Sporttihikeä superäidin silmin
Millaista se on kun edessä konöttää kasvava vuori. Se on siinä 9 kk. Eikä siinä vielä kaikki, sillä kun tämä pallo vatsasta häviää, jatkuu siellä kasvaneen tillikän huolehtiminen ainakin sen seuraavat 18-vuotta. Niin ja puhumattakaan niistä mahdollisista jätskikiloista. Hups.
Olen seurannut sivusta siskoni kaksi raskautta ja ne ovat olleet hyvin erilaisia. Niin treenaaminen, kuin myös raskaudesta palautuminen ovat olleet erilaisia. Olemme nyt tämän toisen tillikän jälkeen aloittaneet pikku hiljaa paluuta treenimaailmaan siskoni kanssa. Pienin askelin ja hänelle siunatun ajan puitteissa. Pääsinkin haastattelemaan häntä äitinä olosta ja siitä, kuinka treenaaminen onnistuu nykypäivänä. Tässä vähän hänen mietteitä asiaan.
E: Kuinka onnistuu pienten lasten äidin liikunta?
A: Ei onnistu 😉 Noh, jos nyt vähän kevennetään, niin sanotaanko, että jos liikkumisessa on ylipäänsä haasteita, niin tässä tilanteessa siinä on vielä sellainen mukava lisävääntö. Nyt vaaditaan jo syventävän tason asialle omistautumista ja suunnitelmassa pysymistä. Oman kokemukseni mukaan ensiarvoisen tärkeää edellä mainittujen lisäksi on tukiverkosto ja mahdollisen puolison sitoutuminen asiaan. Lapset oppii ja hyväksyy kyllä sen, että äidin nyt tarttee välillä vähän jumpata, mutta toisinaan esim. miehelle se saattaa olla melkoinen haaste sisäistää. Tulokset kyllä varmaan kelpais, muttei mielellään oman uhrautumisen kustannuksella 😉
On äitejä, jotka ottaa lapset mukaan liikuntatuokioihinsa, mutta itse en lukeudu heihin, vaan haluan keskittyä liikuntahetkessä itse tekemiseen, lapsiin keskitytään sitten muulloin. Äideille aina tarjoillaan kaiken maailman kotijumppaohjeita, kahvakuulia ja jumppapalloja dvd:llä varustettuina höystettynä teeseillä ”helppo 10 minuutin tehojumppa” tai ”hanki äidille liikuttava äitienpäivälahja”. Ihan sontaa. Paljon parempi ja loppuun mietitympi äitienpäivälahja olisi: ”Tiistai-illan bodypump-tunnit kuntokeskuksessa sisältäen peseytymisen ja saunan, á sessio 2 h. Lasten ja kodinhoito järjestetty.” Siinä olis mun mielestä jo niin kuin lahjan makua. Nimittäin, myöskin kokemukseni mukaan:
-”10 minuutin kotijumpat” vaatii oikeasti puoli tuntia aikaa.
-Niitä EI voi tehdä tv:tä katsellessa tehokkaasti, ihan huijausta.
-Koko ajan tulee keskeytyksiä tyyliin; vauva herää päiväunilta ja esikoisen pylly pitää pyyhkiä. Hyvä sporttihiki vaihtuu pian tuskanhieksi, ja veri kyllä kiertää, mutta lähinnä naamassa.
-Kukaan ei ohjaa eikä opasta jos teet tekniikat pieleen. Lehtiohjeissa ei mukana tule myöskään valmista tsemppimusakokoelmaa, eikä kukaan vedä sulle treeniä.
-Tilaa on aina liian vähän.
-Samoihin välineisiin kyllästyy ja sitten ne kahvakuulat jää ovenpidikkeiksi herjaamaan.
Siispä nainen: kun turhaudut siihen silloin-tällöin-kotitreeniisi, sopikaa motivoituneen kaverin kanssa liikuntatreffit kiinteästi jollekin päivälle ja/tai hommaa napakka PT, joka ”pitää hihnan kireällä”, kirjoita perheen seinäallakkaan omat liikuntakertasi, jotta mieskin ne tietää ja muista valmistella lapset ja koti mahdollisimman valmiiksi poistumistasi varten, näin varmistat harrastuksen jatkuvuuden. Varaudu myös siihen, että yllättävä mahdollisuus liikunnalle tarjoutuu juuri ruokailun jälkeen: käytä se! – tai ettet ehdi suihkuun juoksun jälkeen ennen iltaa: so not, hiki kuivuu. Opi sietämään tällaisia asioita, liikkuminen ei voi enää olla kiinni ihanteellisesta hetkestä, vaan on ennemminkin opittava huomaamaan ne mahdollisuudet ja hyödyntämään ne aktiivisesti ja itse. Näin on mahdollista liikkua pienten lasten äitinä.
