Sri Lanka osa 2
Juna vuoristokylästä Ellasta oli parempi mitä ajattelin sen olevan. Olin nähnyt nimittäin unia siitä, kuinka seisomme ahtaasti ihmismassan keskellä pidellen tavaroistani kiinni ettei kukaan veisi niitä. Unessani mukana oli myös kanoja ja porsaita. Olimme ajatelleet ottavamme liput suoraan tähän kuvitteelliseen kakkosluokkaan, mutta seikkailunhalustamme huolimatta emme sinne päätyneet. Hotellimme johtaja oli nimittäin hyvin avulias ja hankki meille junaliput samaisena aamuna ykkösluokkaan, joten kokemus oli pikemminkin “luksusmainen”. Nämä liput kustansivat 10 euroa. Ilmastointina toimi kattoon kiinnitetty tuuletin ja pääsimme istumaan ihan kunnon penkeille. Tavaratkin mahtuivat jalkoihin erittäin hyvin. Olo tuntui erittäin mukavalta, vaikka penkit olivatkin niin tahmeat, että niistä sai kammeta ylös hetken aikaa. Junamatka osoittautui kuitenkin mielikuviini verrattuna varsin mukavaksi ja ehdottomana bonuksena isot ikkunat, jotka sai itse auki! Mitä maisemia sitä pääsikään ihailemaan tuon kolmen tunnin reissun aikana. Pieniä kyliä, joissa paikalliset vilkuttivat vimmatusti ja paikallisia myyjiä myymässä oman sadon tarjontaa. Lukuisia viljelyitä ja vihreää niin paljon, etten varmaan vielä koskaan ole nähnyt moista. Päädyimme ostamaan pussillisen chilillä maustettuja maapähkinöitä ja oli muuten ihan sitä oikeaa tavaraa. Välillä suussa oli mukana pari lehteäkin, joten autenttinen kokemukseni senkuin vahvistui. Ainoa miinus oli nukahtaa kesken matkan. Minulle käy tämä aina, sillä nukahdan aina jokaiseen kulkuvälineeseen, ellen sitten aja sitä itse. Olen siis nukkunut jokaisella siirtymisellä enemmän tai vähemmän:D
Saavuimme Hattoniin, josta meidän oli määrä jatkaa matkaa vielä tunnin verran kohti Adam’s Peakin hotelliamme. Tämä hotelli oli kohtalaisen mielenkiintoinen kokemus. Olin kuullut, ettei kyseisestä paikasta löydy mitään kovin hyvää majoitusta, mutta ajattelin ettei sillä olevan niin väliä. Nukkuisimme vain siellä hassut pari tuntia ja lähtisimme keskellä yötä kiipeämään kohti vuorta.
Majoituimme lasitaloon, joka oli siis oikeasti pelkkää lasia vessaa myöten. Jos siinä vaiheessa ei vielä ollut naurussa pidättelemistä, repesi se viimeistään siinä vaiheessa kun huomasimme mistä talossa oli kyse. Se oli kuin nukketalo. Sänky meinasi nimittäin kirjaimellisesti romahtaa altamme, sillä se oli itse lastulevystä rakennettu Ikean kopio. Olemme törmänneet tähän “näyttää hyvältä mutta saattaa hajota koka vaan” ilmiöön tällä reissulla useamminkin. Koko paikka noudatti tätä hyvältä tuntuvaa ideaa, joten aina sai pelätä hajoaako tuolit alta ja muuta hauskaa.
Ötököitä kuhisi kaikkialla siinä missä apinoitakin. Ötökät pitivät huolen yöllisestä viihtyvyydestä ja apinat varmistivat aamiaisella sen, ettemme vain söisi liikaa. Hupaisia hölöjä! Ne esittävät etteivät katso, mutta ai että kun se silmä vältti kerran, oli hillopurkit ja leivät lähteneet pöydästä silmänräpäyksessä. Tässä majoituksessa päädyimme pohtimaan keskellä yötä sitä, olisiko jopa mukavampi nukkua ulkona. Kaikki tämä annettiin kuitenkin anteeksi, sillä paikan omistaja oli aivan liian liikuttava tapaus. Hän teki meille itse ruokaa ja oli maailman kiltein tyyppi. Tulee hymy huulille kun häntä miettii. Vitsi hänelle toivoisi kyllä kaikkea hyvää!
Yöllinen Adam’s Peakin reissu aloitettiin klo 1:55 Tuk Tuk-kyydillä kohti reittiä. Olimme tosiaan kuulleet, ettei viikonloppu ole paras aika kiivetä vuorelle, mutta päätimme silti tarttua haasteeseen. Aataminhuippu on paikallisille pyhiinvaelluskohde, joten sakkia tällä vuorella riittää enemmänkin. Palkinto heille on huipulla, aivan kuten meillekin. Meillä oli tosin ajatuksena mennä katsomaan auringonnousua, kun heille tämä oli puolestaan uskonnollinen kokemus.
