Tankkauspäivä 2 ja paluu menneisyyteen
Xylitol-karkeista ja mini rusina-askeista se kaikki alkoi. Saimme pienenä vain juhlana herkkuja – Juhlapäiväksi saatettiin laskea myös välillä lauantait. Muistan kun kaverini Saku tuli meille yöksi ja saimme valita yhden jäätelön, sekä limukan paikallisesta lähikaupasta. Pikku Eevi valitsi Amppari mehujään ja pienen muumilimun. Saku valitsi vihreän muovirasian, jossa oli 2 litraa päärynäjäätelöä, sekä ison Pepsin. Tähän kiteytyykin jo kaikki.
Äitimme leipoi pullia ja teki marjakiisseliä. Ne olivat mielestäni parasta ikinä! Pullataikinasta löytyi sormen painaumia – Pidin taikinasta. Äiti laittoi sen aina kohoamaan hellalle keittiöpyyhkeen alle, johon juuri ja juuri yletyin varvistamaan. Sen jälkeen hiivin mussuttamaan raakaa taikinäkönttiäni eteisen vaatehuoneeseen. Söin pullani raakana kanelilla ja sokerihipuilla. Marjakiisselistä söin marjat.
Viikonloppuisin halusin mennä kavereille yöksi. Pikkuserkuilla sai nami namia illalla ja naapurin tytöillä sai syödä aamiaiseksi maapähkinävoita! Miettikääpä kuinka siistiä se on ollut, koska muistan nämä hetket edelleen niin elävästi. Tällaiset pienet, kauniit hetket elämästä kuuluisikin muistaa. Ne pitäisi voida kehystää kultareunuksiin seinälle. Eihän näitä muistaisi jos joka päivä olisi saanut syödä kaikkea?
Kävin välillä naapureilla lauantaiaamuisin, koska tiesin heillä olevan sokerimuroja. Sain aina kauheat huudot, kun kiertelin naapurilta seuraavaan syömässä aamupalaa ja pukemassa nuken vaatteita ylleni. Minkäs sille mahtoi että naapureilla oli paremmat eväät kuin kotona! (ja ne nukenvaatteet) Muistan kun kerran tulin kotiin nuken villapaita päällä ja naama sokerissa – Äiti ei ollut kovin iloinen. Silloin kun se ei ollut iloinen, meidät passitettiin ulos leikkimään. Leikimme paljon erilaisia pelejä ja juoksin paljon isoveljeäni karkuun – Siksi minusta tulikin koulun nopein.
Tässä “pieni” sepustus omasta taustastani, joka selittää itselleni paljon tänä päivänä. Lapsuusajoilta löytyy ne juuret kaikkeen – Myös urheiluun ja ruokaan. Nykyinen linjaukseni herkkuihin ja ruokaan tulee sieltä lapsuudesta asti – Kotona tehty on parhaiten tehty.
Tankkaukset eivät menneet älyttömyyksiin ja sain sopivasti löysää omalle psyykkelle. Nyt on tosiaan akut täydessä latingissä ja motivaatiota ihan uudella sykkeellä! Here we go again 😛 Tässä viikonlopun ruokasaldoja vähän lisää kuvien muodossa. Olen outo. Nyt kun olisin saanut tankkailla ja syödä vapaammin, himoitsin vain sitä pastaa ja jauhelihaa. Sai jopa hieman väkisin tunkea muutaman Parrotsin alas leffaa katsellessa. Tiedättekö, että tämä sai minut vain paremmalle tuulelle. En tarvitse sinua sokeri. En sitten lainkaan – Fiilis oli kuin voittajalla! 😉
En saanut mistään himoitsemaani juustokakkua, vaan jouduin tyytymään berliniinmunkkiin. Sekin oli aika ihana näin pitkästä aikaa. Sain myös nauttia pitkästä aamiaisesta. Ai että tuo päivä toi lisää energiaa! Nyt en tarvitse mitään ylimääräistä pitkään aikaan.
