TIME MACHINE
Olen siskoni perheen kanssa matkustamassa kohti vanhaa kotikaupunkiamme Kotkaa. Muu perheemme asuu siellä edelleen, joten matkustamme sinne aina tasaisin väliajoin syntymäpäiville ja muihin kekkereihin. Joskus ajan isäni luokse possolle. Selvennettäköön, että posso on kotkalainen littana, lihapiirakan muotoa muistuttava munkki, jonka sisässä on lämmintä omenahilloa. Lapsena olisin saanut viisi markkaa jos olisin pystynyt syömään tuon herkun ilman huulien lipaisemista. Muistaakseni en koskaan tuossa tempussa onnistunut. Silti posson perässä kannattaa ajaa tunnin verran ihan koska vain! Ehkä tänään onnistun tuossa tempussa vihdoin.
Kasvoin Kotkassa lapsuuteni ja 17-vuotiaana muutin Helsinkiin opiskelemaan. Olin jo silloin innokas näkemään ja kokemaan, vaikka kaikki uusi jännittikin kovasti. Sain varttua ympäristössä, jossa sain kasvaa itsenäiseksi ja vahvaksi. Isäni on opettanut minulle työmoraalista ja yrittäjyydestä. Muistan kellonympäri pyörivät työpäivät ja lankapuhelimessa vietetyt keskustelut siitä, koska iskä mahtaa ehtiä kotiin. Muistan yrityskaupat ja viikonloppujen yhteisen ajan. Yrittäjyyden alkutaival ei ollut helppoa, mutta luotin isääni aina. Hän oli ja on peruskallioni.
Muistan kuinka nukahdin sunnuntaisin formuloiden tylsyyteen kyllästyneenä isäni jalkoihin. Jossakin kohtaa heräsin isäni kuorsaukseen. Työmatkoilta saatiin karkkia, joka muuten kuului meillä juhlapäiville ja erikoistapauksiin. Muuten kotona syötiin itsetehtyjä pullia, vispipuuroa ja kaurakeksejä. Jäin toistuvasti kiinni raa’an pullataikinan syönnistä. Pienet töpösormet keskellä kohonnutta taikinaa taisivat paljastaa minut kohtalaisen helposti.
Aina kun palaan Kotkaan, tulvii muistojen kätköistä uusia asioita, jotka olin luullut unohtaneeni. Arvostan kasvuympäristöäni ja juuriani, mutta silti Helsinki on minun paikkani. Sitä muistelee millaista elämää vietti opiskeluaikoina ja vielä 5-vuotta sitten. Elämä oli kohtalaisen toisenlaista ja siksi tätä hetkeä ja elämänvaihetta varmasti osaakin pysähtyä arvostamaan. Senttiä oli venytettävä kaikessa missä pystyi, mutta rahat loppuivat silti joka kuukausi kesken. Ensiksi maksettiin laskut ja sitten katsottiin tilannetta. Laskin paperille päiväbudjettia ja se saattoi mennä moneenkin kertaan uusiksi. Kaupassa laskin monenko euron edestä ruokaa on koriin päätynyt, sillä ruoka ostetettaisiin tänään pullonpalautusrahoilla. Pyöristin aina vähän yli ollakseni varmoilla vesillä. Silloin illallispaikkana oli burgerpaikka, nykyään illalliset nautitaan fine diningina. 
Niin se elämä menee eteenpäin. Olo on aika kiitollinen, kun alkaa pohtimaan kuinka erilaista elämää tänä päivänä pystyy elämään ja mitä kaikkea kokemaan. Pysähdy miettimään hetkeksi omaa elämääsi ja kuinka se on muuttunut viiden vuoden säteellä? Nouseeko esiin kiitollisuutta?
En seisoisi nyt tässä pisteessä ilman isältäni oppimaani työetiikkaa. Lapsesta saakka hän opetti minut siihen, että jos jotakin elämässä haluaa on se ansaittava omalla työllä. Jalat ja joskus myös ne kädet on upotettava mutaan. Kaikki ei ole helppoa tai kivaa. Lapsena tuo lause ärsytti aika usein, mutta ymmärrän viestin merkityksen näin myöhemmin.
Isäni jää kohta ansaitulle eläkkeelle. Kiinnostaa kysyä häneltä oliko yrittäjän tie hänestä enemmän mutainen vai oliko kuljettu tie lopulta kuitenkin varsin mukavan vaihteleva, täynnä nousuja ja laskuja? Minä en halua tasaista enkä pelkkää tahmeaa. Haluan haasteita, mutta haluan myös nauttia. Vuoristorata sopii siis minulle vallan mainiosti.
Kun lähtee tavoittelemaan jotain isompaa, on pakko kaatua ja musertua aina välillä voimistuakseen ja oppiakseen taas lisää. On uskallettava ja lakata pelkäämästä epäonnistumisia. Koska niitäkin tulee väistämättä ja niitä pitääkin tulla.
Täytyy tykätä omasta tekemisestään tosi paljon, jotta voi saavuttaa niitä oikeita asioita ja fiiliksiä. Oikean asian eteen on myös valmis tekemään vaikeitakin myönnytyksiä ja luopumisia, mutta niitä ei koe silloin niin raskaina, kun tietää mitä haluaa. Omaa juttuaan kannattaa pohtia ja jahdata, sillä sen eteen tehdyt ponnistelut ovat aina lopulta eniten palkitsevia!
-E <3
Superhassulta tuntuu että oot asunut nuoruusvuotesi Kotkassa. Minä asun siellä nimittäin myös.
