Elämäntyyli Matkailu Mieli Motivaatio Treeni

Leijonaa mä metsästän

IMG_7335_minifitness_safari_holiday5

 Kuva Julia T

Olimme tällä kertaa vuokranneet ison perheauton, jotta emme joutuisi sulloutumaan taas avo-bemariin jossa paikkoja oli tälle laumalle aivan liian vähän. Perheautomme heilui tuulessa ja kone huusi Hoosiannaa aina kun kaasua painoi hieman kovemmin. Mielestämme se oli tosin vain hauskaa ja saimme monet naurut tämän kopperon ansiosta. Meillä oli myös omat matkalaulumme, joita lauloimme täysin nuotin vierestä ja eri aikaan. “Leijonaa mä metsästän, tahdon saada suuren..”. Riemu oli katossa tämän apinalauman keskuudessa.

Maisemat olivat huikea matkatessamme kohti Safaria – 4 tunnin ajomatka oli todella mielenkiintoinen. Näkymät olivat todella vehreät – täynnä elämää ja elinvoimaa. Peltoja, vuoria, paviaaneja, lampaita, lehmiä ja kauniita järviä. Maisemat olivat kaikkea muuta kuin kuivaa maata. Välillä tuntui kuin olisimme ajaneet keskellä Suomen kesäistä maisemaa – kuusia, koivun kopioita ja loputtomasti vihreää pintaa. Niin kovin kaunista! Ei ehkä tule kovin monella mieleen kyseinen maisemakuvaus kun puhutaan Afrikasta. Siksi tämä paikka onkin minusta niin kovin erikoinen ja ainutlaatuinen – täällä on niin paljon koettavaa ja nähtävää. Vaikka olemmekin tehneet paljon 3 viikon aikana, jää tänne vielä paljon asioita odottamaan seuraavalle kerralle. Vaikea uskoa, että saisin tästä paikasta tarpeekseni ikinä.

IMG_3954_minifitness_safari_arficaIMG_3942_minifitness_safariIMG_5730_minifitness_safariIMG_5810_minifitness_safari_africa4Tiellä hyppi paikallisia hirvityksiä, paviaaneja. Olimme kuin kasa kiljuvia lapsia kun bongailimme niitä ohimennen – jestas me pidämme välillä kovaa meteliä. Näitä Babooneja pelätään, sillä ne ovat todella vaarallisia ja ilkeitä otuksia. Onneksemme vältyimme paviaanien raivolta ja heiluva kopperomme kuljetti meidät turvallisesti Safarille.

Safari ei ollut se oikea safari, jossa nukutaan teltoissa ja pelätään eläinten hyökkäämistä samalla kun itikat syövät sinut elävältä. Jos olisimme halunneet niin kutsutulle oikealle safarille, olisi meidän pitänyt lentää Namibiaan tai Krugerin luonnonpuistoon. Päätimme, että meille riittäisi jos näkisimme ne 5 upeinta eläintä. Gepardi, Norsu, Kirahvi, Sarvikuono ja Virtahepo. Leirimme oli myös varsin viehättävä ja kotoisa paikka.

Paikka oli kuin pieni kylä keskellä ei mitään. Olo oli kuin aikuisten kesäleirillä – saimme ohjelmat käteemme, jossa luki mitä mihinkin aikaan tapahtuisi. Aamu seitsemältä olisi ensimmäinen safarikierros ja toinen olisi illalla. Ruokaa saisimme 2 kertaa päivässä. Sain tuskanhien samantien tajutessani kokevani pian nälkää ja kiukkua. Jotenkin kuitenkin selvisin tästä kunnialla muutaman välipalan turvin. Voitte tosin kuvitella että meikäläiselle maistui erittäin hyvin ruoka illallisella – aamiaiselle heräsin maha kiukusta kurnien ja olin ensimmäisenä mussuttamassa munakasta. Onneksi ruoka oli täälläkin maukasta ja tarjonta oli valtava.

IMG_5773_minifitness_safari_holidayIMG_5781_minifitness_safari2IMG_5799_minifitness_safari3IMG_5814_minifitness_safari5Safarikierrokset olivat hauskoja – ajoimme keikkuvalla maasturilla pitkin mutapolkuja ja puroja. Välillä minusta tuntui siltä, että voisin helposti tippua kyydistä. Fiilis oli kuin Jurassic Parkissa ajaessamme autollamme sisään turvaporteista. Autosta ei saanut poistua ja näimme eläimet hyvin läheltä. Tämä oli todella mielenkiintoista ja hauskaa tuijotella niitä ja tarkkailla niiden elehdintää.

 Asuimme pienissä majamaisissa huoneissa, jotka olivat tyyliltään maanläheisiä ja rentoja. Saatoimme jutella huoneistamme toisillemme, sillä seinät olivat niin olemattomat. Se oli hassua! Vietimme altaalla oikein rentouttavan päivän safarikierrosten välillä. Tämä oli erittäin mukava pieni get away ja täydellinen hetki pitää treenitaukoa muutama päivä. IMG_7408_minifitness_safari8

Hattu Rip Curl

Bikinit ja neule BikBok

Kuva Julia T

 Love, E