Muista: suunnitelmallisuus ja siinä sinnikkäästi pysyminen, tukiverkostoiden hyödyntäminen, positiivisuus, liikunnan ilo ja armo. Armo ei kuitenkaan tarkoita lepsuilua, vaan silloin kun tilaisuus tulee, hoidetaan homma kunnolla ja keskitytään ottamaan siitä täysi hyöty irti. Mutta rennosti, ei pingottaen. Liikunta on ihanaa! Mulla oli ainakin ikävä hikeä, hyvää fiilistä, makeaa lihaskipua ja selkälihaksia. Nainen: ota itse vastuu itsestäsi ja liikunnastasi- kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Get yourself your very own haba: näyttää hyvältä, tuntuu vielä paremmalta!
Terveisin, äiskä Ärrä
Äiskä Ärrä voisi mielestäni aloittaa blogaamisen kakkavaipoista ja politiikasta vaikka. Sen verran hyvin on kynä ja sana hallussa tuollakin suunnalla.
Kukin meistä palautuu hieman eritavalla raskaudesta ja sen tuomista kiloista ja löysästä lihasta. Olen valmentanut äitejä ja kirjo on laaja. Osa palautuu hyvinkin nopeasti ja osan kanssa saadaan hommia paiskoa vähän kovemmin. Paljon vaikuttaa se, kuinka on treenannut ennen raskautta ja sen aikana. Myös syömistottumukset vaikuttavat paljon. Harhaisena ajatuksena raskaana ollessa on se, että nyt saa syödä! Ikävä totuus on kuitenkin se, että ei se vaavi kuulkaa ime kuin ehkä sen 200-300 kcal extraa/päivä. Eli ei ihan sitä litran jäätelöä kuitenkaan. Vaikka me kuinka toivottaisiinkin.
Myös jo raskaana ollessasi voit hyvin muuttaa elintapasi parempaan. Myös dieetti on mahdollinen, mutta se ei tietenkään tarkoita mitään varsinaista kituutusdiettiiä, sillä vaavi tarvitsee ravintoaineita ja energiaa kasvaakseen ja kehittyäkseen. Syö terveellisesti ja monipuolisesti, se on parasta mitä voit lapsellesi tarjota! Extroilla ei tarvitse syödä, eikä liikakiloja turhaan kannata hankkia. Ne kun eivät häviä siitä vaikka vaavi pullahtaisikin ulos. Sitten muuten ketuttaa. Liikuntapuolella kannattaa ottaa iisisti, mikäli se on ollut täysin vierasta hommaa kropalle jo ennen raskautta. Mutta jos olet puhallellut menemään maratoneja ja estehyppelyä, voit todennäköisesti jatkaa juoksua suhteellisen pitkään. Estehyppelyt jättäisin kuitenkin pois 😉
Kuvat We heart it
Osa naisista nappaa aikaa treenaamiselle ja itselleen, osasta tuntuu että tämä on sula mahdottomuus. Onko kaikki lopulta meistä itsestämme kiinni? Äiskä Ärrän vinkeistä ja huomioista voi varmasti moni saada itselleen ideoita kunnossa pysymiseen. Asenne, suunnitelmallisuus ja päättäväisyys ystäväiset ovat nyt avainasemassa. Mikset sinäkin pystyisi siihen? Nyt mammat liikkeelle <3 Olette sen arvoisia.
Kahden nakin onnellinen täti -E
Tällaisesta postauksesta oon salaa haaveillu ja nyt se tuli, kiitos! Lämmitti ainakin tämän mamin mieltä! 🙂
Ihan super kiva kuulla Anna-Stina! Jess <3 -E
Olipa kiva postaus. Tuli mieleeni omien lasteni vauva- ja lapsuusaika. Silloin ei vielä ollut pt:t yleisiä. Minä kuntoilinkin yleensä kävelypelillä ja pyöräilemällä. Lasten kanssa päivisin ja iltaisin kaverin kanssa miehen ollessa lastemme kanssa. Oli minulla kuntopyöräkin jota poljin melkein päivittäin parikymmentä kilsaa kerrallaan. Aerobinen treeni oli siinä mielessä hyvä kun minulle kertyi raskausaikana runsaasti kiloja joita sitten näin liikkumalla tiputtelin.
