuntuu katkeavan heti kun tuon päätöksen sanoo edes ääneen. Yritin miettiä asioita, joista olen ihan varma. Niitä ei loppujen lopuksi ole kovin montaa. Haluan varmasti aina liikkua. Olen varma siitä, että haluan syödä pääsääntöisesti terveellisesti. Teen myös varmasti aina työtä, josta pidän. Kuulostaa siis aika ympäripyöreältä eikö? Olen siis oikeastaan täysin varma aika pienestä osasta elämääni.
Olen joskus päättänyt, että en enää ikinä syö irtokarkkeja. Olinkin ilman niitä parikin vuotta – tättädää, syön taas irtokarkkeja. Päätin joskus myös syöväni vain raakasuklaata, mutta olen huomaamattani alkanut tykätä maitosuklaasta – olisikin mielenkiintoista tietää aloinko pitämään siitä sen vuoksi että kieltäydyin siitä, vai tekikö ikä vain tepposet minulle? Kaikki aikuiset naisethan rakastaa suklaata, jos romanttisia elokuvia on uskominen….
Minusta se kaikki on sallittua meille kaikille. Ei ole mitään pakollisia lupauksia, tai varmoja sellaisia. On vain meidän oma mieli, jonka perässä on joskus vaikeaa pysyä. Elämä muokkaa näitä päätöksiä ja valintojamme koko ajan. Siksi minun on mahdotonta päättää nyt, että en söisi jäätelöä (koska siinä on maitoa), tai että en joisi ikinä limonadia (koska edes sisuskalusi eivät voi sietää sitä). Ne lupaukset olisivat ihan turhia, jotka todennäköisesti aiheuttaisivat ainoastaan sen että minun tekisi mieli ostaa niitä jokaiselta kauppareissulta. Jos tämä pitää paikkansa, päädyinköhän tämän takia ostamaan leveälahkeiset housut, koska olin vannonut etten käyttäisi niitä enää Spice Girls-vuosieni jälkeen…no, ne ovat täällä taas! Ja niin on se samettikin.
Kaikki valinnat eivät yksinkertaisesti voi olla pelkästään hyviä ja etumme mukaisia – edes silloin kun päätämme niistä itse. Mielensä muuttaminen ja huonot valinnat ovat pakollisia paheitamme. Eikö kuulostakin hieman hullulta, että emme lopulta edes kykene kontrolloimaan halujamme ja päätöksiämme? Se kaikki on kuitenkin niin täysin sallittua, inhimillistä ja tekevät elämästä paljon mielenkiintoisemman! Ikä tuntuu tuovan vain lisää ymmärrystä ja joustoa elämää kohtaan.
Älä siis stressaa, vaan nauti elämästä ja opi nauramaan näille päätöksillesi, joita vastaan olet käynyt aikaisemmin ikävää juupas-eipäs leikkiä. Päätin joskus esimerkiksi sellaisen asian, että jos menen kihloihin olen tuon saman miehen kanssa loppuelämäni. Niin ikävää kuin se onkin, löi elämän realiteetit tässäkin kohtaa vasten kasvojani. Kaunis ajatus, mutta kaikkea emme kykene kontrolloimaan vaikka kyseessä olisikin meidän oma elämämme. Joskus elämä päättää puolestamme.
Ethän siis aseta itsellesi sellaisia rajoituksia tai odotuksia, jotka vain tuntuvat ahdistavan ja velvoittavan sinua. Jousta kun siltä tuntuu ja pidä kiinni niistä asioista ja päätöksistä jotka koet oikeasti tärkeiksi ja merkityksellisiksi sinulle itsellesi <3
Koskaan ei kannata sanoa ei ikinä enää -E
Muistan sanoneeni lauseen “sairaanhoitajaks en AINAKAAN IKINÄ halua”. Noh, ensimmäisen vuoden kätilöopiskelija ilmottautuu ? never say never ?
En ikinä hanki lapsia, enkä ainakaan ryhdy perhepäivähoitajaksi tai lähde pikkulasten pariin töihin. En urheile enää ikinä enkä enää koskaan hanki kokouikkaria. Niitä omia lapsia en vie uimahallille enkä varmasti päästä niitä kilpaurheilemaan.
ENPÄ ? lapsia on kolme, teen töitä just niiden pikkulasten kanssa ja just nyt ahdistaa kun ei vielä voi sairastelun jäljiltä lähteä salille (ei varmaan kannata kun ei pääse edes portaita kävelemään hengästymättä). Ja on mulla kokouikkarikin. Yksi kolmesta ui ja toinen kilpailee omassa lajissaan. Hyvin meni noin niinkuin omasta mielestä ?
Mummo on pienestä asti mulle sanonut että “älä koskaan sano en koskaan” ja se on kyllä hyvä elämänohje. Meillä on vaan yksi elämä ja sitä ei kannata pilata sillä että kieltää itseltään kaiken ? hyvä teksti!
On tullut huomattua useampaan kertaan, että just ne asiat joille on joskus sanonut “en koskaan” tuppaakin tapahtumaan 😀 Koska niille asioille on antanut noin vahvan tunnereaktion, on ne kaikki varmaan olleet asioita joita on käsitellyt mielessään paljon, eli niiden suhteen on ollut aikaa muuttaa mielipiteensä 😀
En koe että mikään päätös olisi koskaan väärä. Ne “väärät” päätökset on ehkä just niitä jotka opettaa eniten, auttaa ymmärtämään itseään paremmin ja vie eteenpäin. Uskon myös että päätös kuin päätös, halusi sen luokitella enemmän negatiiviseksi tai positiiviseksi, auttaa aina avaamaan uuden oven omalla polulla.
Ja se on rikkaus että omia mielipiteitään voi muuttaa, just toi, että jos irtokarkit alkaakin syystä tai toisesta valtaamaan mielen ja sitten niitä täytyy saada, niin niitä voi sitten käydä ostamassa 😀 Ei pidä olla itselleen liian ankara 🙂
Oli hyvä postaus! Joskus sitä tulee oltua muita ja itseä kohtaan aivan liian ehdoton ja ajattelee että ei noin voi toimia, koska on aiemmin sanonut muuta. 😀
En koskaan hanki itselleni pillifarkkuja. Jeppistä. Tällä hetkellä omistan vain pillifarkkuja ?
Todella hyvin kirjoitettu ja huomaa sinussa enemmän sallivuutta. ehdottomuus on out. mieltään saa muuttaa, se miten muut siihen suhtautuu on sitten eri asia. mutta onko väliä? elämäntilanteetkin muuttuu ja ihminen kypsyy. jotkut asiat pysyvät jotkut ei. itse en usko että enää alkoholia juon(ollut absolutisti 11vuotta)mutta mitäs sen tietää jos vanhana mummona alan ottamaan iltaisin “sydänlääkettä”(konjakkia)olen vannonut mm. etten enää ota jyrsijää kotiin ja kappas kani täällä on, en katso kauniita ja rohkeita(ja vieläkin katson)ja lankaan hampaani joka päivä(no en todellakaan…)