Googletimme mistä vuorelle kannattaisi kiivetä ja kuinka kauan sinne kestäisi. Valmistauduimme henkisesti tälle hikiselle matkalle. Kilpailuhenkisenä halusin kiivetä vuoren nopeammin kuin Google väitti. Tosin en tiennyt mihin uskoa, sillä osa sanoi tämän kestävän viisi tuntia, toinen väitti että siitä selviää reilussa kolmessa tunnissa. Tähtäimeni oli kolmessa. Korkeutta vuorelta löytyy 1,084.6 metriä. Aloitimme matkamme Kirstenboschin kasvitieteellisestä puutarhasta. Startti alkoi varsin hilpeissä tunnelmissa!
En tosin ollut ottanut muutamia seikkoja huomioon matkallani. 5 litraa vettä repussa sai hien virtaamaan hetkessä. Paita oli litimärkä jo ensimmäisen nousun jälkeen – herraisä, kyseessä oli vasta rappuset! Rakastan kuitenkin niin pimeän paljon tuota hikistä fiilistä, että sain siitä selvästi vain kiksejä. Vauhtini sen kuin kiihtyi. Tahtipalikkana saattoi toimia kädessäni heiluva, vahvassa otteessa oleva paperipussi. Paperipussissa kannoin kalleinta aarrettani, Kapkaupungin parasta Bake Bistron mantelicroisanttia. Toisena virheenä olikin sitten ne valkoiset lenkkarit…
Sanotaan että välitavoitteet motivoivat. Väitän että croisanttini motivoi minua. Se oli välitavoitteeni. “Kun olen selvinnyt tasaiselle maastolle, syön tämän”. Sitä tasaista maastoa sai odottaa kaksi tuntia, mutta sieltä se lopulta tuli! Välillä kiipesin tikapuita ja hypin kiveltä toiselle. Takapuoli tulessa kiipesin askelmalta toiselle.
Matkani aikana sain kateellisia katseita ja hymähdyksiä paperipussilleni, jonka sisällöstä voinut kukaan erehtyä. Maistui muuten elämäni parhaimmalta croisantilta. Sen eteen oli tehty oikeasti töitä! Tulipahan muuten tätä muistellessani elvytettyä croisanttihimoni…
Sykemittari huusi, etsin käsilläni sopivaa kohtaa mihin tarttua. 168, antaa jyskyttää! Hiki alkoi maistua suussani jossakin vaiheessa ihan hyvältä. Kivikkoinen osuus oli varmasti haastavin, mutta lyhyistä jaloistani oli kerrankin hyötyä. Homma hoitui varsin ketterästi ja sain useammankin tovin odottaa muuta jengiä hien kuivumiseen asti. Janosin selvästi sitä hikeä ja croisanttiani muita rajummin, sen verran kova tämä kiipeämistahtini oli. Nautin toki myös siitä kun sain olla yksin ajatuksieni kanssa.
Mutta kyllä siinä matkalla maltoin muutaman kuvankin napata – usein siinä vaiheessa kun tarvitsin kartanlukijaamme. Ihan vaan vinkkinä, se kartta kannattaa olla mukana mikäli haluaa välttyä turhalta haahuilulta. Vastaan tuli ainakin kymmenen eksynyttä lammasta (miestä), jotka olivat selvästi tukeutuneet kylttien varaan.
Valitsimme tavallaan hyvän päivän kiipeämiselle, sillä paahtavassa auringossa olisi homma ollut varmasti astetta litimärempi. Sää muistutti vuorilla Suomen kesää – se vaihtui lämmöstä ulvovaan tuuleen ja sateeseen. Huipulla maisemia ei tosin paljon nähnyt pilviharson ja harmauden peittämän taivaan vuoksi. Fiilis korvasi kuitenkin tässä tapauksessa maisemat, sillä olin onneni kukkuloilla. Matkan varrella tuli nähtyä kyllä niin monenlaista maastoa ja maisemaa, ettei niitä voi unohtaa ikinä.
Ensimmäinen haikkaukseni oli siis varsin menestyksekäs ja Googlen lyöminen oli pieni (ISO) kirsikka kakun päällä. Olimme aikataulusta edellä ja ylhäälle saavuttiin tauoista huolimatta kolmessa tunnissa. Ensi kerralla väitän painavani sen kahteen tuntiin! Syön croisanttini vasta huipulla. Kaloreita paloi melkein 1000, eli muutaman croisantin siinä voi seuraavalla kerralla syödä balanssin ylläpitämiseksi;)
Jokainen meistä odotti kauhulla seuraavan päivän kakat housussa kävelyä. Pelko osoittautui kuitenkin aiheettomaksi, ihme ja kumma! On ilmeisesti kyykätty tarpeeksi joskus…
Olen tässä haaveillut ihan oikeasta vaellusreissusta. En tosin ole kovin kiinnostunut tekemään sitä Suomessa, sillä itikat ja maasto eivät oikein kiehdo tarpeeksi. Onko joku käynyt vaeltamassa jossakin päin maapalloa? <3
-E