-E
Olen todella paljon miettinyt juuri noita ruokatottumuksia ja kuinka ne omalla kohdallani ovat muokkautuneet. Meillä oli aika samanlaista lapsena, herkkuja oli harvoin ja jopa juuri ne murot laskettiin kielletyksi “sokerimössöksi”. Lauantaisin meillä oli aina pitsailta, jolloin usein teimme pitsan ihan alusta alkaen, toisinaan taas valmispohjalle. Vanhempani olivat luomuviljelijöitä ja heidän ajatusmaailmansa kotimaista, puhdasta & luomua ruokaa kohden ovat yhä vahvasti mukana arjessa. Ehkä tästä johtuen myös minä koen käsitellyt elintarvikkeet karusti sanottuna “myrkyksi” ja pyrin valmistamaan ruokani aina ihan alusta asti. Näistä ruokamalleista olen ihan käsittämättömän kiitollinen vanhemmilleni. En ole koskaan oppinut syömään eineksiä. Myös limsoja vältin viime kesään asti, koska en pitänyt niistä. Nyt sokerihimoissani tulee välillä juotua dietticola, josta isäni kyllä puhui meille ihan suorasti myrkkynä aspartaamin takia, kun olin lapsi. Hmm, pitäisi päästä tuosta aspartaamijuomien himosta irti!
Toisaalta taas vaikka herkkuja ei saanut lapsena niin on minusta tullut sokerinhimoaja (joka nykyään onneksi pysyy todella hyvin kurissa). Mietin, että onko tässä sitten takana taas jonkunlainen “kun ei lapsena saanut niin syödään nyt kun voi” -ajatus. Serkkuni taas ovat saaneet vauvasta asti pullaa ja suklaata aamusta iltaan, nyt niille ala-asteikäisille lapsille ei maistu herkut oikeastaan ollenkaan. Liika on liikaa ja liian vähän taas kannustaa? Vaikea sanoa, kai se on vaan niin yksilöllistä.
Kiitos kommentista, ja tuo on aivan totta – Tässäkin on se toienen puoli niikuin mainitsit. Varmasti pohjalla yksilöllisyys sekä opitut tavat ja ympäristön vaikutus tottakai. Ehkä oma linjaukseni on “kaikkea sopivasti”, eikä totaalikieltäytymistä. Tällä ajatusmallilla on ehkä helpompi ja vaapampi fiilis elää – Mikään ei ole kiellettyä, mutta itse päätät. Olen huomannut että näin pysyy selkeä balanssi, sillä terveellinen ruoka on kuitenkin niin vahvasti mukana omassa elämässä 🙂 Ihanaa syksyä! -E
Sun tekstejä on ihana lukea, ajatusmaailma kohtaa niin hyvin omaani 🙂 Muistan pienenä kun kaverit pääsi viikonloppuisin mäkkäriin syömään, mutta mun äiti ei ikinä päästänyt mukaan. Olin sillon kiukkunen, mutta tänä päivänä kiitän 🙂 Omatekemät herkut on todellakin parhaita ja järjen käyttö herkuttelussa sallittua 🙂
Moikka Anni ja todella hauska kuulla! Upeaa myös, että linja tähän on ollut luontaista myös myöhemmin – Vaikka oma vapaus onkin ollut päättää mitä suuhunsa laittaa 😉 -E
Hmm, blogisi avautuu ja toimii hieman nihkeästi. Liian paljon kaikkea häppeningiä meneillään taustalla ym.? 🙁 Kotikoneelta en pysty lukemaan blogiasi lainkaan, vaan koko kone menee jumiin.
Mulla vähän samaa ongelmaa kuin Kissiksellä eli tämä blogi tökkii jotenkin teknisesti. Samaa ongelmaa on joskus kyllä muidenkin fitfashion-blogien kanssa…latautuu paljon hitaammin kuin esim bloggerissa olevat blogit, tuntuu että ongelmia on erityisesti jos kuvia on paljon..itse lukisin useammin näitä blogeja jos toimisivat vähän paremmin. 🙂