Aamiainen arki elämäntapa hyvinvointi koti ja sisustus Kuulumisia maidoton ruokavalio Mieli Motivaatio onnellisuus parisuhde ravintolat ruoka smoothie Treeni

VALOA ELÄMÄÄN

Oletteko huomanneet mitä tämä valo on saanut meissä aikaan? Huomaan itsessäni heti positiivisia asioita näiden upeiden ilmojen myötä. Ideoita tuntuu olevan enemmän ja aktiivisuus nousee selvästi. En tarkoita nyt treenien määrää, vaan kaikkea puuhastelua. Harmaa sää pakottaa sisätilohiin, mutta aurinko kutsuu ulos! Viikonloppuna tulikin tehtyä kaikkea sellaista “kesäistä” ja tuntui että koko Suomi olisi herännyt samaan aikaan. Kadut ja kahvilat olivat täynnä selkeästi pirteämpiä ihmisiä. Osa oli villiintynyt ja laittanut päälleen muutakin kuin mustaa. JES! Verkkokalvoni rekisteröivät myös ihan uusia kahviloita, joiden olemassa oloa en ole huomannut aikaisemmin lainkaan? Tämä on jotenkin niin outoa…

Lauantaina halusin viedä Danin treffeille ja suuntasimme aamiaiselle kauppahalliin Ravintola Storyyn. Siellä on ihan oma tunnelmansa ja kävimme siellä viimeksi avajaisten aikoihin. Himoitsin munakasta ja tattaripuuroa – puuron saa täältä nimittäin myös maidottomana. Söin muuten samaisella viikolla ensimmäisestä kertaa salaattilounaan Storyn Deli-kahvilasta Korkeavuorenkadulla. Kylkeen kannattaa kokeilla vihersmoothieta! Minifitness_story_breakfast Minifitness_Ravintola_Story_aamiainen

Aamiaistreffien päätteeksi kiertelimme kauppahallin tunnelmallisia käytäviä ja ihastelimme kojujen värikästä tarjontaa. Päivässä oli ihan oma taikansa. Ulos astuessa auringon lämmön saattoi jo tuntea – ihanaa, kevät! Siitä intoutuneena poikkesimme extemporena myös kirpputorille. Kirpputoreilta etsin usein astioita ja kirjoja. Nyt mukaan tarttui marmorinen mortteli (tämä puuttui keittiömme valikoimasta), kaksi kappaletta pääsiäisruohoja ja Supernaiivi-kirja. Summana 7,50 euroa! Erityisen innoissani olin ruohoistani. Taika-astioitakin löytyi, mutta väärän värisiä. Ne saivat jäädä hyllyyn.

Olen myös huomannut, että olen alkanut pukeutumaan ihmisvaatteisiin innokkaammin. Talvi tainnutti minut lähinnä treenivaatteiden suosimiseen, mutta näin valon tullen vaivaudun selvästi miettimään myös farkkujen pukemista! Ihanaa. Tuli muuten ihan hullunmoinen into siivota taas niitä kaappejakin. Siitä taas seurasi shoppailuvimma! Aion tehdä listan vaatekappaleista, joita oikeasti tarvitsen (mm. valkoinen ja musta pitkähihainen). Listani turvin uskallan suunnata kaupoille, sillä muuten sieltä tarttuu mukaan kuitenkin kaikkea muuta mitä piti. Tätä konstia kannattaa ainakin kokeilla!Minifitness_outfit_citylook Minifitness_adidas_shoes Minifitness_look

Viikonloppuna tuli myös poikkeuksellisesti valvottua todella myöhään. Tämä yökukkuminen saattoi johtua valon virkistävästä voimasta, sillä tavallisesti kaadun sänkyyn klo 23. Olemme Danin kanssa fanittaneet Ylen Au pairit-ohjelmaa, josta olemme odottaneet uutta tuotantokautta jo tovin. Au pairit Australiassa on nyt uusin ja sitä pystyy katsomaan Yle Areenasta. En todellakaan tiedä mikä tuossa sarjassa koukuttaa, mutta se todellakin katsottiin taas kahden yön aikana läpi (hups). Niin hulvaton! Nauroin kippurassa muutaman tunnin.

Ps. nämä kengät olivat muuten ne minun viime perjantain kahden minuutin heräteostos. Tarpeellinen sellainen;)

Liivi – River Island / Kengät – Adidas Superstar / Housut – Bershka / Takki – GT

Huivi – Acne / Laukku – Alexander Wang