näyttää 3 tuloksen(tulokset)
Blogi hyvinvointi Kauneus Laihtuminen Mieli Motivaatio ravitsemus terveellisyys Terveys treenaaminen Vatsavaivat

Ruokailutottumusten muutokset – Pöhön tilalle tuli tasapaino

Onko sun ruokailutottumukset ja tavat muuttuneet viimeisten 10 vuoden aikana? Ainakin itse muistan hyvin sen, mistä kaikki lähti. Rahka, puuro ja palautusjuoma. Trendikästä oli pumpata hauista salilla ja vääntää leukoja – tai ainakin siitä oma hyvinvoinnin fokusointini sai alkunsa. Nyt kun asiaa tarkastelee, mentiin aika metsään monen asian kanssa. Tärkeintä kuitenkin kaikessa oli, että lähdettiin …

Blogi hyvinvointi Motivaatio ravitsemus ruoka terveellisyys Terveys Treeni

Yksinkertaista painonhallintaa

Fitness-urheilussa painon pudottaminen oli vaikeaa, eli toisin sanoen hidasta. Ainakin minulle. Tämä johtui puhtaasti siitä, että se toteutettiin tuloksia varten. Lihasta haluttiin kasvattaa, ei polttaa. Kun se hyvä olotila sitten hetkeksi löytyi, oli oman ihannepainon ylläpitäminen todella haastavaa, jopa mahdotonta. Tämä johtui muutamasta asiasta. A. ruokaa piti syödä vaikka ei olisi ollut nälkä B. treenit …

Blogi hyvinvointi ruoka

Fiksua painonhallintaa kiitos

Fiksu painonhallinta ei tarkoita jatkuvia kieltoja tai rajoituksia. Mikä meille tietoisille syöjille on sitten lopulta kaikkein vaikeinta? Ongelmana ei ole valita terveellisesti, tai syödä tasaisesti päivän aikana. Edes herkut eivät useinkaan ole ongelma, sillä tiedostamme mielihalujen toisinaan tulevan ja menevän. Emme pode huonoa omaatuntoa herkkujen syömisestä, sillä teemme valinnat usein hyvin tietoisesti. Paluu arkeen koittaa kuitenkin …