Oi miten mahtavaa! Kotkassa on oma tunnelmansa <3 Kotkalaisuus ei katoa, vaikka itse murre pehmenisikin 😉 -E
Juuri näin! Saman ikäisenä lähdin omilleni kuin säkin. Tiesin, että takaisin en menisi, vaikka mitä tulisi vastaan. Omillani oli pärjättävä ja niin olen pärjännyt. Aina se ei ole ollut helppoa, mutta voin olla ylpeä itsestäni ja siitä, etten ole antanut periksi. Siihen minut on kasvatettu. Nyt yrittäjänä olen juuri sellaisessa duunissa mistä pidän. En voisi kuvitella tekeväni mitään muuta. Näin on hyvä. 🙂 Mä arvostan sun asennetta, positiivisuutta ja määrätietoisuutta. Sun postauksista saa inspiraatiota, niin kliseiseltä lauseelta kuin se kuulostaakin. 😀
Ihana Myy <3 Hyvä me yrittäjät! Sun asenne kuulostaa kyllä ihan just siltä, että sitä sun pitää ehdottomasti tehdä.
Jokaiselle se tie ei sovi, eikä pidäkkään. Tsemppiä duuneihin ja kiitos ihanasta palautteestakin – tulipas hyvä mieli <3 -E
Mistä tietää tulleensa vanhaksi – nostalgiasta ? mulle tuli tätä lukiessa ihan mieleen viime kesän reissut Lahteen, ja se miten lapsilla meni hermo mun nostalgiointiin. Joka kadun kulmassa oli jotain muistoja, joista osan mä kyllä edelleen muistan ettei ne olleet kivoja juttuja silloin kun ne tapahtui, mutta tässä vaiheessa nostalgian kultaamina nekin on juttuja, joista mä puhun pää kallellaan hymyillen. Ja miten ihmeellisiä juttuja sitä voikaan muistaa! Ikuiset tietyöt, Carrolsin kerroshampurilaisen, Mamma Marian pestoleivät, pirtelöbaarin Ahtialassa, sen miten käytiin isin työmaalla ja syötiin nakkikeittoa siellä. Mamma Maria on edelleen sama, isin työmaa on jo jonkun aikaa toiminut M-Eazyn studiona, monet paikat on kadonneet ja muuttuneet. Tietyöt ei oo loppuneet vieläkään. Silloin sitä ei edes tiennyt, että jonain päivänä sitä vielä sanoo olevansa Lahesta, ja eka mitä ihmiset ajattelee on räppärit ja urheilu, ei rikollisuus ja urheilu ?
hahaha Minttu 😀 Mä niin nään tuon tilanteen, jossa lapset vaan pyörittelee silmiään sun höpinöille ja hehkutuksille.
Noi muistot on kyllä niin parasta <3 huh. Jännää on muuten se kun noihin paikkoihin palaa nyt, tuntuu ne usein paljon pienemmiltä ja vähemmän glamourimmalta 😀 Ihme ja kumma 😉 On muuten ihan totta toi kaupunkien profiloituminen ihmisten mielessä. Ne yhdistetään nimittäin aina johonkin – onneksi Lahdesta ei tule huonoa asiaa mieleen! Kotkasta tulee possot. haha! -E
Täällä myös kotkassa kasvanut. Outoa ajatella että oot ollu samassa paikassa 😀
Ihanaa jee, hyvä kotkalaiset 😉 Lauantaiset toripäivät oli ihan parasta! -E
Possot on parasta! Täälläkin yksi teininä Helsinkiin muuttanut kotkalainen.
Possot on! <3 -E
Mitä kaikkea oot opiskellut ? 🙂
Moikka M,
Olen käynyt Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Merkonomin-tutkinnon, sekä Personal Trainer opinnot SAFE:lla 🙂 -E
Onko sinulla äitiä?
Hei, Eevi! Pidän kovasti blogistasi, mutta minun on ihan pakko huomauttaa eräästä teksteissäsi aika ajoin esiintyvästä häiritsevästä kielivirheestä: Sanoissa kuten “17-vuotias” käytetään yhdysmerkkiä, koska numero on tässä yhdyssanan osana, mutta ilmauksissa kuten “5 vuotta sitten” ei ole mitään syytä käyttää viivaa. Tätä virhettä näkee paljon muissakin blogeissa, ja jostain syystä se saa minut aina näkemään punaista. Muuten blogitekstisi ovat pääosin kieliasultaan hyvin kirjoitettuja ja sisällöltään mielenkiintoisia, joten keep up the good work!
Söpö koira ?
Päädyin tänään lukemaan blogiasi googlaamalla gluteenittomia, terveellisiä ja kekseliäitä dieetti ohjeita. Olen kuullut blogistasi aiemmin, mutta jostain syystä en ole ikinä päätynyt sitä lukemaan. Olen huomannut, että monet blogit eivät pidä kiinnostustani yllä – toisin kävi sun blogin kanssa! Aloitin lukemisen aamulla, ja en ole vieläkään lopettanut. Makaan kotona jalka murtuneena, joten nyt on erityisesti aikaa lukea ja ottaa kaikki vinkit ja reseptit käyttöön! Olen lukenut melkeinpä koko blogisi läpi ja en malta odottaa uusia kirjoituksia, etenkin joulun alla, sillä olen itsekkin erityinen jouluintoilija! Kiitos ihanasta ja piristävästä blogista! Oot huippu!