Voimaa ja terveyttä vihreästä
Olen lyöty. Flunssa sai lopulta kiinni tämänkin tilliäisen ja olen niiskuttanut kotona koko viikon. Olo on kuin parhaimmalla poppamiehellä näiden rohdoksieni kanssa. Olen tehnyt kaikkeni häätääkseni tämän pienen pöpöläisen. Naama nurinpäin kitannut mitä ihmeellisempiä coctaileja, mutta sen se tervehtyminen vaatii. En ajatellut jakaa näitä kammotuksia kuitenkaan teille, vaan ainoastaan ne parhaat ja maistuvimmat! Vihreä smoothie kuulostaa minusta jo pelkästään ajatuksena kamalalta. Nousivatko ihokarvasi jo pystyyn? Aion osoittaa luulosi vääriksi muutamalla ihanalla reseptillä. Sain taiottua kaksi raikasta vihersmoothieta, jotka uppoavat varmasti nirsoimmillekin flunssapäille.
Päärynä-minttu Smoothie
Kuori päärynät ja lisää ainekset blenderiin. Nesteen määrää voit itse annostella sen mukaan, kuinka juoksevaa smoothiesta haluat. Nopeaa ja todella helppoa!
Mango-basilika Smoothie
Kuori mango ja lisää kaikki ainekset blenderiin. Voit lisätä myös tilkan vettä jääpalojen lisäksi. Tässäkin voit käyttää luonnonjugurtin sijaan rahkaa tai muuta haluamaasi. Tuoreella mintulla saat mausta hieman voimakkaamman ja raikkaaman. Inkivääriä kannattaa annostella varoen, jotta maku ei ole liian voimakas. Pinaatti voi olla tuoretta tai pakastettua.
Miksi sitä vihreää tulisi sitten syödä?
Vihreä väri on ylitse muiden monista syistä. Voimakas vihreä väri kertoo, että kasviksessa on paljon yhteyttäviä viherhiukkasia, joissa on rautaa. Suosi salaateissa mahdollisimman tummaa vaihtoehtoa. Vaalea jääsalaatti on ravintoköyhempää kuin tummempi vaihtoehto. Vihreissä kasviksissa on myös paljon luteiinia ja indolihappoja, joiden molempien tiedetään edistävän terveyttä. Vihreät kasvikset ehkäisevät syöpää ja parantavat luuston kuntoa. Pinaatti ja muut vihreät lehtivihannekset sisältävät klorofylli-nimistä väriainetta, joka sitoo ja neutraloi mm. punaisen lihan sisältämiä haitallisia aineita. Mitä tummemman värinen vihreä on, sitä enemmän se sisältää klorofylliä. Nämä vihannekset sisältävät myös runsaasti foolihappoa, joka on yleisimmin puuttuva B-vitamiini.
Osa tekstistä lähteestä Kuntoplus
Kaikille pipipäille tsemppiä! Toivottavasti parannutte pian <3 Hyvää viikonloppua ystävät!
-E
Nams hyvän kuulosia reseptejä! Ja niin kauniita ja raikkaita kuvia jälleen, sun tekstejä on kiva lukea! Muakin vaivaa jo neljättä päivää flunssa ja tehny mitä “ihanimpia” juomia parantuakseni, just noista puhdistamon tuotteista viherjauheet yms. Toisaalta kerrankin “saa” olla paikallaan, mutta puuduttavinta paljon liikkuvana on se ettei saa treenata 😀 Paranemisia sullekin!! 🙂
-Anne
Tiedän tunteen hyvin Anne! Toivottavasti olet jo selättänyt flunssan <3 -E
Mikä ihana blogi ja vielä ihanempia ruokavinkkejä! Saa kivaa piristystä omaan salitreeniin ja ruokailuun 🙂 Mahtavaa kevättä:)
Kiitos kommentistasi Ewa 🙂 Ihanaa kevättä myös sinne -E
Hei!
Voisinko pyytää vinkkiä?
Tavoitteenani on kasvattaa lihasta salitreenillä, mutta en välttämättä tahdo käyttää proteiinijauheita tai muita lisäravinteita. Minkälaiset tavallisesta ruoasta koostetut välipalat auttaisivat minut tavoitteeseen? Voinko korvata proteiinijauheet jotenkin ja silti saada hyviä tuloksia?
Olisin kiitollinen kaikista vinkeistä
Heippa Anni,
Proteiinijauheet eivät ole mikään välttämättömyys! Ehdottomasti oikea ruoka on riittävä, kunhan määrät optimoi ja ruokailu on treenin päättämnisestä n. 1 h sisään.
Hyviä ovat esimerkiksi raejuusto, rahka, leikkeleet, kananmunanvalkuaiset, pähkinät jne. Kyllähän niitä lähteitä piisaa 😉 -E
Aivan ihania juomia molemmat. Hyvä idea hyödyntää yrttejä. Todella toimivat makuyhdistelmät. Nämä ohjeet otan talteen.