Vaunujen työntäminen oli jo ihan haastavaa varsinkin se aika kun vauva oli vaunuissa ja taaperoikäinen lisäistuimessa vaunun päällä, tai sitten seisontatelineessä vaunuun kiinnitettynä.
Noista raskauden ajan kiloista kun pääsin olen pitänytkin painon tasaisena eikä ylimääräisiä kiloja ole kertynyt. Liikkuminen on tietysti ollut kaiken aikaa elämässäni mukana. Kiva lukea näitä teidän blogejanne näin vanhemmallakin iällä. Fiksuja nuoria naisia olette.
Ihana kommentti Vipe! Vitsit mitä itsekuria tuollainen vaatii, niin upeaa minusta. Voisin nähdä oman naamani sen kuntopyörän kanssa kotona. Olen pohtinut, tulisiko sitä tai juoksumattoa oikeasti käytettyä? Ehkä sitten, kun muita vaihtoehtoja ei ole 😀
Ja olen kanssasi samaa mieltä – mammojen arki on jo yhtä liikuntaa osakseen, nimenomaan sitä hyötyliikuntaa!
Kiitos sanoistasi ja palautteesta, lämmitti kovin <3 -E
Kiva postaus vaikkei itselle ajankohtaista.
Oonkin aina miettinyt et sit ku on raskaana ni on vaan pakko ottaa se +30kiloo, mutta onneksi uskoisin et “trendinä” alkaa olee se, että pysytään aktiivisina, syödään järkevästi ja pidetään homma suht hallussa. Hienoa se! Ite paljon laihduttaneena tiedän et ne kilot nyt useammilta ei vaan niin helposti putoa ja vauvan kanssa sekin on varmaan tuplasti haastavampaa.
Ihana Mikaela (:
Joo, noi mammat tuolla on ihan super kauniita! Näin se meno muuttuu 😉 Ja olet oikeassa, että ei se tosiaan niin helppoa jokaisella ole. Mutta onneksi kuitenkin meillä jokaisella on oikeus vaikuttaa siihen omalla toiminnalla -E
Ensinnäkin:
Dieetti on eri asia kuin terveellisesti syöminen. Raskaana oleva EI saa olla dieetillä (=syödään vähemmän kuin kulutetaan), sen sijaan hän voi muuttaa ruokavalintojaan terveellisemmiksi.
Toiseksi:
“Extroilla ei kannata syödä”. Itseasiassa odottavan äidin energiantarve ON isompi kuin ei-odottavan. Eli tulee syödä hieman yli oman energiantarpeen. Se ei siis tarkoita sitä, että pitäisi syödä epäterveellisesti. Vaan hieman enemmän terveellistä ruokaa.
Tykkään sun blogista, mutta tollasilla varomattomilla kirjoituksilla joku voi saada väärän kuvan odotusajan syömisestä.
Mun mielestä tää postaus oli ainaki ihan selkee ja oikein ymmärrettävissä.
Tiesitkö itsekään, että dieetti ei tarkoita välttämättä aina miinuskaloreita? Se voi tarkoittaa myös ihan vaan jotain tiettyä ruokavaliota. Ruokavalio voi olla kurinalainen, mutta silti voi syödä tarpeeksi kulutukseen nähden ja ylikin sen. Ei dieetti ole aina niitä kituutusdieettejä. Siitähän Eevikin tässä puhui.
Tekstissä myös luki ihan selkeästi, että raskaana ollessa pitää syödä enemmän. Siinä vaan korostettiin tosiaan sitä, että ihan liiallisuuksiin ei kannata tosiaan mennä raskaanakaan kalorimäärissä, kun eipä se lapsikaan niitä kaikkia sun ylimääräisiä kaloreita syö. 🙂
Kiitos Nanne <3
Täsmällinen tarkennus sinulta ja juuri näin itsekin kirjoituksessani asian tarkoitin. Kiitos kun oikaisit tätä!
