Maanantai iltana olimme viettämässä iltaa Farang for Sri Lanka-tapahtumassa. Illan ajatuksena oli kerätä varoja Sri Lankan lapsille, jotta heille saataisiin puhtaampaa vettä ja parempaa ravintoa. Herkistelijänä tämä aihe osui aika syvälle ja nyt ollaankin sitten keskusteltu muutama päivä kummilapsen hankkimisesta. Onko teillä kokemusta sellaisesta auttamisesta?
Mietin myös joululahjojen osalta hyödyntäväni World Visionin vuohia ja kanoja. Tomi nimittäin kertoi, että siellä ne könöttivät orpokodin pihalla ihan oikeasti ilmielävinä. Ne hyötyvät niistä meidän lahjoituksista ihan oikeasti, eikä se olekaan pelkkää rahan kilinää, kuten joskus saatamme ajatella. Apu menee oikeasti perille juuri sellaisena kuin sinä sen hankit. Joskus omaan heräämiseen vaaditaan näköjään jotakin konkreettista.
Muutama tärkeä asia tuli illan aikana esille siitä, kuinka kaksi samanlaista kylää voivat lopulta oll täysin erilaisia. Tiedättekö miksi? Vaikka kummassakin on yhtä huono tilanne ruoan, veden ja terveyden suhteen, toisella on jotakin tärkeää – toivo. Se on toivo paremmasta ja uskosta uuteen huomiseen. Toisessa kylässä ei ollut tuota uskoa. Ilmapiiri kyseisessä kylässä oli kuulemma sanoinkuvaamattoman surullinen ja niin tyhjä.
Toivon kylässä isännältä kysyttiin, mikä antaa teille toivoa ja uskoa huomisesta. Isäntä vastasi, että kuokka. Niin kauan heillä olisi kuokka, kaikki on hyvin. Aloin heti pohtimaan että kuinka pienestä elämä ja elämän toivo voikaan olla kiinni. Päätin ottaa tästä ehkä pienen opin itseäni ja omaa elämää varten. Aina ei tarvita isoa, vaan pienikin riittää. Tosin meillä asiat ovat todella hyvin ja eri mittakaavassa, mutta kuitenkin. Muistetaan arvostaa tätä kaikkea.
World Visionin mielestä köyhyysraja voidaan määritellä niin, että köyhyys, vastaa juuri sitä tilaa, missä ei ole enää toivoa paremmasta. Minusta se on aika hyvä mittari, sillä ihmisillä joilla on toivoa, on jotakin hyvin tärkeää. Siitä ammennetaan jaksamista ja voimaa. Onko se toivo lopulta elämän tärkein asia ja johtolanka kaikkeen?
Minusta jokainen saa määritellä itse, kuinka haluaa auttaa ja mihin suuntaan sen kohdistaa. Kun itsellä menee hyvin, voi herätä hieman enemmän ajattelemaan tällaisia asioita. Opiskelijana, tämä ei ehkä ollut ensimmäisenä mielessäni. Silloin mietittiin itse kuinka saisi 20 euron riittämään 2 viikoksi. Mutta silloinkaan, ei oikeasti mennyt edes huonosti. Riippuu aina millaisesta näkövinkkelistä asioita tykkää tarkastella.
Muista että hyvä kiertää aina takaisin jossakin muodossa, jonakin päivänä <3 Kaikesta auttamisesta tulee itselleen aina aidosti hyvä mieli. Oli se teko sitten naapurin mummon taluttaminen kotiin ratikalta, tai kaukaisemman avun antaminen kehitysmaahan. Hyvinvointi on aika iso asia, jos sitä aletaan pohtia näin laajemmin. Jopa hieman pelottavaa eikö?
-E