elämäntapa Elämäntyyli hyvinvointi Kesä kesätreeni Matkailu Matkustaminen Mieli Motivaatio treenaaminen Treeni

Wake UP

Minifitness_wakeboarding_betsafeSaavuimme Lindan kanssa Tukholmaan jossa vietimme yhden yön ennen weikkileirille suuntaamista. Nukuimme levottomasti, sillä molempia jännitti tuleva viikonloppu. Weikaamisen EM-mestari Caroline ”Carro” Djupsjö opettaisi meitä kokonaiset kaksi päivää Linköpingissä. Mukaan pääsi myös yksi onnekas lukijamme ystävänsä kanssa! Ihan mieletöntä että saatiin omia lukijoitamme mukaan mestoille. Nyt oli siis luvassa yksilöllistä valmennusta upeissa puitteissa, upeiden tyyppien kanssa.

Kello herätti 5.30 ja kaksi takkupäätä lähti matkaamaan junalla kohti leirikeskusta. Lyhyet yöunet ja matkustaminen veivät tosiaan mehut meistä vaikka matka oli vasta aluillaan. Treenileiri starttasi tutustumalla weikkilautaan ja pukemalla märkäpuvut päälle. Meikäläiselle valikoitui tottakai Kids sizen puolelta sopivasti istuvat kamat – tämä ei tainut yllättää ketään.

Kaksi vilukissaa hytisemässä jo ennen veteen menemistä sai varmasti Caron pudistelemaan sisäisesti päätään. Onneksi hän urheilijana ymmärsi meitä dieettiläisiä hyvin ja sanoikin, että hän ei koskaan kykenisi moiseen omistautumiseen ruokavalion suhteen. Ihailin hänen weikkitaitojaan suuresti. Hän osoittautui hyvin nopeasti myös äärinmäisen hyväksi valmentajaksi! Kunnioitus toisen ihmisten intohimoja kohtaan on mielestäni tärkeää. Löysimme yhteisen sävelen nopeasti.Minifitness_wakeboat Minifitness_betsafe_wakeboardMinifitness_wakecamp Minifitness_betsafe_summercamp

Caron positiivisesta asenteesta ja avoimesta olemuksestaan saattoi myös itse ammentaa paljon energiaa. Vaikka Ruotsi näyttää maisemaltaan hyvin paljon Suomelta, eroaa ruotsalaiset ja suomalaiset kuitenkin mielestäni paljonkin. Heidän asenteesta ja elämänilostaan olisi meillä paljon opittavaa!

Weikkaamista ei opi muuten kuin tekemällä. Niimpä hytisemisestä huolimatta oli aika pulahtaa veteen, jossa oli lopulta varsin lämmintä lillua. Tajusin että heitin siinä samassa myös talviturkkini – kyllä, minusta on tosiaan tullut mukavuudenhaluinen. Vihaan kylmää. Onneksi märkäpuku lämmitti ja pystyin keskittymään itse lajiinkin heti kylmäshokista toivuttuani.Minifitness_wakecamp_betsafeMinifitness_seden_linköping Minifitness_sweden_summer_wakecampMinifitness_wakeboardinglife

Ensimmäinen kerta jännitti. Halusin päästä heti ensimmäisellä yrittämällä vedestä ylös. Olin päättänyt niin vakaasti ja niinhän se sitten menikin. Pieni vesimörkö sieltä ponnahti ylös! Lautailutausta auttoi kyllä paljon ja neljän vuoden takainen kosketus weikkaamiseen muistui mieleen. Ensi yrittämällä harvoin noustaan koskaan ja muistan kun ensimmäisen kerran lajia kokeilin, pääsin ylös kolmannella yrittämällä.

Laji on äärinmäisen hauskaa, mutta ehdottomasti fiilistä nostatti nopea oppiminen ja lajin haltuun nappaaminen. Ihan jokainen meistä kehittyi aivan älyttömästi taustasta riippumatta jo muutamien kertojen jälkeen. Erityisen fiiliksissä olen lukijoistamme, jotka kehittyivät ihan huikean paljon jo muutamassa päivässä! Homma olisi ollut kyllä täysin kaoottista ilman Caron oppeja. Luotin häneen täysin ja tein mitä hän ohjeisti veneestä.Minifitness_wakecamp_wakecarroMinifitness_betsafe_wakecamp

Tietenkään kaikki temput eivät onnistuneet heti, mutta kaatuminen kuuluu lajiin. Seuraavalla yrittämällä homma jo luisti ja lajista sai koko ajan enemmän ja enemmän irti! Syttyi semmoinen pieni kipinäkin. Aiomme varmasti weikkailla tänä kesänä vielä uudestaan täällä Helsingissäkin. 

Fiilistelen lajia jotenkin senkin vuoksi, että siinä kaatuminen ei haittaa sillä se ei riko paikkoja. Kaatuminen saattaa näyttää pahlta, mutta harvoin se tuntuu missään – ellei vauhti ole sitten kova ja kaadut naamallesi. Osalla tytöistä oli lihakset ja niskat kipeänä seuraavana päivänä, mutta jotenkin onnekkaasti minä vältyin kaikilta mahdollisilta kolotuksilta. Ehkä oma treenini tuki tätä lajia tarpeeksi.

Vedessä uskaltaa nopeasti kokeilla erilaisia temppuja. Laudan ja veden liikkeet tunnistaa nopeasti joka helpottaa pystyssä pysymistä. Tämä laji tarjoaa myös aina uusia haasteita, joka koukuttaa ainakin meikäläistä. Sitä voi kokeilla kuka vain!Minifitness_LindaManuella Minifitness_waking Minifitness_betsafe_wakeMinifitness_wakeboarding_Betsafe2

Meille sattui kyllä mielettömän hyvät säät! Veneessä soi musiikki ja siinä saattoi vain fiilistellä murehtimatta muusta. 

Hauska ja ikimuistoinen reissu takana. Olemme saapuneet kotiin myöhään yöllä ja olo on nyt aika kaikkensa antanut. Koska leirimme oli kaukana muusta asutuksesta, jäi meidän salitreenit odottamaan Suomeen pääsyä. En kyllä usko että meillä olisi ollut paukkuja edes moiseen.

Nyt keskitytäänkin sitten taas entistä kovemmalla tatsilla omaan lajiin. On hyvä joskus astua ulos omasta boksistaan ja hakea sitä kautta omaan tekemiseen lisää fiilistä ja inspiraatiota! <3

Ps. odotan jo innolla videomateriaalia leiriltä!

Be curious. Be motivated -E