Ihana olet -E
Heippa Douk,
En tiedä luitko postausta kunnolla. Dieettiä ei, mutta jos henkilö on ollut jo ennen raskautta ylipainoinen, voi hän muuttaa elintapansa terveellisempään vaikka olisikin raskaana. Syömistä saa siis vähentää normaaliin, eikä ylisyömisessä ole muuta seurausta kuin ne itselle kertyvät kilot (: Kuten mainitsin tekstssä, vauva tarvitsee 200-300 extraa. -E
Muuten hyvä aihe kirjoittaa, mutta minulla pisti ikävästi silmään tuo tokaisu että naisen/äidin pitäisi muistaa valmistella koti ja lapset lähtöään varten. Ihan kuin kodin ja lasten hoito olisi vaan äidin homma ja isä olisi siinä mukana vaan ystävällisyyttään auttamassa. Ei ollu ihan semmonen kovin tasa-arvoa huokuva tokaisu tuo.
Itse pienten lasten äitinä liikun paljon leikkipuistoissa ja siellä teen kakenlaisia roikkumisia, leuanvetoja, vatsoja roikkuen yms yms. Alussa se tuntui jotenkin vähän nololta siellä itsekkin temmeltää, mutta sitten ajattelin että ihan sama miten muut mua kattoo tää on hauskaa! Ei siinä mitään kunnon treeniä saa tehtyä, mutta ainakin vähän erilaista “hyötyliikuntaa”. 🙂
Heippa Noora,
Ehdottomasti tasa-arvo kunniaan kotona. Muistutuksena, että tässä Äiskä Ärrä kertookin omista kokemuksistaan ja elämästään. Ei varmasti istu meille jokaiselle (: Hyvä meininki, pitä tuo! -E
Ihana postaus näin mami maailmasta katsottuna! 🙂
Ihana kuulla Janna <3 Tsempit mamille -E
Itselleni liikuntahetket ovat nimenomaan omaa aikaa, enkä missään tapauksessa ottais lapsia mukaan 😀 Sen vuoksi aikatauluttaminen on haasteellista ja sali kutsuu joskus 4.30 aamulla. Mutta pidän siitä niin paljon, että heräänmielelläni 🙂
Oi mikä meininki Tanja! Mahtavaa 😉 -E
Tai sitten pitää valita sali sen mukaan että lapset voi jättää lapsiparkkiin. Näin onnistunee reenauskin sen 4 kertaa viikossa JA perheelle jää vielä yhteistä aikaakin. Tajusin esikoisen aikana, että mullahan oikeasti oli päivät pitkät aikaa ja aloin etsiä jotain äiti-lapsi -jumppaa, aika pian ne etsinnät unohtui kun tajusin että osa saleistahan tarjoaa lapsiparkkeja. Toisen kohdalla oli helppo palata salille 3vkon ikäisen kanssa, sehän nukkui parkissa maailmasta mitän tietämättömänä samalla kun esikoinen sai purkaa energiaansa muiden lasten kera – loistodiili mulle siis!
Vähän yleisemmällä tasolla oon huomannut että niitä lapsia monesti käytetään “tekosyynä” liikkumattomuudelle. Ei ehdi, ei jaksa, ei pysty koska lapset. Okei, perheellinen ei välttämättä pääse lenkille juuri silloin kun itse haluaa mutta kyllä sinne pääsee. Omasta motivaatiosta kiinni hyvin pitkälti.
Samoin mä ihmettelen vähän tota kotitreenien puutetta, jokaiselta löytyy lattia missä treenata eikä kehonpainotreeniin tarvita mitään välineitä. Taatusti saa hien pintaan ja kuntoa koholle jos vaan vähän jaksaa panostaa. Aikaakaan ei mene parhaimmillaan kuin Tabatan 16 minuutin verran.
T: pakon sanelemana vauvan ollessa 6 vkoa aamulla klo 06.00 uimaan ja illalla klo 19 sali/lenkki. Väsytti ja motivaatio täysin hukassa mutta tavoite tuli saavutettua (koulutuksen kuntotesti läpi) ja tulevaisuus turvattu.
