arki Blogi Elämäntyyli hyvinvointi Mieli onnellisuus Perhe ja suhteet

Tartu hetkeen

eeviteittinen_blogi_tartu_hetkeen_omaelamaMe odotamme aina jotain. Kesälomaa, seuraavaa viikonloppua, synttäreitä, uutta parisuhdetta, ulkomaanmatkaa. Aina on jotain mitä odottaa. Tavallaan se on hieno asia, sillä se saa meidät ponnistelemaan enemmän ja toisinaan myös innostaa meitä. Aina se ei kuitenkaan toimi, mikäli odotus käy liian pitkäksi, tai jos unohdamme elää näiden odotustemme välissä. Tiedätkö jos viikot menevät pelkässä sumussa ja aina vain odotetaan kivaa viikonloppua. Kun ollaan odotettu ja viikonloppu on ohi, pudotaan sen jälkeen täysin tyhjän päälle. Olo on tyhjä ja apea, jopa masentunut. Mitä seuraavaksi?

Jotkut myös odottavat muiden tekevän muutoksen omaan elämään. Odotetaan sitä ihanaa parisuhdetta, mutta eihän sitä varmasti silloin löydy. Ajatellaan että elämään tarvitsisi jotain muutosta, mutta ei tehdä mitään. Odotetaan. Parhaat asiat tapahtuvat silloin kun niiden tuloa vähiten osaa odottaa. Viikonloput joihin kohdistuu vähiten odotuksia onnistuvat usein kaikkein parhaiten. Halusin näin muuton kynnyksellä herätellä itseäni tähän hetkeen ja muistuttaa, että vaikka kuinka kivoja asioita olisi tulossa, olisi tärkeää muistaa nauttia myös käsillä olevasta hetkestä. Nauttia viimeisistä päivistä tässä asunnossa. Siitäkin voi syntyä jotain mielettömän hienoa jos vain antaa mahdollisuuden. eeviteittinen_blogi_kesaloma_mita_sina_odotat

Kun joskus tajusin työviikkoni olevan pelkkää selviytymistä, halusin muuttaa elämääni toisenlaiseksi. Lähdin yrittäjäksi ja lopetin toimistotyöt. Tuntui joten niin oikealta päättää itse kaikesta ja tehdä jotain, mikä aidosti kiinnostaa. Se oli minun valintani kohti elämää, joka olisi enemmän minun näköiseni. Ahdistus ja pyrkimys vain selvitä ja suorittaa väistyivät. Tilalle tuli luovuus, innokkuus ja ilo elämää kohtaan. Arjen asioista nauttiminen. Työviikosta ei tarvinnut enää räpiköidä läpi, joka vaikutti minuun paljon. Toisinaan toivon olevani yhtä fiiliksissä perjantaisin kuin olin toimistotyössä. Kun asiaa tarkastelee taas toiselta kulmalta, ymmärrän miksi näin ei ole. Elän paljon enemmän hetkessä ja olen läsnä. Vaikka siistejä asioita tapahtuu, otan ne vastaan siinä hetkessä ja iloitsen niistä täysillä. Tämä pelottavalta tuntuva siirto on muuttanut omaa suhtautumistani elämään. Tämä aika on myös opettanut enemmän omista kyvyistäni ja myös heikkouksistani. Kaikkea ei voi saada, ei edes perjantai-fiilistä.

Edelleen muistutan itseäni näistä asioista. Haluan viikon loputtua olon, että olen tehnyt hommia joilla on ollut väliä. Olen onnistunut jossakin. Osaan kuitenkin nauttia arjesta ihan yhtä lailla kuin viikonlopuista. Tähän vaikuttaa varmasti myös niinkin yksinkertainen asia kuin elämäntyyli. Jos jokainen viikonloppu menisi pää jäässä ja koko viikon mielessä olisi uusien bilehousujen hankkiminen, en ihmettelisi yhtään arjen tahmeutta. Olen nuorena elänyt myös tämän kauden, joten tiedän mistä puhun. Ikä tekee siis ihan hyvääkin, kuten esimerkiksi tasapainoittaa mieltä ja elämää;) Lauantaisin on kiva herätä kunnolla levänneenä ja sunnuntaisin voikin nauttia aamiaista sängyssä ihan rauhassa. Maanantai ei tunnu lainkaan niin pahalta, vaan lähinnä uudelta hyvältä jatko-osalta!eeviteittinen_onnellinen_elama_tee_elamasta_nakoistasiMitä sinä pelkäät elämässä eniten? Itse pelkään ohikiitävää elämää. Miten tuntuu että vuodet vain vierivät koko ajan kovempaa eteenpäin? Juuri sen vuoksi on tärkeää muistaa nauttia muustakin kuin 4 viikon kesälomasta. Jokainen haluaa vanhana muistella elämää värikkäänä ja tapahtumarikkaana. Onneksi tähän pelkoon voimme vaikuttaa aina itse.

PUS <3 -E