STAY MOTIVATED
En voi sanoa koskaan varsinaisesti kadottaneeni motivaatiotani. Se muuttaa lähinnä muotoaan, mutta se ei koskaan oikeasti katoa. Se odottaa vain irti päästämistä.
Kilpailukaudella motivaation sanotaan usein olevan huipussaan, mutta ainakin itse koen offikauden olevan sitä parasta aikaa. Kilpailukausi on enää kovan työn viimeistelyä. Se vaatii erilaista motivaatiota, sillä työkalutkin muuttuvat. Silti nautin molemmista omalla tavallaan.
Minullakaan ei ole aina energinen olo salille astellessani – ei edes offikaudella. Saatan olla väsynyt, eikä treeni tunnu lainkaan hyvältä idealta. Mieluummin makaisin sohvalla juuri nyt. Tätä hetkeä ei kuitenkaan koskaan kannata sekoittaa motivaation puutteeseen, sillä se ei ole sitä. Ratkaisevinta onkin se kumman antaa viedä ja määrätä. En anna sohvalle valtaa, koska tiedän että kipinä syttyy viimeistään treenin aikana. Sitä fiilistä ei saa latausjuomasta eikä hien tuoksusta, vaan se tulee jostain syvältä sisältä. Rakkaudesta urheiluun.
Urheilijan ja myös liikkujan on hyväksyttävä, että aina ei voi vaatia itseltään täydellistä energialatausta ja parasta treeniä. Aina ei voi olla paras, aina ei voi paukuttaa ennätyksiä. Enemmän painoarvoa antaisin sille toiminnalle jonka valitsemme – tässä tapauksessa valtataistelussa ovat sohva ja kuntosali (laiskottelu vai itsensä ja kehonsa aktivoiminen). Hyväksy tunnetilasi päivä kerrallaan. Iloitse ja ota kaikki irti niistä päivistä, kun ennätykset paukkuvat ja treeni tuntuu maistuvan. Ota opiksesi silloin, kun asiat tuntuvat vaikeilta ja tahmeilta. Jos itseään aina kerta toisensa jälkeen vain kritisoi, katoaa urheilun ilo lopulta kokonaan.
Onnistumisia voi löytää ihan niistä pienistäkin asioista. Aina se ei tarkoita loistavaa treeniä, vaan joskus se tarkoittaa ihan vaan sitä että on saanut ne salikengät jalkaan. Kiitä itseäsi. Teit omasta olostasi juuri tällä toiminnalla paremman!
Ps. Käykää kuuntelemassa Danin loistava uusi biisi “korkeemmalle” täältä
Pps. Kannen kuvasta propsit mulle 😉
Treenin iloa <3 -E
Hyvä teksti. Armollisuutta tarvitaan itseä kohtaan. Vain siten löytyy elämän ilo ja hyvä olo. Liikunta on iloinen asia ja se on elämäntapa joka antaa tosi paljon kun sille antaa vain mahdollisuuden.
Niin hyvin sanottu! Itse painiskelen juuri samojen tuntemusten kanssa, kun opettelen uudemman kerran salirutiinia hektisen työrupeaman jälkeen. Salikipinä on kyllä tuolla sisuksissa, mutta se rutiiniksi saaminen on sitten se toinen haaste. Tsemppiä sinne kirjan kirjoittamiseen! 🙂
Liikunnan ilo, paras ilo! Se menee todellakin niin, että jos ei aina jaksaisi lähteä treenaamaan, viimeistään ensi askeleet, puntin nostot tms. ja kyllä mieli jo kiittää siinä vaiheessa!
http://liikunnaniloa1.blogspot.fi/?m=1
Joskus tosin olisi kannattanut kuunnella sitä väsymystä ja olla menemättä treenaamaan; seurauksena ylikunto tai sairastuminen. Täytyy siis erottaa toisistaan myös viitsimättömyys ja levon tarve.
vaikeaa on kyllä tietää milloin on laiskuutta, haluttomuutta tai väsymystä. ja se omatunto; aina soimaa jos jää joku treeni väliin sen takia ettei huvita. onko oikein jättää menemättä esim. tanssitunnille jos ei huvita tai jaksa? koska liikunnasta ei saisi tulla suorittamista ja pakkoa.
tää oli se mitä tarvitsin just nyt, kiitos! mulla käy myös usein niin, et kun laiskuudelle antaa pikkusormen niin se vie koko käden samantien. kun tänään “ei jaksa” mennä, niin ei varmasti huomennakaan, ylihuomenna sitten keksii tekosyitä muuten. se pakotus vaan välillä tekee hyvää. eikä varmasti kadu, että lähti ulos tai salille tai jotain!
Moikka Eevi.Pitkään olen meinannut kirjoittaa kommenttia mutta jostain syystä aina pyyhkinyt kirjoitukset pois,mutta nyt on pakko. Tekstisi osui ja upposi niin viimeisen päälle kuin olla ja voi. Olen vielä kuukauden verran äitiyslomalla ja käyttänyt sen lasten kanssa touhuamiseen ja aktiiviseen urheiluun.Kipinä urheiluun sammui jokin vuosi sitten,koska tein siitä itelleni hirviön.Kun söin konvehdin rankaisin itseäni himo rääkillä ja siitä tuli loppujen lopuksi loputon noidankehä(näin lyhyesti kirjoitettuna).No urheilu oli aina ihan kamalaa eikä minua oikeasti kiinnostanu mennä aamu kuudelta ennen töitä polkemaan crossaria, koska inhosin sitä kapistusta. Muutenkin suhteeni ruokaan oli todella kieroutunut (vaikka olen ammatiltani kokki) . No mammalomalla ollessa kipinä heräsi ja on ollut ihanaa käydä salilla ja muissa ryhmä reeneissä ja saada se ihana eufoorinen olo 🙂 . Nyt oon huomannut kun kunto on kasvanu että reenin taso on koventunut ja tietoisesti olen sitä myös nostanut ja asettanut itselleni haasteita. Ongelma on ollut se, etten osaa kunolla hahmottaa sitä kuinka kauan miun pitäisi antaa itselleni aikaa palautua ja pelkään sitä että jos hengähdän liian pitkään niin motivaatio katoaa.. NO Nyt olen ollut 2 päivää reenamatta sen kummemmin ja syönyt hieman iisimmin ja nyt alkaa taas olla sellainen olo että hei pakko päästä kalisuttelemaan rautaa.jee se motivaatio ei tainnutkaan kadota! 🙂 Ja nyt kun luin tämän siun kirjoituksen niin jotenkin se antoi itselle voimaa luottaa siihen omaan intuitioon ja uskallusta olla armollinen omalle keholleen. Muutenkin kiitos ihanasta blogista,tää on antanut minulle niin paljon hyvää ja positiivista energiaa reeneihin ja ylipäätään luonut uskoa, että miekin voin onnistua 🙂 Tää on ensimmäinen blogi jota oon koskaan lukenut ja ihana, että löysin tämän.Kiitos siulle Eevi! 🙂 Kaikkea hyvää tulevaan kesään. T:tyttö Pohjois-Karjalan