Minusta tärkeää on myös se, että ohjelmasta saa todenmukaisen kuvan kaikesta. Teemme me siis muutakin kuin treenataan, vaikka shoppailureissua joku ehkä kritisoikin. En usko että kukaan kirjoittaa päiväkirjaansa vain ja ainoastaan treenaamisesta. Ainakin jos muistelen yläaste aikaisia kirjoituksiani päiväkirjastani – sieltä löytyi ihan kaikenlaista tekstiä. Noloa, hauskaa ja syvällistäkin. Tämä ensimmäinen jakso oli vasta pintaraapaisu kaikesta, vähän kuin päiväkirjan ensimmäinen sivu. Paljon on vielä luvassa.
Mukaan lähtööni vaikutti ehdottomasti ohjelman muut tytöt. Meille jokaiselle neljälle oli tärkeää keitä muita ohjelmaan olisi tulossa. Olemme olleet tyttöjen kanssa sitä mieltä, että tämä oli juuri se porukka. En voisi näin jälkikäteen kuvitella muita tyttöjä tähän, sillä muodostamme yhdessä jonkinlaisen tiimin. Kolme kuukautta kuvaamista yhdisti meitä paljon, vaikka tapaamisia olikin vain muutamia.
Kuvaaminen tuntui alkuun jännittävältä. Ensimmäisen viikon materiaalini oli suoraansanottuna kamalaa. Otinkin tämän myös opintomatkana itseeni ja taitoihini. Elävän kuvan edessä oleminen oli iha uutta, eikä kuvien tuomaa varmuutta ja osaamista pystynyt tuomaan tähän. Mutta blogitausta myös auttoi minua hahmottamaan kuvakulmia ja valon tärkeyttä. Myös tilannesilmästä oli paljon apua.
Omaa puhetyyliä, ääntä, lauseita ja mielipiteitä kuunnellessa ihmettelin monesti, että tätä kaikki muut saavat ja myös joutuvat kuuntelemaan. Jotkut tilanteet saivat tajuamaan ärsyttäviä ja hölmöjäkin puolia itsestäni. Ensinnäkin nauran omille jutuilleni enemmän kuin muut?!? Nauruni on paljon hirvemmän kuuloinen kuin itse sen omassa päässäni kuulen päivittäin. Lauseeni ovat usein suoria ja nyt ymmärrään paremmin sen, miksi joskus ihmiset saattavat ymmärtää viestini joskus väärin. Olen myös varma siitä, ettei huumoriani ihan jokainen tule ymmärtämään. Eikä se edes haittaa.
Se materiaalin määrä jota olemme kasanneet näiden kuukausien aikana on aika valtava. Lopulta aika pieni osa päätyy telkkariin, sillä kymmenen jaksoa on tähän nähden aika vähän. Innolla ja jännityksellä siis odotellaan mitä te tulette näistä kuukausista näkemään.
Olen oppinut niin paljon paitsi itsestäni, myös kuvaamisesta. Tämä oli varsin opettavainen kokemus ja sain tehdä töitä aivan mahtavien ihmisten kanssa. Tippa tuli hieman linssiin kameroiden luovuttamisen yhteydessä – mitä me nyt sitten tehdään kun ei enää kuvata? Siihen kaikkeen oli jo niin tottunut. Hieno matka, jota en kadu lainkaan. Mikään ei ole muuttunut, vaikka koen olevani taas askeleen edellä aikaisemmasta minästäni.
Love, E
Kuvat – Kira/Blond Rivets
Neule – BikBok / Takki – GT / Kengät – Vans
Laukku – Alexander Wang / Farkut – Topshop