Muistelin aikaisemmin kiipeämääni Table Mountainia Etelä-Afrikan Capetownissa. Reitti oli upea ja vaikea. Luonto vaihteli siinä missä maastokin. En kuitenkaan kertaakaan kiivennyt rappusia, vaan kaikki oli kohtalaisen luonnon omilla antimilla vetämistä. Ehkä siksi tämä olikin pieni shokki itselleni, sillä vuoren alhaalta ylös saakka kiemurteli betoniportaat. Aataminhuippu on 2243 metriä korkea, joten rappusia tälle reissulle tosiaan mahtui. Myyntikojuja oli lähestulkoon ylös saakka, joka vain kummastutti yhä lisää.
Ihmisiä valui jo heti alkumetreillä molempiin suuntiin, mutta pääsimme hyvin puikkelehtimaan nopeina ohi. Tahtimme oli sen verran hyvä, että olisimme mahdollisesti takoneet kohtalaisen kovan ajan ilman tulevaa yllätystä. Huomasimme kuinka matkanteko alkoi vähitellen hidastumaan ja ihmisiä oli yhä enemmän edessä. Kannoimme painavaa reppua vuoron perään. Vettä ei viitsinyt juoda hirveästi, sillä paikalliseen vessaan ei ihan mielellään halua mennä. Hiki valui, reisiä poltti ja hengitys oli raskasta. Nyt vedetään ja kovaa! Eipä vedetty siinä vaiheessa, kun koko jono pysähtyi. Tässä seisottiin seuraava tunti. Hiki kuivui ja tilalle astui kylmyys. Päälle laitettiin kaikki mitä löytyi. Paikallisilla oli fleece-pipot ja hanskat, joista haaveilin myös itse tuossa vaiheessa. Tosiaan vuorelle kiipesivät kaikki, kunnosta ja iästä huolimatta. Tämän vuoksi myös tahti oli sen mukaista. Emme olleet jotenkin osanneet ajatella, että ihmisiä olisi näin paljon.
Sain lukijaltani vinkin kiertoreitistä, joka ohittaisi tämän pahimmaan ruuhkan, mutta olimme valitettavasti menneet pimeässä sen ohi. Sehän muuten otti päähän. Niinpä lähinnä seisoskelimme seuraavat kaksi tuntia. Välillä iskimme lenkkarit mutaan ja kiipeilimme virallisten reittien ulkopuolella. Auringonnousua ihailtiin jonon keskeltä, joten reissun alkuperäinen idea hieman kärsi tämän osalta. Pääsimme kuitenkin lopulta vuoren huipulle, tosin 2-3 tuntia myöhemmin mitä olisimme omalla tahdillamme sinne päätyneet. Täytyy kyllä sanoa, ettei maisemat olleet siinä vaiheessa enää kiipeämisen arvoisia, sillä samaista maisemaa on päässyt ihailemaan jo aikaisemminkin. Vuoria, kaikkialla. Suosittelen siis ehdottomasti kiipeämään tämän arkena ja ehdottomasti niin, että ennättää ihastelemaan auringonnousua ylhäältä. Olipahan kuitenkin kokemus tämäkin ja ainakin tuli harjoitettua paitsi niitä pakaroita, myös pinnan venyttämistä!
Aamiaisen jälkeen matkasimme kohti viimeistä etappiamme, Negomboa. Halusimme vain fiilistellä pari viimeistä päivää, joka todellakin onnistui täydellisesti. Vaahtokylpyjä, buffet-illallisia, hierontaa, olemista ja aurinkoa! Janni on mitä parhainta seuraa ja rakastan reissata tuon neidin kanssa. Elämme symbioosissa, joten asiat hoituvat täydellisesti omalla painollaan. Nauramme paljon, mutta sitäkin enemmän keskustelemme paljon. Vitsi miten virkistävää se voikaan olla oikean ihmisen kanssa. Voin lämpimästi suositella Heritance Negombo-hotellia.
Saimme sitä tilattua kiireetöntä olemista, joka latasi akkuja tulevaa paluulentoa varten. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava reissu ja voin suositella Sri Lankaa ehdottomasti jokaiselle<3 Se on kokemisen arvoinen paikka. Maailman parasta ruokaa, ystävällisiä ihmisiä, kauniita maisemia ja runsaasti kokemuksia. Yllätyin itse siitä, kuinka hyvin asiat toimivat. Emme törmänneet ongelmiin matkan aikana, emmekä kokeneet turvattomuutta missään. Tuntui että tämä paikka jäi vielä sen verran kesken, että sinne voisin mielelläni palata vielä joskus uudestaan.
Sri Lankassa kannattaa ehdottomasti kiertää ja jos nyt varaisin reissua, ottaisin ehdottomasti kaksi viikkoa aikaa tuon tutkimiseen. Ehkä jatkaisin vielä viikolla yhdellä lennolla Malediiveille! Lento on nimittäin alle kaksi tuntia ja lennot todella edullisia. Sri Lankassa lämpöä riittää, vaikka usein iltaisin saakin ihailla vesisadetta ja salamoiden välkkymistä taivaalla. Myös budjetti kiittää, sillä maa on reissaajalle edullinen. Lomabudjetti voi jäädä jopa plussan puolelle!
-E<3
