näyttää 2 tuloksen(tulokset)
Blogi hyvinvointi Matkustaminen Terveys

Energisoiva luontomatkailu

Somelakkoni sujui loistavasti, sillä minua ei tavoittanut puhelimitse, eikä mailitse koko viikonloppuna. Pidin sunnuntaina tehokkaan 10 minuutin somehetken, jonka aikana päivitin pikaisesti blogin ja IG:n. Muuten luuri lojui jossain äänettömällä, tai lentotilassa. Tiedän kuinka ulospäin saattaisi vaikuttaa siltä, että olisin kiinni luurissani jatkuvasti. Todellisuudessa kuitenkin hyvin mielelläni hylkään tuon kapistuksen erityisesti viikonloppuisin. On käynyt niinkin, …

Blogi hyvinvointi Matkailu Perhe ja suhteet

Viikonlopun mittainen metsäretki

Olen ihan älyttömän innoissani! Olemme nimittäin vihdoin ja viimein lähdössä retkeilemään Kuusamoon. Tällä kertaa emme tule yöpymään teltoissa, sillä mökkimme sijaitsee sopivasti näillä kulmilla. Tarkoituksena on tehdä päiväretkiä luonnossa ja palata illaksi takaisin mökille. Ensimmäinen vaelluspäivä tulee keskittymään pieneen Karhunkierrokseen ja toisena päivänä mennäänkin Riisitunturille – ainakin näin olemme suunnitelleet. Nyt jos teiltä löytyy vinkkejä …