Itse olen kolmen alle kouluikäisen lapsen äiti.Vuonna 2013 olin hyvässä kunnossa, jaksoin reenata paljon ja voin sanoa että 80% kroppa oli muovattu kotona. Löytyy käsipainoja, tankoja, kuulia, voimapyörä, penkki, nyrkkeilysäkki yms. Mutta sitten tuli väsy ja kilot alkoi kertyä takaisin. Olen samaa mieltä että monesti lapset on tekosyy päästä lähtemään, mutta itselläni se on usein oikea syy. Mun mies tekee vielä vuorotyötä, tukiverkostoa ei ole. Lapsiparkkia kuntosalilla ei ole. ja sitten kun siunaantuu se reenin aika niin olen niin poikki ettei silmät pysy auki. Ja itsekin olen siihen tottunut että esim suihkuun ei välttämättä ehdi tai että reenaamaan on mentävä vaikka just olisi syönyt ja maha on pullollaan. Kaiken lisäksi aloitin koulun kolmeviikkoa sitten. Haluan pitää kunnostani huolta ja haluan näyttää hyvältä. Ennen kaikkea toivon että lapsiinkin tarttuisi pieni liikuntakärpänen. Musta on ihanaa joskus jumppailla tyttöjen kanssa ja he opettaa mulle temppuja. “kato äiti, osaakko tehdä näin?!” No en osaa, mutta olen ylpeä että lapset osaa, haluaa ja uskaltaa. Minulla ei ole itselläni mitään urheilutaustaa ja matkan tähänkin on ollut kivinen. Tiedän että tästä on hyvä jatkaa, ei pidä pitää kiirettä. Jos jaksan reenata nyt vähän ja ens vuonna enemmän, kun lapset kasvaa koko ajan ja homma helpottuu. (ja pitää muistaa sekin että toisena viikkona ehtii reenata enemmän ja toisena vähän vähemmän) Mutta äidit ei saa unohtaa itseään! Liikunta tuo hyvän olon, mutta kyllä se muutos kropassa tuo vielä paremman olon!
Olen kahden pienen lapsen (2,5v ja 8kk) äiti ja treenaan bikini fitnekseen. Olen jo 34v ja onnekseni olen palautunut raskauksistani hyvin. Extraa ei siis tullut ja päästiin valmentajan kanssa suoraan kasvattelee massaani. Treenaan 4-5xvko. Neljä salia ja yksi loikka/lenkki. Mies puolestaan pelaa lätkää sen saman verran viikossa. Hän käy iltaisin kun lapset nukkuu, minä taas aikaisin aamulla. Lisäksi hän on viikonloput poissa, muusikko kun on. Silloin teen yleensä kotitreenin, jollen raahaa lapsia lapsiparkkiin, silläkin uhalla että kuopus ei siellä viihdy kuin 30min ja vierastaminen alkaa. Silloin kävelläänkin salille ripeään jotta saadaan siitä alkulämpö ja skipataan juoksumatto. Nopee käsitreeni ja vatsat päälle jos kuopus antaa armoa, jollei niin kotona vatsat sitten taas.. aika säätöä ajoittain mutta näillä mennään. Olen sitä mieltä että ken tahtoo keksii keinon, ken ei keksii selityksen! Just do it! p.s. toisinaan mennään myös puistojumpalla. Leikkipuistot on täynnä jos jonkin näköistä telinettä..
Hyviä kirjoituksia. Kaikki ajatukset painivat saman ajatuksen kanssa ja varmasti luonnosta, halu on olla terve ja hyväkuntoinen. Suoraan sanoen on ruokavaliossa ja treenaamisessa juuri niin paljon tekosyitä kun oma motivaatio jättää varaa. Odottavien äitien on hyvä muistaa, että 8-9 kuulla lapsen energian kulutus on yhden paahtoleivän verran. Ei enempää. Toki sitä voi ahmia suklaata ja muita herkkuja miten mieli tekee, mutta silloin ei kannata laittaa omaa lihomista raskauden piikkiin. +30 kg lihominen raskaiden aikana on käsittämätöntä ja laittaa varmasti hyvänkin parisuhteen koetukselle. Raskaus päin vastoin, kuluttaa odottavan äidin vara-ravintoa ja tarjoaa mahdollisuuden normaaliin ruokavalioon, ilman raskausdiettiä ( mättöä ja mässäilyä koska olen raskaana…). Lasta tai raskautta ei kannata syyttää lissää vaiheessa omasta lihomisesta. Voi tietysti syödä suklaata jos se lohduttaa, mutta jos parisuhde ei sitten toimi niin turha on syyttää raskautta.