dieetti hyvinvointi Motivaatio Terveys treenaaminen Treeni

TIMMI ITSEKURI

_mg_1111Timmi Tammikuu ja jokaisella meillä on asetettuna ne omat henkilökohtaiset tavoitteet. Tulet todennäköisesti törmäämään haasteisiin ja mielihaluihin tämän kuukauden aikana, mutta se on täysin normaalia. Meidän jokaisen tavoite on henkilökohtainen syystä, sillä meidän itsekuri ja myös motiivit voivat olla täysin erilaisia kuin kaverilla. Heikompi itsekuri ei kuitenkaan ole mielestäni heikkoutta, sillä toiset ovat saattaneet harjoittaa sitä vahvasti jo lapsuudesta lähtien. Tausta ja kokemukset muokkaavat meitä jatkuvasti, joten omaa matkaa ei pitäisi koskaan verrata toisiin – ja näille jotka ovat kokeneet huonoa omaatuntoa hieman löysemmästä itsekurista, ei perfektionisteilla ole yhtään sen helpompaa. Tämä ihmistyyppi suorittaa asioita jatkuvasti ja itsekuri on vallan mainio. Mutta lyöt hänet todennäköisesti positiivisessa mielessä stressileveleiden ja hetkessä elämisen kohdalla! Itsekuria on meissä kaikissa jonkin verran ja toisilla se palaa loppuun aikaisemmin kuin toisilla. Sitä kannattaakin oppia säätelemään oman henkilökohtaisen itsekurin puitteissa. Käytä sitä kun sitä tarvitset ja säästele aina kun voit. Myös itsekurin kohde voi vaikuttaa sen vahvuuteen – kyse voi olla vääristä motiiveista, jotka eivät ole loppupeleissä itsellesi kovin merkityksellisiä.

Itsekuri on paljon muutakin kuin sitä mitä suuhun pistää tai kuinka saa potkittua itsensä työpäivän jälkeen salille. Harjoitamme sitä huomaamattamme pitkin päivää. Töissä itsekuri ohjailee meitä, istuttaa meidät alas palaveripöydän ääreen, vaikka tekisi mieli tehdä jotain ihan muuta. Itsekuri pitää meidät asiallisina metrien pituisessa kassajonossa. Huomaatko? Opettele säästelemään tuota supervoimaasi oikeasti tärkeisiin asioihin. Joskus rennompi ote on todella hyvä ja tarpeellinen ominaisuus! Olen harjoitellut itse paljon näiden kahden voiman tasapainoa. Joskus joku kokee itsekurini olevan loistava, mutta se ei ole ilmestynyt sattumalta. Saatan kohdistaa sen vain eri tavalla kuin joku muu. Minäkin olen joskus kotona aikamoinen aikapommi, joka vain odottaa ajan loppumista räjähtääkseen palasiksi. Onneksi tuon aikapommin voi myös välillä pysäyttää;)

Aamulla olet täynnä intoa ja itsekuria! “Illalla menen salille ja syön koko päivän terveellisesti”. Päivän mittaan kulutat kuitenkin itsekurisi loppuun ja iltapäivällä koet olevasi aivan lopussa. Sinun tekee mieli pullaa ja karkkia, eikä salikaan enää kiinnosta. Syytä itsekuriasi, älä itseäsi! Jes, olemme löytäneet syntipukin. Yhtenä päivänä koemme kaiken sujuvan helposti ja saavutamme tavoitteemme ilman kummempia ponnisteluja, toisena taas tekisi mieli nostaa kädet pystyyn koko Timmin Tammikuun osalta. Älä tee sitä, mutta jousta tarvittaessa. Joustaminen on silloin avaimesi, ei luovuttaminen. Huominen on nimittäin jo ihan oven takana ja uusi itsekurisi on ladattuna taas aamulla. Mikä parasta, voit itse päättää kuinka käytät sen – muista suunnitelmasi.

Jos huomaat edelleen uuvuttasi itsesi töissä ja päivän velvollisuuksissa, hio suunnitelmaasi. Mitä jos toimisit aamuisin itsellesi? Mieti miten voisit itse työskennellä itsekurisi kanssa parhaiten ja kuinka onnistuisit kohdistamaan sitä haluamiisi asioihin. Treenaatko aamuisin, valmistatko eväitä iltapäivän autoruuhkaa varten, vai kuunteletko rauhoittavaa musiikkia kun olet hermostunut? Löydä omat keinosi ja onnistu <3 Tämä kuukausi on sitä varten.

 

Mainiota keskiviikkoa! Tänään(kin) on hyvä päivä onnistua -E